Katajatassu
Kirjoittaja: Sirius
Astuin eteen puiden välistä. Musta, suunnilleen minun ikäiseni kolli seisoi edessäni vihamielinen ilme kasvoillaan. Katselin häntä hämmentyneenä. Hän oli varmaan joku erakko? ”Kukas sinä olet?” kysyin häneltä. Kolli murisi.
”Kuka sinä olet?” hän kysyi. ”Katajatassu. Tai no, en enää. Karkasin klaanista, tiedät kai, mitä klaanit ovat?” kysyin häneltä. Yhtäkkiä kollin silmiin syttyi valo. Tunnistin heti hänet. ’Salamanteri! Löysin hänet!’ ajattelin innostuneena. ”Katajapentu! Sinäkö siinä! Salamanteri tässä!” hän huudahti ja alkoi hieromaan lapaani kuonollaan.
”Salamanteri! Ihana nähdä!” kehräsin. Salamanteri haistoi minua. ”Mitä täällä teet? Etkö asu emon ja muiden klaanikissojen kanssa?” hän kysyi. Vilkaisin toisaalle. Olin nyt jättänyt klaanit taakseni. En enää ikinä palaisi. Pudistelin päätäni.
”En enää. Siellä alkoi sota.” kerroin, sillä en jaksanut selittää kaikkea. Salamanterin kasvoille nousi hämmästynyt ilme. Hän hypähti ilmaan. ”Sota? Ai sen Kuolonklaanin ja sen toisen klaanin…Eloklaaniko se oli?” Salamanteri kyseli. Nyökkäsin. En jaksanut puhua. Missäköhän Jupiter oli? Olivatko Salamanteri ja Jupiter kulkeneet yhdessä? ”Missä isä on?” kysyin. Salamanteri vilkaisi ympärilleen. ”En tiedä. Hän meni saalistamaan tai jotain.” Salamanteri vastasi. Nyökkäsin myöntelevästi ja asetuin istumaan. Olin viimeinkin löytänyt hyvän paikan. Kuolonklaani ei ikinä sopinut minulle! Päätin kertoa kaiken Salamanterille.
”Kaikki alkaa siitä, kun Punatähti, se entinen päällikkö, kuoli. Tilalle tuli joku täysi ketunmieli Henkäystähti. Hän määräsi puoliverisille, myös Höyhenhallalle, uudet säännöt. Sitten alkoi sota jonka se ketunläjä aloitti.” kerroin. Salamanteri kuunteli, tällä kertaa hiljaa. ”Henkäystähti? Kuka hän muka luulee olevansa?” Salamanteri kysyi. Hänen äänensä oli täynnä surua. Yhtäkkiä pensaat rapisivat ja esiin asteli täsmälleen minun näköiseni, mutta vain isompi kolli. Hän katsoi minua hämmentyneenä. ”Salamanteri, kuka tämä on?” kolli kysyi. Hätkähdin kuullessani matalan äänen. Tunsin sen hyvin. Se kuului isälleni Jupiterille! Salamanteri kääntyi katsomaan.
”Ai hei, Jupiter! Tässä Katajatassu! Hän lähti Kuolonklaanista koska siellä oli sota.” Salamanteri selitti. Katsoin isäni keltaisiin silmiin. Jupiter loikki luokseni. Hän painoi kuononsa lavalleni.
”Ihana nähdä, Katajatassu. Ovatko muutkin mukanasi?” hän kysyi. Näin Jupiterin ilmeestä, että hän olisi halunnut kysyä kaikkea. Pudistelin päätäni pahoittelevasti. ”Eivät valitettavasti. Höyhenhalla ja muut asuvat vielä Kuolonklaanissa.” kerroin. Jupiter näytti hetken aikaa surulliselta. Hetken päästä hänen ilmeensä kuitenkin muuttui reippaaksi. ”No, Salamanteri, Katajatassulla on varmasti ollut pitkä matka klaaneista. Tule, mennään näyttämään hänelle leirimme.” hän naukui. Olin helpottunut. Saisin riistaa. Vatsani murisi kovempaa kuin mäyrä! Lähdin Salamanteri vierellä Jupiterin perään. Mietin samalla asioita. Enää minulla ei ollut emoa, eikä siskoja. Vaikka, mitä väliä sillä edes oli? Muut kehuivat heitä, ja minä olin täydellinen hiirenaivo. Kaikki oli parempaa metsässä, isän ja veljen kanssa. Mutta, yksi asia korvensi mieltäni. Minulla oli klaaninimi. Halusin, että minulla ei olisi mitään, josta saisi tietää, että olin klaanikissa. Halusin vaihtaa nimeäni. Mutta minkä nimen ottaisin? ”Salamanteri? Haluaisin vaihtaa nimeäni.” nau’uin. Salamanteri näytti hämmästyneeltä. ”Miksi ihmeessä? No, tässä nimiehdotuksia! Kävisikö Kataja?” hän kysyi. Mietin hetken. Mutta, siinä oli klaaninimeäni. ”Ei käy.” vastasin.
”No, entä Lisko? Vinha, Ukkonen, Salama? Liekki, Sade, Ahven?” hän ehdotti. Mietin nimiä. Niissä oli kyllä paljon asioita, jotka viittasivat klaaneihin. Ne olivat klaaninimiä. Halusin sellaisen nimen kuin Jupiterilla. Sellaisen, joka ei tarkoittanut yhtään mitään. ”Eivät nekään. Sellainen kuin Jupiterilla.” vastasin. Salamanteri mietti hetken. ”Black?” hän kysyi hetken päästä. Tiesin sen olevan hyvä nimi. Tästä lähtien, en enää ikinä ollut Katajatassu.
//Mantru?\
