Kortetuike

Minä pidin Laventelitaivaasta. Hänen kanssaan oli helppo puhua. Naaraan pirteys oli tarttuvaa, ja se auttoi minua työntämään muut ajatukset hetkeksi kokonaan taka-alalle.
Hymähdin vanhemman sisareni työntäessä oravan takaisin minulle samalla kun hän tenttasi kuulumisiani. Kun hän otti Korpikasteen – tosin kiertoilmaisun kautta – puheeksi, minua alkoi vähän kuumottaa turkkini alla ja jouduin hetkeksi katsomaan toisaalle. Siitä huolimatta pieni hymynpoikanen nousi suupielilleni.
“Niin”, sanoin ja haukkasin taas palasen oravasta. Pureskelin sen rauhassa loppuun, ennen kuin jatkoin: “Emme ole olleet Korpikasteen kanssa kumppaneita vielä pitkään, mutta tuntuu siltä kuin olisimme olleet yhdessä aina.” Työnsin oravan takaisin Laventelitaivaalle. “Hän on mahtava kissa! Hän on hyvä taistelemaan ja saalistamaan – ja kovin urheakin.” Muistelin sitä kertaa, kun Korpikaste oli loikannut perääni hyiseen veteen auttaakseen minua, vaikka oli huonompi uimari. Hän oli ollut silloin todella rohkea, ja tuo hetki oli saanut minut näkemään hänet aivan uudella tavalla.
“No mutta entäs sinä sitten”, nau’uin veikeästi odotellessani siskoni mutustelevan oman osuutensa loppuun, “onko sinulla ketään mielitiettyä?”

//Late? B)

Author: EmppuOmppu

.