Keijukainen
Kirjoittaja: Elandra
Pidin kasvoillani saman lämpimän hymyn, joka siinä oli ollut jo hyvän tovin. Kuuntelin Tyrskytassua esittäen kiinnostunutta. Pesään tulleet oppilaat vilkuilivat meidän suuntaamme.
”Kuulostaa kivalta. Taitaa olla minun onneni, ettei Sinilintu panosta saalistamiseen. Se ei taida olla minun juttuni”, hihitin kuin mikäkin idiootti, mutta esitys näytti menevän läpi kahdelle kuolonklaanilaisoppilaalle. Tyrskytassukin hymyili. Inhosin hänen hymyään, inhosin kaikkea Tyrskytassussa. Samalla rakastin sitä, miten kollin hymy särkyi aika ajoin ja paljasti sen, miten paljon kolli näytti inhoavan kaikkea tätä. Leopardin seurassa minusta oli tullut erinomainen hymyilijä. Saatoin pitää typerän hymyn kasvoillani koko ajan pitkään, ilman että kukaan huomasi sen takana olevaa kärsimystä.
”Keitä te olette? Minä olen Keijukainen, ja tässä on kumppanini Tyrsky. Olemme koeajalla Kuolonklaanissa”, naukaisin rempseästi ja käänsin katseeni kahteen oppilaaseen. Vaaleampi kissa kääntyi nopeasti tummemman puoleen. Naaras ei näyttänyt pahastuvan siitä, miten toinen painosti häntä vastaamaan.
”Minä olen Aaltotassu, ja tässä on veljeni Tattitassu. Me olemme Kuolonklaanin oppilaita”, Aaltotassuksi esittäytynyt punaruskea naaras kertoi rauhallisesti. Olisin halunnut nauraa. Kuka hiirenaivo nimesi pentunsa Tattitassuksi? Taas yksi osoitus siitä, etteivät kuolonklaanilaiset käyneet täysillä.
”Hauska tavata. Oletteko te syntyneet Kuolonklaanissa?” virittelin keskustelua ja vilkaisin Tyrskytassua nopeasti. Kun esitin täysillä, epämukavuus unohtui täysin. Saatoin mukautua rooliini täydellisesti. Painauduin hennosti kollin kylkeä vasten. Nautin siitä, miten Tyrskytassu joutui pysyttelemään paikoillaan, kun kaksi kuolonklaanilaista tuijottivat meitä herkeämättä. Olisin halunnut tietää, mitä luopion päässä liikkui.
”Olemme”, Aaltotassu vastasi nyökäten. Tuon pistävän oranssit silmät tuntuivat porautuvan syvälle sieluuni. Se tuntui vähän pelottavalta ja sai kylmät väreet kulkemaan kehoni lävitse. Epäilin, että punaruskea naaras saattoi päästä pääni sisälle ja kuulla jokaisen ajatukseni.
”Sepä hienoa. Toivottavasti meistä tulee ystäviä. Tyrsky on ainoa kissa, johon olen koskaan kunnolla päässyt tutustumaan. Erakkona oleminen oli kamalaa. Joka päivä oli selviytymistaistelua, ja koskaan ei tiennyt, mitä seuraavaksi olisi edessä”, selittäessäni kasvoilleni piirtyi synkkä ilme, ja katseeni laskeutui etukäpäliini. Tunsin Tyrskytassun laskevan lohduttavasti häntänsä lavalleni. Höh, kolli ei sitten ollutkaan liian kaukana mukavuusalueeltaan, kun hän pystyi lähtemään leikkiin niinkin hyvin mukaan. Nostin katseeni Tyrskytassuun ja hymyilin tälle lämpimästi.
”Kenties voisimme joskus lähteä neljästään harjoituksiin”, keksin ja käänsin nopeasti pääni takaisin Aaltotassun suuntaan.
//Tyrsky tai Aalto?
// 336 sanaa
