Orvokki
//Kirjoittaja: Ruska
//Luopio | Eloklaanin reviiri
Huokaisin hiljaa, ja välttelin Mesitähden ja Kaurishypyn katsetta. Olisi pitänyt arvata että Eloklaanin päällikkö tunnistaisi minut, olinhan ollut kokoontumisissa. Mutta menneisyyttä ei voi karata, ja enhän ollut enää Kuolonklaanilainen, joten olin varma että Eloklaanilaiset luottavat meihin, en ollut mikään petturi.
“Ei, ei kukaan ole perässämme, ainakaan tietääkseni. Ja jos on, en ihmettele miksi”, vastasin päällikön kysymykseen, ja avasin suuni uudestaan ennen kuin päällikkö ehti sanoa mitään tähän väliin. “Tarvitsemme turvapaikan, koska lehtikato koettelee metsää. Siellä on vaikea asua, olemme Toiveen kanssa väsyneitä ja kylmissämme. Joten tarvitsemme apuanne joksikin aikaa, lupaan, että olemme hyödyksi”, jatkoin itsevarma ilme kasvoillani. Tiesin, että päällikkö kysyisi meiltä, miksi emme olleet enää Kuolonklaanilaisia, joten päätin kertoa sen ennen, kuin päällikkö ehtisi tiedustella enempää.
“Voin selittää myös, miksi en ole Kuolonklaanissa poikani kanssa. Toive lähti siltä ennen minua, omien henkilökohtaisten syidenä takia. Minä taas, olisin halunnut jäädä, mutta en voinut, vaikka kaikki rakkaimpani olivat siellä. Henkäystähti, jonka varmasti tiedättekin, murhasi kumppanini Mäyräkynnen klaanin silmien edessä, koska hän kyseenalaisti hänen uusia sääntöjään, se oli minulle kova isku. Et edes tiedä miltä se tuntui. Minun oli pakko lähteä, ja lähtiessäni jätin sinne esikoiseni, parhaan ystäväni ja nuorimmaiseni, joka oli vielä pieni pentu, tiesin kyllä, että hän olisi paljon onnellisempi siellä kuin täällä kylmässä. Mesitähti pyydän, päästä minut ja poikani turvaan, meillä on ollut rankkaa”, Sanoin vakaa ilme kasvoillani, ääneni säröili, kun olin puhunut Mäyräkynnestä. Minä viis veisasin siitä, kuinka yksityiskohtaisesti olin kertonut Mesitähdelle, jona tuskin tunsin. Tiesin, että hän on kunniallinen, rakastettu, ja luotettava kissa. Odotin hiljaa päällikön vastausta.
// Mesi tai Toive?
