Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Matka jatkui niin pitkään, että Sulkavirta ja Ruskatassu saapuivat metsän rajaan ja katsoivat parhaaksi pysähtyä. Raja oli selkeästi merkattu useamman kissan toimesta, eli he olivat joidenkin reviirin liepeillä.
”Uskallammeko kulkea tuon reviirin halki, vai kierrämmekö sen?” Ruskatassu pohti puoliääneen.
”Entä jos se on sinun kotisi? Sinähän kerroit, että vanhempiesi ystävät jäivät asumaan vanhaan kotiinne”, Sulkavirta ehdotti innostuen. He saattoivat olla aivan Ruskatassun vanhan kodin rajalla! Ruskatassu näytti mietteliäältä.
”Kannattaako riskiä ottaa?” oranssi kolli pohti ja tuijotti metsään. Alastomat lehtipuut huojuivat tuulessa, ja metsä näytti kaikin puolin elottomalta. Siellä ei näkynyt kissoja tai metsän eläimiä, mutta hajumerkkien mukaan joku oli käynyt rajalla tänään tai eilen. Sulkavirta ei jäänyt odottamaan, että Ruskatassu keksisi ratkaisun kysymykseensä, vaan astui päättäväisenä rajan yli.
”Syteen tai saveen”, naaras mutisi ja kuuli Ruskatassun askeleet perässään. Soturi tarkkaili valppaana ympäristöään vihollisten varalta. Kissojen hajujälkiä risteili siellä täällä metsässä. Ainakin kolme kissaa, Sulkavirta ajatteli. Hän vilkaisi mietteliäänä Ruskatassua. Voisivatko he pärjätä kahdestaan kolmelle kissalle?
”Katso!” Ruskatassu hihkaisi, kun puut alkoivat harventua kaksikon ympärillä. Sulkavirta tuijotti edessäpäin häämöttävää kivikasaa. Sen ympärillä oli ainakin kaksi kissaa, jotka näyttivät keskustelevan keskenään.
”Me teimme sen! Onko tämä sinun kotisi?” Sulkavirta kysyi innoissaan. Ruskatassu katsoi tarkasti joen varrella nököttävää kivikasaa ja sen vierellä olevia kissoja. Kolli pudisteli päätään.
”En tiedä. Kaikki kuvaukset sopivat tähän paikkaan, mutta en minä muista edelleenkään”, oranssi kissa sanoi piiskaten hännällään ilmaa. Sulkavirta ymmärsi, että Ruskatassua ärsytti. Häntä itseäänkin olisi ärsyttänyt olla sellaisessa tilanteessa.
”Mennään kysymään noilta kissoilta, että tuntevatko he sinua”, Sulkavirta ehdotti ja vastausta odottamatta lähti lampsimaan kohti kivikasaa. Kaksi eri ruskean sävyistä kissaa käänsivät katseensa Sulkavirtaan. Kumpikaan ei vaikuttanut erityisen uhkaavilta. He katsoivat hämmentyneinä lähestyvää kuolonklaanilaista. Pettymyksekseen Sulkavirta huomasi, ettei Ruskatassu ollut seurannut häntä. Kolli oli jäänyt lehdettömien pensaiden ja lumikinosten suojaan niin, etteivät erakot nähneet oranssia kollia.
”Hei, minä olen Sulkavirta”, raidallinen naaras esittäytyi varovasti pitäen silmällä koko ajan kahta tälle tuntematonta kissaa. Kissat näyttivät siltä, kuin olisivat juuri keksineet ratkaisun lehtikadon riistan vähyyteen.
”Klaanikissako?” harmaanruskea naaras varmisti, ja käänsi sitten innoissaan katseensa kastanjanruskeaan kolliin. Sulkavirta oli aluksi hämmentynyt, mutta ymmärsi nopeasti, mistä oli kyse.
”Kyllä! Olen Kuolonklaanista. Oletteko te Ruskatassun ystäviä?” Sulkavirta varmisti innoissaan ja kääntyi sitten katsomaan sinne päin, missä Ruskatassu piilotteli. Oranssit korvanpäät näkyivät kinoksen takaa.
”Olemme, tiedätkö missä Ruskatassu, Merkurius ja Taivaslaulu ovat?” kastanjanruskea kolli kysyi ja astui niin lähelle Sulkavirtaa, että kaksikon kuonot miltei koskettivat. Sulkavirta koki olonsa varsin ahdistuneeksi, ja otti askeleen taaksepäin.
