Lumikkoviiksi
Kirjoittaja: Saaga
”Mikä hätänä kultaseni? Kerro vain minulle, ei sinun tarvitse itkeä”, Lumikkoviiksi kysyi hellästi katsellen pikkuista pentuaan, joka nyyhkytti sammaliin. Kirkaspentu ryömi sisarensa viereen kallistaen päätään uteliaan säälivästi. . ”Emo, miksi Taivaspentu itkee?” Kirkaspentu kysyi lempeällä äänellä ja katsahti emoaan silmät suurina ja säälivinä. Lumikkoviiksi katsahti oranssin kirjavaa pentuaan ja nyökkäsi kuonoaan häntä kohti. ”Kerro Taivaspentu”, kuningatar sanoi lempeästi pyyhkäisten Taivaspennun kyyneliä hännällään. ”Minulla on ikävä Valopentua, miksi sinun piti jättää hänet Sammakon luo?” Taivaspentu piipitti surkeana. “Valopentu on nykyään Valo. Ja kyllä te hänet vielä jonain päivänä näätte pikkuiseni”, Lumikkoviiksi sanoi herkistyen itsekin kyyneliin. “Emo, älä itke”, Kirkaspentu naukui ja kurkotti käpälänsä emonsa tassun ympäri. “En minä”, Lumikkoviiksi naukui yhtä hämillään ja suruissaan, kuin muu hänen tavoitettavissaan oleva perheensä. “Nyt olemme kolmin mutta se ei ole lainkaan niin ikävystyttävää kuin olla yksin pentuna pentutarhassa ja keskellä isoja kissoja”, Lumikkoviiksi totesi lohduttavasti. Taivaspentu oli lopettanut nyyhkimisen ja sen sijaan katsoi nyt emoaan. “Eihän Valopen- Valolle tapahdu mitään pahaa Sammakon kanssa?” hän kysyi varovasti. “Ei hän pärjää kyllä. Sammakko on oikein kelpo kissa enkä näe syytä olla huolissaan Valosta”, Lumikkoviiksi sanoi hymyillen vienosti kyyneltensä keskellä.
//Taivas?
