Korpikaste
Yöpartio ei vienyt pitkään. Opetin Kehrätassulle kuinka rajat merkataan ja Kortetuike sekä Varpulaulu olivat paljon kahden kesken. Kun saimme rajoja merkattua hieman, palasimme jo takaisin leiriin. Partiomme todella oli ollut lyhyt, mutta ehkä se oli vain hyvä. Oli yö ja monia varmasti jo väsytti yllättävä yöllinen partio.
Leirissä Kortetuike ei kuitenkaan suunnannut muiden tapaan suoraan unille vaan jäi aukiolle odottamaan, että saavuin takaisin viemästä Kehrätassua nukkumaan ja pyysi minua lähtemään kanssaan vielä ulos tekemään partioinnin loppuun. Olin yllättynyt, mutta kuinka olisin voinut kieltäytyä sellaisesta pyynnöstä?
“Lähtisin mielelläni! Emme ehtineet edes jutella vielä kunnolla”, naukaisin ja tuuppasin kollia hellästi matkaan. “Pistähän jo vipinää kinttuihin.”
Leirin ulkopuolella oli hiljaista kuin kuoleman jäljiltä. Vain harvat hereillä olevat linnut lauloivat ja osa heinäsirkoista siritti edelleen yöllistä musiikkiaan. Se vain todisti sanontaa siitä, että metsä ei koskaan nukkunut.
Vilkaisin Kortetuiketta, jonka valkea turkki tuntui hohtavan, kun kuunvalo osui siihen oksien välistä. Hymyilin hänelle ja tökkäsin kollia hieman.
“Näytät aivan aaveelta, kun turkkisi hohtaa noin nätisti kuunvalossa”, kehräsin hänelle silmät kirkkaina.
//Korte?
