Kimalaistoive
Kimalaistoive oli viettänyt aurinkoisen päivän Eloklaani leirissä. Aurinko oli lämmittänyt hänen turkkiaan juuri sopivasti ja Irvikitakin oli soturin velvollisuuksiltaan ehtinyt pistäytyä kumppaninsa luona. Naaras oli kiitollinen kumppanilleen. Vaikka kolli oli kiireinen soturi, teki tuo aina aikaa hänelle. Kimalaistoive oli varma, että Irvikitaa huomaavaisempaa kumppania ei voisi löytää. Naaras suki kiharaista turkkiaan pitkin, nautinnollisin vedoin ja antoi kielensä selvittää kaikki päivän aika kerääntyneet takut. Naaras väräytti korvaansa kuullessan leirin suuaukolta kovaäänistä puheensorinaa. Kimalaistoive käänsi katseensa äänenlähteen suuntaan ja huomasi Lieskakajon johtaman partion palanneen leiriin. Kampesin itseni ylös ja nilkutin hieman sivummalle. Heidän mukanaan oli tuntemattoman kissan haju, olivatkohan he löytäneet jonkun loukkaantuneen erakon? Vilkuilin kissojen suuntaan uteliaana ja yhtäkkiä erotin pennun. Pohjaharhan suusta roikkui valkoinen naaraspentu. Kuningatar otti muutaman varovaisen askeleen heidän suuntaan, mutta Leimusilmä ohjeisti partiota tuomaan pennun hänen vastaanotolleen. Kimalaistoiveen kaikki emonvaistot heräsivät kertoheitolla ja naaraan sydäntä kouraisi, kun hän ajatteli mitä pienokaiselle oli mahtanut tapahtua. Olikohan toisen vanhemmat kuolleet vai oliko pieni eksynyt? Kimalaistoive uskoi saavansa vastaukset hänen mieltä painaviin kysymyksiini heti Leimusilmän tutkimusten jälkeen. Naaras palasi aukion reunamille auringon lämmittämään kohtaan ja jäi odottamaan kuumeisesti uutisia.
Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen Korppitähti loikkasi Litteäkiven päälle ja kutsui kaikki eloklaanilaiset leirikokoukseen. Kimalaistoive siirtyi varovaisesti lähemmäksi ja naaraan kurkusta kumpusi pieni, lyhyt kehräys, kun Irvikita istuutui naaraan vierelle. Kimalaistoive sukaisi kollia lyhyesti ja varovaisesti, jonka jälkeen siirsi katseensa emoonsa. Vaikka Korppitähti oli pitänyt jo lukuisia kokouksia, Kimalaistoive tunsi edelleen joka kerta suurta ylpeyttä naarasta kohtaan. Hän oli aina uskonut emonsa kykyihin johtaa Eloklaania. Korppitähti nimitti pennun Sirupennuksi ja uskoi sen tyttärensä hoiviin. Kimalaispentu hymyili lämpimästi ja nyökkäsi emolleen. Hänen pitäisi vaihtaa Korppitähdenkin kanssa pian kuulumisia. Siitä oli ikuisuus, kun he olivat viettäneet emo-tytär aikaa keskenään.
Kimalaistoive palasi pentutarhaan, sillä hän oli huomannut Leimusilmän huolehtivan Sirupennusta. Naaras ajatteli, että ehkä pennulle teki hyvää olla hetki tutussa seurassa, jotta hän ei vain suoraan hyökkäisi siihen ja varastaisi pentua hänelle tuntemattomaan pentutarhaan. Pienen hetken kuluttua Leimusilmä ja Sirupentu saapuivat yhdessä pentutarhaan. Naaras sai pennun hoiviinsa ja kääräisi häntänsä tuon ympärille.
“Ei hätää pieni, minun seurassani olet aina turvassa”, Kimalaistoive kuiskasi, vaikka ei enää tiennyt oliko naaras edes hereillä. Ei sillä sen väliä ollut.
Seuraava päivä valkeni surumielisissä tunnelmissa. Kimalaistoive oli herännyt yön aikana muutamaan kertaan siihen, kun Sirupentu oli nyyhkyttänyt. Kimalaistoive oli kuullut partiossa olleilta sotureilta pennun vanhempien karuista kohtaloista, joten hän ei ollut kysellyt asiasta sen enempää. Lohdutus toimi paremmin, kuin utelu. Kimalaistoive ei edes pystynyt kuvitella kuinka pelottavaa oli ihan tuntemattomaan kissajoukkioon ilman vanhempia. Kimalaistoive hätkähti, kun Sirupentu nousi hänen viereltään seisomaan ja katseli pesää hämmentyneenä.
“Hyvää huomenta”, naaras tervehti ja jatkoi: “Haluaisitkohan sinä jotain syötävää? Tai kuulla lisää tästä Eloklaanista?”
//Siru? 🙂
