Katajatassu
Kirjoittaja: Sirius
Seisoin kateellisena vieressä. Untuvatassu ja Hahtuvatassu saivat kehuja mestareilta. Minä en taas saanut. Mitä oli tapahtunut? Ennen kaikki oli mennyt hyvin. Menin Pikiturkin luokse, sillä en pitänyt siskoistani. Ainakaan tällä hetkellä. Ties vaikka en pitäisi enää koskaan! Pikiturkki katsahti minua. ”Miksi et ole siskojesi seurassa?” tämä ihmetteli. Tuhahdin. Taas sama, huono kysymys. ”En halua. Eivät he pidä minusta.” mutisin happamasti. ’Enkä minä heistä.’ lisäsin mielessäni harmistuneena. Pikiturkki kääntyi. ”Miksi eivät? Kyllä he näyttävät pitävän.” kolli naukui. ’Näyttävät, mutta eivät pidä!’ ajattelin vihaisena. Olin sanomassa sitä Pikiturkille, mutta mieleni muuttui. En voinut sanoa noin. Ei ollut heidän syytään, että he saivat kehuja. Mutta, he kohtelivat minua kuin mäyrää! Päätin yrittää pitää kieleni kurissa.
”No, kai se siltä näyttää. En halua olla heidän kanssaan.” tuhahdin. ’Olipas taas hienosti tehty!’ ajattelin pettyneenä itseeni. Pikiturkki näytti hämmästyneeltä. ”Minusta sinun täytyisi olla kiitollinen, kun sinulla on siskoja.” hän sanoi. Pudistin päätäni. ”Mutta kun en ole.” vastasin töykeään sävyyn. Pikiturkki käännähti poispäin. Uskoin, että hän lähti juttelemaan muiden mestarien kanssa. Varmaankin, että kuinka epäsosiaalinen olin ja miksen ollut kiitollinen. Seurasin tarkasti taakseni. Olivatko Untuvatassu ja Hahtuvatassu siellä? Vai olivatko he jo edellä? Uskoin että edellä. Laahustin hitaasti eteenpäin. Kun saavuimme leiriin, huokaisin. Untuvatassu ja Hahtuvatassu seisoivat aukiolla ja juttelivat kiihkeästi. Yritin päästä lähemmäs. Puhuivatko he minusta? ”Niinpä! Ei hän kai osaa sitäkään.” kuulin Untuvatassun kuiskaavan. Nojauduin yhä lähemmäs. He taisivat puhua minusta! Miksi he tekivät noin? Mitä olin tehnyt? Yhtäkkiä Hahtuvatassu kääntyi. Säikähdin. Hyppäsin kauemmas. Hahtuvatassun katse osui minuun. Naaras tuijotti minua. Vetäydyin kauemmas. Miksi hän yritti saada huomioni? Olin jo kuullut heidän hiirenmieliset solvauksensa. ”Mitä tuijotat? Mene juttelemaan siskosi kanssa.” käskin. Hahtuvatassu laski katseensa. ”Mutta…” hän aloitti, mutta keskeytin hänen puheensa. Lähdin Pikkukaaoksen luokse. Kosketin häntä hännälläni. Naaras jutteli kiihkeästi Lehtituulen kanssa. Pikiturkkia ei näkynyt. ”Hei Pikkukaaos, saanko ottaa riistaa?” kysyin. Pikkukaaos kääntyi. ”Ota vain. Sano muillekin, että hekin saavat.” naaras naukaisi. Nyökkäsin kiitollisena ja lähdin tuoresaaliskasalle. Muistin, että Pikkukaaos oli Höyhenhallan emo. Eli hän oli meille sukua! Tai no, ainakin puoliksi. Jupiter oli isäni. Katselin kasaa. Saalista oli hurjan paljon, vaikka oli lehtikato. ’Johtuu varmaan siitä, että olemme saaneet Eloklaanin maat.’ ajattelin hieman raivostuneena. En ollut vielä käynyt siellä, missä taistelu oli käyty. Olin kuullut tarinoita muilta kissoilta. En tiennyt, pitivätkö ne paikkaansa, mutta hurjilta ne kuulostivat. Valitsin kasasta pulskan oravan.
//Untski?\
