Katajapentu
Kirjoittaja: Sirius
Kipitin Loiskevarjon luo. ”Mitä sinulle kävi?” Untuvapentu kysyi. Katsoin kollia järkyttyneenä. ”Ei mitään, vain tälläisiä tavallisia vahinkoja vain.” Loiskevarjo vastasi naurahtaen. ’Mitä sinulle kävi? Apua!’ ajattelin peloissani. Loiskevarjo nousi ylös kömpelösti. Seurasin häntä järkyttyneenä. ”Mitä te katsotte? Ei ole enää mitään pahaa. Jatketaan.” hän naukui varmalla äänellä. Luotin häneen hetkellisesti. Viskasin pallon hänelle häntääni käyttäen. Loiskevarjo koppasi sen ja heitti aukion toiselle puolelle. Untuvapentu ja Hahtuvapentu ryntäsivät yhtä aikaa paikalle. ”Hei! Se on minun!” huudahdin. Nappasin sen naaraiden keskeltä. Untuvapentu vetäytyi kauemmas eikä sanonut mitään. Hahtuvapentu käveli ohitseni hieman vihaisena. Loiskevarjo ei näyttänyt huomaavan mitään. ’Hyvä. Se on minun!’ ajattelin kiukkuisesti. Näin Hahtuvapennun kävelevän Loiskevarjon luo. Juoksin hänen luokseen ärsyyntyneenä. Taas he menisivät kantelemaan! Eivätkö siskoni voineet hoitaa mitään itse? Eivät nähtävästi. ”Loiskevarjo, Katajapentu nappasi meiltä pallon, vaikka se ei ollut hänen.” Hahtuvapentu kertoi. Mulkoilin heitä vihaisesti. ”Vai niin hän teki. Miksi?” Loiskevarjo kysyi. Hätkähdin, kun soturi puhutteli minua. Loiskevarjo oli minua paljon isompi, joten hädin tuskin ylsin edes hänen lapoihinsa! ”No kun se kuuluu minulle. He eivät osaa pelata yhtä hyvin kuin minä!” älähdin puolustuksekseni. ”Kyllä osaamme.” Untuvapentu mutisi. ”Kyllä naaraatkin osaavat pelata.” Loiskevarjo maukui hieman kiusaantuneena. Arvasin että hän ei osannut ratkaista riitatilanteita.
”Mutta pallo nyt kuuluu vain minulle.” tuhahdin. Loiskevarjo vilkuili hieman Mäntyviikseen päin eikä sanonut mitään. ’Jes! Vihdoinkin kissa, joka ei osaa ratkaista tilanteita!’ ajattelin voitonriemuisena. Hahtuvapentu näytti alistuneelta. Uskoin että he eivät haluaisi enää pelata.
Menimme nukkumaan pentutarhaan. ”Onko teillä ollut mukava päivä?” Höyhenhalla kysyi lempeästi. Katsoin emoani. Sisareni ynähtivät vaisusti. ”No ihan mukava. Me leikittiin Loiskevarjon kanssa sammalpalloa.” kerroin. Höyhenhalla katsoi meitä hieman hämmentyneenä. ”Onko jotain sattunut?” hän kysyi. ”Ei!” vastasin heti. ”Tarkoitan että ei ole sattunut.” Höyhenhalla katsoi meitä kummastuneena mutta ei kysellyt enempää. ”Käydäänpäs nukkumaan.” hän maukui. Hahtuvapentu ja Untuvapentu könysivät vuoteisiinsa. Menin itsekin omaani.
