Korpikaste
Mustikkapyörre vetosi heti siihen, ettei emoni kuolema muka ollut ollut hänen syytään ja, että Lehtomyrsky oli jo varmasi antanut hänelle anteeksi. En voinut muuta kuin tuhahtaa. Kuinka kissa saattoikaan olla noin hölmö? Kaiken sen lisäksi hän ryhtyi vielä rypemään itsesäälissä ja surkuttelemaan kuinka hänen elämänsä oli surkeaa. Kaiken lisäksi hän läpsähti maahan kuonolleen surkean tasapainonsa vuoksi. Kuinka säälittävää. Siristin silmiäni hänelle epäuskoisesti.
“Oletko sinä soturi vai kotikissa? Soturit puskevat lävitse, vaikka varman kuoleman!” naukaisin kovaan ääneen. “En minäkään pitkään voinut itkeä emoni perään, koska klaani täytyy ruokkia.”
Mustikkapyörre näytti lähes järkyttyneeltä siitä, millainen suhtautumiseni soturin elämään oli, mutta en sitä paljoa ihmetellyt. Oli lähes ihme, että hän oli koskaan edes päässyt soturiksi.
“Kuule, en yleensä harrasta anteeksiantoa, mutta sinun tapauksessa voisin lähes antaa Käärmekullalle syntinsä anteeksi! Olet surkea soturi! Niin herkkänahkainen, että on ihme, ettei pieni tuulenpuuska kaada sinua nurin, jonka jälkeen itkisit uuden järven keskelle metsää”, murahdin astellen lähemmäs niin kutsuttua sisartani. Kiskaisin hänet pystyyn niskanahkaan tarttuen. “Todista itsesi ja nappaa jotain hienoa.”
//Mustikki?