”En minä niistä kahdesta muusta tiedä, mutta Ruskatassu on tuolla noin”, Sulkavirta totesi kääntyen eloklaanilaisen puoleen, ”Ruskatassu! Tule esiin! Me olemme oikeassa paikassa!”
Huuto sai Ruskatassun astumaan esiin kinoksen takaa. Varovaisin askelin oranssi eloklaanilainen lähestyi kolmikkoa. Sulkavirran kasvoilla oli leveä hymy, seikkailu oli tuottanut tulosta!
”Oletpa sinä kasvanut!” kollikissa totesi silmäillessään esiin astunutta Ruskatassua, joka ei näyttänyt tunnistavan puhujaa.
”Anteeksi, mutta en tiedä kuka sinä olet”, näytti siltä, kuin Ruskatassun sanat olisivat olleet kynnet, jotka iskeytyivät ruskean kissan rintaan.
”Missä sinun vanhempasi ovat? Missä Merkurius ja Taivaslaulu ovat?” kissa vaati saada tietää. Sulkavirtaa hämmensi se, miten raivokkaasti tämä kolli tahtoi tietää kahden kissan sijainnin. Kenties he olivat olleet hyviäkin ystäviä.
”He ovat Eloklaanissa”, Ruskatassu selitti rauhallisella äänellä.
”Tuota noin, ennen kuin jatkamme, voisimmeko vähän hengähtää. Matkamme oli pitkä ja Ruskatassu näyttää olevan aika hämillään”, Sulkavirta sanoi ja katsoi erakkoja vakavoituneena. Ruskatassu tosiaankin näytti siltä, kuin olisi vajonnut aivan toiseen maailmaan.
”Niin tietenkin. Voin viedä teidät lepäämään, jatketaan tästä sitten vaikka aamulla”, harmaanruskea naaras ehdotti ja katsoi kysyvästi ruskeaa kollia, joka vaikutti hyvin malttamattomalta. Sulkavirta nyökkäsi ja seurasi Ruskatassun edellä harmaanruskeaa kissaa. Hän vei kaksikon erääseen kivenkoloon, jonka perällä oli kolme sammalvuodetta. Sammaleet näyttivät vanhoilta ja kuivahtaneilta.
Ruskatassu jäi seisomaan hämärän pesän keskelle, tuijottaen ilmeettömänä eteensä.
”Voitte viettää yön täällä. Toivottavasti nämä vanhat vuoteet kelpaavat, parempaa ei juuri nyt ole”, suurikokoinen naaraskissa sanoi.
”Ne kelpaavat oikein hyvin. Kiitos”, Sulkavirta sanoi, koska ei kehdannut alkaa valittamaan. Kissa poistui pesästä, ja Sulkavirta kääntyi Ruskatassun puoleen.
”Onko kaikki hyvin?” hän kysyi yrittäen saada kontaktin kolliin, mutta Ruskatassu tuijotti yhä tyhjyyteen. Sulkavirta tönäisi hellästi oranssia kollia, joka säpsähti ja veti syvään henkeä. Kolli kohdisti sinisen katseensa Sulkavirtaan.
”Olen ollut täällä aiemmin”, Ruskatassu henkäisi, ”tämä oli meidän pesämme.”
Riemu täytti Sulkavirran mielen, kun hän kuuli Ruskatassun muistavan edes jotakin. Leveä hymy nousi molempien kissojen kasvoille.
”Hyvä Ruskatassu! Mitä kaikkea sinä muistat?” Sulkavirta uteli innoissaan.
”Minä muistan tämän pesän, ja emon ja isän. Voitko kuvitella, minä muistan heidät! Muistan Coronan, Dakotan, Timin, Fetuksen ja Kaarlon! Osa muistoista tuntuu etäisiltä, mutta en voi uskoa, että minä oikeasti muistan!” Ruskatassu intoili ja näytti siltä, kuin olisi purskahtamassa itkuun. Sulkavirta oli varmasti vähintäänkin yhtä innoissaan kuin eloklaanilaiskolli.
”Hieno juttu, todella hieno juttu. Nyt meidän täytyy nukkua, jotta jaksamme huomenna lähteä takaisin kotiin”, Sulkavirta sanoi rauhallisesti, vaikka todellisuudessa hän ei olisi malttanut mennä nukkumaan. Ruskatassu hengitti syvään ja nyökkäsi.
”Olet oikeassa. Täytyy yrittää nukkua.”
//Corona?
// 786 sanaa
