Katajapentu
Kirjoittaja: Käärmis
Särösärinäkin esitteli itsensä. Selitti vain olevansa Laineliekin ja Tuiskutuulen veli ja kertoi, että hänen suhteensa Tuiskutuuleen ei kuitenkaan ollut erityisen hyvä. Kuuntelin vain nyökytellen, koska en oikeasti itse halunnut ottaa puheenvuoroa. Jos kaksi kollia vaikka olisivatkin sittenkin sanomassa jotain, en halunnut keskeyttää heitä vahingossa.
Yritin katsoa Särösärinää tarkasti. Kollin kasvoilta ei vain jotenkin voinut lukea tämän ajatuksia. Olisin todella toivonut, että olisin voinut. En tykännyt olla epävarma tai tietämätön siitä, mitä toinen saattoi ajatella tai mitä hän tunsi minun kanssani jutellessa. Se sai minut tuntemaan oloni epävarmaksi ja sellaiseksi, että minun olisi varmaankin vain parempi lähteä.
“No, kukas sinä olet?” Säihkysielun nauku sai minut havahtumaan aatteistani ja käänsin katseeni ja keskittymiseni häneen. Paljonko voisin näille kolleille kertoa? Olisihan minulla sanottavaa vaikka kuinka, mutta en ollut varma kuinka paljon uskalsin sanoa ja kuinka paljon he oikeasti halusivat kuulla.
“Katajapentu”, naukaisin vain lopulta nimeni. Mieleni tuntui olevan jonkinlaisessa jäykkyydessä sen jälkeen, kun olin niin nolosti jäänyt kiinni kahden kollin salakuuntelusta sillä tavoin. Toivoin todella sillä hetkellä, että he keskittyisivät johonkin muuhun. Enhän minä tavallisesti oikeastaan ollut ujo, mutta en nyt vain voisi sanoa, että olin erityisen hyvä sosiaalisissa tilanteissa.
Kaksi kollia katsoivat minua hetken ajan hiljaa kuin odottaen, että jatkaisin, mutta kun mitään jatkoa ei kuulunut, he vilkaisivat toisiinsa – tai ainakin Särösärinä vilkaisi Säihkysieluun.
“Noh, haluaisitko, että kerromme sinulle jonkun mukaansatempaavan tarinan sotureiden elämästä?” Säihkysielu kysyi lopulta rikkoen hiljaisuuden. Vastasin vain nyökkäämällä. Kurkkuni tuntui kuivalta ja tassujani kutkutti ottaa ja lähteä. Jotenkin oli yllättävän inhottavaa kuin nämä kaksi kissaa täysin kohdistivat ajatuksensa minuun.
//Särö?
SuperKP-boosti käytössä
