Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Useamman kuun välttelyn jälkeen Ahmatahma taisi kokea, että halusi taas viettää aikaa kanssani. Hän istui vieressäni ja katsoi. En tiennyt oliko kollilla jotain sanottavaa vai pitikö minun puhua. Istuimme hiljaisuudessa kunnes minulta paloi pinna.
“Miksi olet minun kanssani, jos et jaksa…” aloitin, mutta en tiennyt miten lopettaa lausettani, joten se jäi kesken. Olisin halunnut sillä sekunnilla, kun näin Ahmatahman ilmeen, peruuttaa mitä olin sanonut.
“Jos et jaksa suruani. Sitä, että olen rikki”, lopetin lauseen, vaikka se ei tehnyt sitä millään tavoin paremmaksi. Ahmatahma huokaisi ja hänen ilmeensä pehmeni.
“Kyllä jaksan. Minua vain surettaa puolestasi, kun et ole lainkaan oma itsesi”, kolli naukui niin vakuuttavasti, että rentoutin lapani ja annoin olla.
“Olet silti anteeksi pyynnön velkaa”, sanoin ja katsoin toista hieman apeana. Hän nyökkäsi.
“Niin olen. Anteeksi”, Ahmatahma sanoi. Se tuntui tulevan suoraan sydämestä.
“Saat anteeksi.”
“Haluatko mennä vaikkapa kävelylle tai jotain?” kolli kysyi hieman vaivaantuneena. Hänellä vaikutti olevan jotain mielessään.
“On niin kuuma, mutta kai se käy”, sanoin ja nousin. Ahmatahma nousi myös, hieman haparoiden tassuissaan.
“Onko kaikki hyvin?” kysyin. Kolli nyökkäsi. Hän ei sanonut mitään, mikä sai minut hieman epäilemään. Kävelimme ulos leiristä. Jonkun matkaa kuljimme hiljaisuudessa, kun kumpikaan ei viitsinyt sanoa mitään. Saavuimme joelle. En jaksanut kysyä mitään, joten painelin vain veteen. En välittänyt ikävästä tunteesta ja ikävästä ja siitä kaikesta. Halusin vain kastautua, sillä tällä kuumalla säällä ei ollut varaa nössöillä mitä veteen nyt tuli. Ahmatahma tuli perässä veteen ja kävi kastautumassa. Sitten hän nousi takaisin ylös vedestä ja istahti suuren kiven varjoon metsän reunaan. Otin oman aikani ja pistädyin pulahtamassa ihan omaa tahtiani. Muistin Sädesäihkeen rohkaisut ja avun. Kun nousin vedestä ja ravistelin turkkini, minulla oli oikea voittaja olo.
“Et sitten pelkää vettä enää?” Ahmatahma kysyi, mutta näytti katuvan kysymystä jälkikäteen. Pudistin päätäni.
“Sädesäihke auttoi minua sen kanssa. Hän toi minut uimaan ja no… en voi pelätä vettä klaanissa, jossa uidaan jatkuvasti.
“Selvä”, kolli sanoi, “Toin sinut tänne ihan syystä.”
“Mikäs se syy mahtaa olla?” kysyin leikittelevästi, tavallistani vaisummin, mutta kuitenkin.
“Halusin puhua kanssasi pelkästään kahden”, hän vastasi. Nyökkäsin hitaasti ja katsoin kollia epäilevänä. Hän vaikutti siltä kuin olisi alkamassa nyt tunnustamaan suurinta salaisuuttaan.
“Mitä asiaa sinulla oli? Nyt on aika hyvä aika sanoa”, sanoin ja naurahdin huvittuneesti. Yritin keventää ilmaa välillämme, vaikka se tuntui edelleen aika raskaalta.
“Olen niin pahoillani kuinka huono ystävä olen sinulle ollut lähiaikoina, mutta olen arastellut kertoa mitä tunnen oikeasti sinua kohtaan. Olen ihastunut sinuun”, Ahmatahma sanoi. Värähdin järkytyksestä. Ei, ei, ei.
“Niinkö?” kysyin ääni väristen. Tunsin tassujeni tärisevän hyvin hurjaa tahtia. Minua oikeasti järkytti, mutta enemmän minusta tuntui pahalta kollin puolesta. Olin ollut varma etten pystyisi enää Jänötassun jälkeen rakastamaan ketään. Mitä minä nyt sanosin?
“Niin, Perhopuro. Olemme tunteneet koko elämiemme ajan toisemme ja olet minulle hyvin tärkeä. Haluaisin, että ryhdyt kumppanikseni.”
Sanat järkyttivät minua, mutta en voinut pilata suhdettamme Ahmatahman kanssa. Hän oli minulle yksi tärkeimmistä kissoista. Pudistelin päätäni.
“Tarvitsen ehkä vähän aikaa tämän käsittelyyn”, vastasin. Ahmatahman ilme kuitenkin muuttui. En ollut aikaisemmin nähnyt näin mustasukkaista ilmettä hänen naamallaan. Melkein hyppäsin taaksepäin säihkähdyksestä.
“Anteeksi, Ahmatahma. En osaa sanoa näin painavaan asiaan vielä mitään”, yritin vakuutella häntä, etten ollut vielä päättänyt mitään. Halusin pitää mahdollisuudesta kiinni, vaikka se tuntui typerältä.
“Miksemme voisi kokeilla kumppanuutta? Jos vain suostut, minun ei tarvitse tehdä mitään peruuttamatonta”, Ahmatahma sanoi silmät viiruina suoraan minuun tuijottaen.
“Selvä. Suostun”, sanoin paniikissa. Mitä Ahmatahma olisi minulle halunnut tehdä? Miksi hän oli noin outo yhtäkkisesti. Kysymykset pyörivät mielessäni. En tajunnut mitä tapahtui. Mieleni oli jäänyt nyt pahasti jälkeen tästä keskustelusta. Mitä ihmettä?
“Sitten minulla on sinulle tiettyjä sääntöjä”, kolli naukui jotenkin hellällä äänellä samaan aikaan, kun minä vääntelehdin vieressä epämukavissani.
“Sääntöjä?” kysyin hieman hämmentyneenä. Kumppanuksilla sääntöjä? En kyllä ajatellut laskea meitä vielä omassa mielessäni kumppaneiksi. Se tuntui liian väärältä.
“Niin, Perhopuro. Sääntöjä”, Ahmatahma naukui tuijottaen minua intensiivisesti.
“Leirissä olet lähettyvilläni aina, kun voit. Et saa jutella muille kissoille ilman lupaani. Partioissa puhut vain pakolliset asiat. Tärkein sääntö, tottelet joka sanaani, etkä kerro kenellekään, että vedin nämä säännöt. Jos rikot sääntöjäni, et halua rikkoa niitä, sillä lupaan seuraamuksista et pidä”, toinen naukui käskevästi, kaikki lempeys ja hellyys oli kadonnut.
“Ymmärrätkö?” Ahmatahma tivasi. Nyökkäsin hitaasti. Mihin olin suostunut?
“Ymmärrätkö?!” hän sanoi kovemmalla uhkaavammalla äänellä, kun en vastannut tarpeeksi nopeasti.
“Ymmärrän”, sanoin pelokkaana. Olin todella peloissani ja hämmennyksissäni. Mikä Ahmatahmaan oikein oli mennyt? Tunsin täriseväni hienoisesti.
“Hyvä, parempi nimittäin ymmärtää.”
//SHOKKI ON KOVA D::
