Kortetuike

Annoin Korpikasteen johdattaa minut joelle. Seurasin hänen kuutamossa hopeaksi muuttunutta hahmoaan läpi öisen metsän; tunsin oloni täpinöityneeksi kuin oppilaalla, joka oli tutkimassa maailmaa leirin muurien ulkopuolella ensimmäistä kertaa. Korpikasteen seurassa kaikki näyttäytyi aivan uudessa valossa, ja se valo oli lämmin ja elämänjanoinen.
Kylmät laineet liplattivat tassujani vasten, kun kahlasin selkäkarvat pörhistyen syvemmälle veteen. Kuulin Korpikasteen henkäisevän takanani hänen kahlatessaan perässäni hyiseen veteen. Käännyin katsomaan häntä kehräys kurkussani.
“Sinähän sanoit, että kuunvalossa uiminen on hauskaa, vaikka vesi on kylmää.” Katsoin häntä veikeästi. Korpikaste kohotti katseensa minuun ja siristi silmiään vino hymy naamallaan.
“Kylmääkö? Eihän tämä tunnu missään”, naaras tuhahti, mutta hänen värisevistä viiksistään saattoi päätellä hänen vitsailevan.
Potkaisin pohjasta vauhtia ja livuin vedessä hitaasti eteenpäin. Siitä oli aikaa kun viimeksi olin uinut, mutta jalkani muistivat yhä rytmin. Uin pienen kierroksen Korpikasteen ympäri ja pysähdyin hänen viereensä. Kuun liikkuessa verkkaisesti tummalla taivaankannella kertasin naaraalle uimisen perusteita. Loiskuttelimme matalassa rantavedessä kuin oppilaat konsanaan, ja naurumme täytti vähitellen haipuvan yöilman.
Olimme olleet ulkona melkein koko yö. Makasimme vieretysten rantakivillä katsomassa vaalenevaan taivaanrantaan, jolla esi-isät tuikkivat vielä heikosti. Kohta nekin väistyisivät päivän tieltä.
Korpikaste oli vetänyt käpälät alleen ja hän oli painanut leukansa rintaansa vasten silmät ummessa. Hänen turkkinsa tuntui yhä hieman kostealta uimisen jälkeen, vaikka olimme tehneet parhaamme kuivataksemme itsemme.
Sisälläni sykähteli hermostuneesti. Emmin pitkään, aukoen suuta paikoillani kuin kuivalle maalle joutunut kala, ennen kuin sain sanat tulemaan ulos suustani: “Korpikaste… minä taidan pitää sinusta enemmän kuin vain ystävänä.”

//Korpi?

Author: EmppuOmppu

.