Keijukainen
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin lämpimästi hymyillen Aaltotassua, joka veljensä kanssa johdatti meidät ulos hämärästä oppilaiden pesästä. Pääaukio oli pullollaan kissoja. Aukiolla olevista kissoista olisi voinut kuvitella syntyvän enemmän ääntä, mutta oikeastaan oli aika hiljaista. Moni kissa istuskeli yksinään jossakin leirin laitamilla ja tyytyi vain seuraamaan muiden tekemisiä. Ajattelin heti, että noiden yksinäisten kissojen joukkoon me heittäytyisimme. Kenties heistä voisi saada liittolaisia.
”Täällä on pentutarha. Siellä nukkuvat pennut, klaaninvanhimmat ja kuningattaret. Kuningattaret ovat pentujen emoja”, punaruskea naaraskissa selosti seistessämme kolon edessä. Kuuntelin ja yritin esittää kiinnostunutta. Minua ei kiinnostanut, miksi mitäkin kutsuttiin klaanissa. Minä tahdoin vain tappaa Mesitähden ja lähteä täältä pois niin pian kuin saatoin.
”Pentutarhalla on tällä hetkellä kaksi kuningatarta ja kaksi pentua klaaninvanhimpien lisäksi. Tosin pennuista tulee pian oppilaita, kun he täyttävät kuusi kuuta”, Aaltotassu jatkoi. Naaras viittoi meidät seuraamaan. Kiersimme leirin reunoja pitkin lammelle, johon vesi putosi korkealta. Tiesimme jo, että lammen takana oli Punatähden pesä.
”Päällikön pesän olette varmaankin jo nähneet”, oppilas arvasi jatkaen matkaansa taas. Kiersimme lammen ja kuljimme taas leirin reunoja pitkin. Kallioseinämä muuttui piikkihernemuuriksi, ja pian olimme jo piikkihernetunnelilla. Vilkaisin Tyrskytassua lämpimästi hymyillen.
”Oppilaat nukkuvat tuon kuusen latvustossa. Soturit ovat saaneet loput kuusesta”, Aaltotassu jatkoi. Vilkaisin Tattitassua, joka kulki sisarensa perässä kuin tuo olisi ollut hänen emonsa. Kuolonklaanilaiset tosiaan erosivat kaikki toisistaan varsin isosti, vaikka jotkut näyttivätkin tismalleen samalta.
”Parantajan pesä on täällä. Parantaja auttaa klaanin sairaita ja haavoittuneita”, Aaltotassu jatkoi edelleen, kun saavuimme toisen kolon luokse. Työnsin uteliaana pääni sisään pesään, mutta vedin sen nopeasti pois. Kitkerä tuoksu oli sietämätön. Miksi kukaan tahtoi elää sellaisessa katkussa?
”Okei, jatketaan”, pyysin. Aaltotassu virnisti, ja jopa Tattitassun kasvoille oli piirtynyt huvittunut hymy. Se ärsytti minua. Nauroivatko kissat minulle?
”Se oli oikeastaan siinä. Usein vapaa-ajallaan kissat istuvat leirin pääaukiolla. Tuoresaaliit viedään tuonne. Öisin vähintään yksi soturi valvoo ja vartioi muiden unta”, punaruskea oppilas kertoi asioita, joilla ei tainnut olla mitään yhteyttä toisiinsa.
”Minusta tuntuu, että me viihdymme täällä oikein hyvin. Eikö niin, Tyrsky?” kysyin ja vilkaisin niin sanottua kumppaniani. Tyrskytassu väläytti meille hymyn.
”Olen varma siitä”, hän vastasi kohteliaasti.
Sitten se tapahtui. Yllemme laskeutui hiljaisuus. Kaikki tuijottelivat eri suuntiin, eikä kukaan tuntunut keksivän mitään puhuttavaa. Pääni teki hurjasti töitä, jotta olisin keksinyt edes jotakin. Mietin vain Mäihää, Leopardia ja Arpea. Heistä en voisi puhua täällä kenellekään, joten olisi keksittävä muuta puhuttavaa.
”Ovatko kaikki kuolonklaanilaiset sukua toisilleen?” kaduin jo heti sitä, mitä olin mennyt kysymään. Kuka kysyy tuollaista? Päätin yrittää pelastaa tilanteen:
”Tai siis olen huomannut, että moni kissa näyttää toisiltaan. Punaruskeita turkkeja vilisee siellä täällä. Onko se vain sattumaa?”
//Tyrsky tai Aalto?
// 410 sanaa
