Hilleripilvi
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Selvä juttu – perhe oli Laineliekin arka paikka. Naaras ei vaikuttanut arvostavan lainkaan sitä, että Hilleripilvi oli puhunut tämän sisaruksista alentavasti. Ei sinänsä mitenkään kriittisen uutta tietoa, monella kuolonklaanilaisella oli vahvat siteet omaan perheeseensä, olivatpa nämä miten mänttejä hyvänsä. Se oli tosin jotain sellaista, mitä Hilleripilveltä oli aina uupunut.
Kun keskustelu siirtyi yllättäen parantajiin ja siihen, miten hyödyttömiä nämä oikeastaan olivatkaan Laineliekin näkökulmasta, Hilleripilvi ei voinut olla miettimättä, oliko naaraalle kenties jäänyt jotakin hampaankoloon.
“No mutta oletkos miettinyt, että jos kaikille opetettaisiin vain hieman parantamista, meillä ei olisi ketään, joka osaisi hoitaa oikeasti vakavia vammoja tai sairauksia? Ja ilman parantajia me oikeat soturit joutuisimme haaskaamaan kallisarvoista aikaamme joidenkin haisevien rehujen metsästämiseen.” Hilleripilvi nyrpisti nenäänsä pelkälle ajatukselle. Hän muisti hyvin elävästi, millainen löyhkä Hehkuaskelen pesästä tulvahti aina vastaan.
He jatkoivat väittelyä parantajien tarpeellisuudesta, kunnes partiota johtanut Pikiturkki käski heitä pitämään pienempää suuta. Keskustelu soturien välillä tyrehtyi siihen, eikä Hilleripilvi viitsinyt enää aloittaa sitä uudelleen.
Paluumatkalla Hilleripilven huomion kiinnitti tumma vilaus metsässä. Täplikäs kolli katsahti muihin partion jäseniin – kukaan ei vaikuttanut huomanneen sitä hänen lisäkseen. Siispä hän ajatteli nähneensä vain harjoja ja jatkoi matkaa joukon hännillä laahustaen.
Kohta kuitenkin sama toistui uudestaan, ja silloin Hilleripilvi tunnisti tutun, solakan hahmon, joka tarkkaili häntä puiden lomasta. Kaamoskukka viittoili hännällään häntä tulemaan luokseen.
Hilleripilvi hidasti askeliaan, kunnes lopulta pysähtyi. Hän keksi lennosta tekosyyn poistua porukasta: “Minä tulen perässä leiriin. Taisin syödä aiemmin jotain pilaantunutta, ja nyt se pyrkii ulos.”
Kukaan ei sanonut siihen mitään, mutta Pikiturkki heilautti häntäänsä kuitatakseen asian. Hilleripilvi vilahti pois polulta ja suuntasi Kaamoskukan perään. Tummaturkkinen kolli oli ehtinyt jo kadota johonkin, ja nuorempi soturi joutui pyörimään hetken paikoillaan hämillään, ennen kuin tunsi kosketuksen selässään. Hilleripilven korvanpäitä kuumotti nolostuksesta, kun hän kääntyi katsomaan entistä mestariaan, joka oli ilmestynyt hänen vierelleen.
“Kutsuitko minut tänne vain kiusataksesi minua?” hän puhahti mukamas pahastuneena, mutta salaa hän toivoi sitä. Hän halusi Kaamoskukan huomiota.
//Kaamos? 😉
