Korpikaste
Mulkoilin Käärmekultaa, joka tassutti partion johdossa Korppitähden kanssa. Oli aika egoistista järjestää partiot niin, että itse pääsee mairittelemaan päällikköä, jotta tämä varmasti pitää sinut varapäällikkönään. Kuinka kissa saattoikaan olla noin itsekäs ja tekopyhä? Tunsin turkkini väreilevät inhosta ja olisin halunnut kovasti sanoa jotain töykeää, mutta päätin, että on parempi kerrankin pitää suuni supussa.
“Kehrätassu, muista keskittyä vahtimaan sen varalta, jos reviirillä on mitään kummallisia hajuja”, naukaisin taakseni oppilaalleni, joka tassutti partion perällä. Se toi mieleeni Käärmekullan oppilaan, Pörriäistassun. Käärmekullan opetustyylin täytyi olla erityisen surkea, jos hän ei osannut edes pitää oppilastaan kuosissa. Kolli oli joutunut jäämään oppilaaksi ylimääräistä aikaa, koska ei osannut käyttäytyä. Se vain tarkoitti, että Käärmekulta ei osannut opettaa häntä käyttäytymään. Kuinka hävettävää.
En edes keskittynyt siihen vastasiko Kehrätassu minulle lainkaan. Ei minua sen puoleen se edes kiinnostanut. Kunhan vain käyttäytyisi ja pysyisi mukana. Oppilaallani ei ollut muutenkaan enää pitkä matka soturiksi. Voisin pitää hänelle jo piakkoin arvioinnin ja näyttää, että todella osasin kouluttaa oppilaita paremmin kuin Eloklaanin varapäällikkö. Ehkä se voisi todistaa, että minä olin parempaa ainesta klaanin johtoon kuin Käärmekulta koskaan voisi olla.
“Raja näyttäisi olevan kunnossa, palataan takaisin”, Korppitähti naukaisi. Nyökkäsin hänelle, mutta pidin edelleen polttavan katseeni Käärmekullassa, joka katsoi minua takaisin hieman vaivaantuneena. Hyvä niin. Hän saisi olla niin vaivaantunut kuin ikinä mahdollista.
Käännyimme suuntaamaan taas kohti leiriä ja Käärmekulta jättäytyi vierelleni. Mulkaisin häntä ärtyneenä. Mitä hänkin nyt halusi?
“Onko kaikki kunnossa? Haluaisitko puhua minulle jostain?” naaras kysyi ja tahdoin vain sylkäistä hänen naamaansa tai sivaltaa häntä kuonolle.
“Kunnossa ollaan, joten voit kadota siitä naamaltani”, sihahdin ja annoin häntäni huiskia ärtymyksen merkiksi. Varapäällikkö katsoi minua hieman loukkaantuneen näköisenä, mutta ei vielä lähtenyt.
“Tiedätkös, olimme jonkinlaiset ystävykset Lehtomyrskyn kanssa ja hän olisi varmasti arvostanut, jos olisimme päässeet lähentymään. Sinä ja minä”, naaras naukaisi ja silkka emoni maininta sai vereni kiehumaan. Hänen nimensä ei kuulunut tuollaiset houkan suuhun. Käärmekulta voisi pysyä niin kaukana minusta ja perheestäni kuin koskaan mahdollista ja silti hän onnistuisi ärsyttämään minua!
“Minua ei kiinnosta! Emoni oli kunniallinen soturi jonka kuolema oli heikkojen pienten pentujen vika! En tahdo sinun mainitsevan hänen nimeään minulle ja yrittää sillä tavoin manipuloida minua taipumaan sinun tahtoosi! Häivy siitä!” sähisin naaraalle ja hän viimein kiristi tahtiaan ja lähti viereltäni heti, kun oli ensiksi silmät ammollaan katsonut minua kuin suuttumukseni olisi ollut jotenkin yllätys hänelle.
En voinut ymmärtää tuota kissaa. Miksi hän yritti aina leikkiä niin ystävällistä ja kaverillista. Hän oli läpeensä mätä ja yritti vain käyttää typeriä manipulointikeinojaan, että saisi minut palvomaan häntä!
