Kehrätassu

Ulkonäkö

Keskikokoinen, suurenpuoleinen tanakahko naaras pehmeillä, pyöreillä piirteillä, valppaan näköisillä pyöreillä orannseilla silmillä ja lyhyellä hännällä. Kehräkuu on kilpikonnakuvioinen, pohjaväriltään ruskea kissa jonka turkissa on tummanoransseja alueita. Puolet naaraan kasvoista ovat tummanoranssit. Naaraan kuono on valkea, myös hänen rinnassaan on pyöreä, melkein täydellisen pyöreä valkoinen täplä, kuin täysikuu. Naaraan turkki on pörröistä ja pehmeää, mutta ihonmyötäistä. Se muodostaa hyvin pehmeät rajat naaraaseen, niin että tämä näyttää aivan moniväriseltä sileältä pilveltä, jonka rajat hajoavat taustaansa. Naaraan paksu turkki lämmittää ja suojaa kylmällä, mutta jos turkki kastuu kunnolla siitä tulee hyvin painava ja sen kuivumisessa kestää.

Luonne

Kehräkuu on utelias, sosiaalinen ja innokas naaras. Hän nauttii seurasta ja pitää puhumisesta ja myös tarinoiden kuuntelemisesta ja tarinoiden kertomisesta. Kehräkuu oli varsinkin nuorempana hyvin utelias ja rakasti seikkailemista ja tutkimusmatkailua. Sosiaalisen, innokkaan ja maailmalle avoimen luonteensa kissa säilyttää vanhanakin. Kehräkuu on hyvin avoin, ja hän katselee jokaista kissaa omana itsemään, yksilönä eikä anna ennakkoluulojen tai sukulaisten sumentaa näköään. Huolimatta siitä, että naaras on ystävällinen ja avoin, häntä on myös suhteellisen helppo ärsyttää. Silti naaras ei raivoa tai räjähdä, ainakaan kovin suuresti. Hän on vihainen enemmänkin tasaisesti, ja se ei ole täysiä huutoa tai karjumista vaan sihahduksia ja kinastelua. Naarasta on myös helppo haastaa tai yllyttää aina välillä ihan hulluihin kilpailuihin, haasteisiin ja asioihin. Vaikka naaras on vilkas ja seikkailunhaluinen, läheiset kissat ovat hänelle hyvin tärkeitä ja heidän turvallisuutensa on hyvin tärkeää kissalle. Hän puolustaa hänelle tärkeitä kissoja kuolemaan asti jos se on tarpeen. Kehräkuu on ehdottoman uskollinen Eloklaanille ja Tähtiklaanille.

Menneisyys

Kehräpentu(käytän tätä nimeä sillä Kehräkuu ei muista ensimmäistä nimeään) syntyi ainoana pentuna emolleen, joka ei tahtonut pentuja, mutta kasvatti Kehräpentua kuitenkin niin hyvin kuin välinpitämätön katujen kasvatti vain saattoi kasvattaa, takoen pennun päähän yhtä tiettyä sanomaa; vaaran uhatessa jokainen vastaa itsestään.
Eräänä päivänä koirat löysivät Kehräpennun ja tämän emon ja emo houkutteli koirat pois. Emo käski Kehräpennun juosta, ja hän teki tytötä käskettyä.
Kehräpentu juoksi pitkään, ja lopulta päätyi Eloklaanin reviirin rajalle, jonne tuupertui lyöden päänsä kiveen ja saaden muistinmenetyksen. Kun hän heräsi, hän ei muistanut mitään menneisyydestään.