Kujekulta
Kujekulta hyvästeli isänsä ja Sirutassun nopealla hännänheilautuksella. Lieskakajo oli pyytänyt hänen apuaan taisteluharjoituksiin ja naaras oli totta kai suostunut isänsä pyyntöön siitäkin huolimatta, että Kujekulta oli yksi Eloklaanin tai oikeastaan koko metsän surkeimmista taistelijoista. Jopa hänen omista pennuistaan Rusakkotassu ja Muurahaistassu olivat paljon kehuttavammat kynsienheiluttajat. Kujekulta osasi korkeintaan runnoa muut kissat alleen. Joten Sirutassun taisteluharjoitukset olivat olleet samalla myös hänen omat taisteluharjoitukset! Kujekulta oli saanut punaturkkiselta kollilta paljon hyviä vinkkejä, mutta se oli sitten tarina toinen osaisiko naaras hyödyntää niitä. Kuolonklaanin paranisi pitää tassut omalla puolellaan, jotta Kujekulta ei joutuisi kohtaamaan heitä taistelukentällä saatikka myöntää, että hän oli siellä lähinnä haitaksi. Onneksi se ei ollut tämän hetken murhe! Kujekulta oli nimittäin lähdössä auringonlaskunpartioon yhdessä poikansa, Muurahaistassun, Kuuhohteen ja Ahvenvirran kanssa. Naaras hymyili siskolleen ja nyökäytti pienesti päätään. Kujekulta oli pyytänyt Sädesäihkeeltä erikseen, että hän saisi mennä ruskeaturkkisen kollin kanssa kaksin partioon ja se oli onneksi sopinut kollille. Kun Muurahaistassu ilmestyi oppilaiden pesästä näkyviin, ruskeaturkkisen naaraan hymy leveni. Välillä hän oli huolissaan mihin suuntaan Muurahaistassu oli menossa. Kolli vaikutti hankkivan itselleen ties millaisia ongelmia. Kujekulta oli saanut onneksi vertaistukea Kimalaistoiveelta, jonka poika, Pörriäissurma oli kehitellyt kaikenlaisia ongelmia Hellehehkun kanssa, joka sattui myös olemaan Kujekullan pikkuveli. Naaras pudisteli päätään. Nuoret kollit, aina etsimässä itselleen ties millaisia metkuja!
“Olemme kaikki koossa, lähdetään sitten. Suuntaamme kieloniitylle päin, katsotaan löytäisimmekö me sieltä jotakin syötävää”, Kuuhohde naukaisi ystävällisesti ja lähti johdattamaan partiota ulos leiristä. Kujekulta nyökkäsi Ahvenvirralle merkiksi mennä hänen ohitseen ja jättäytyi sitten itse Muurahaistassun vierelle pitämään perää.
“Juttelin Sädesäihkeen kanssa, koulutuksesi on edistynyt hyvin”, Kujekulta naukaisi ylpeyttä äänessään ja näpäytti kollia hännällään. Muurahaistassu vilkaisi emoaan tympääntyneenä.
“Tietenkin se edistyy”, kolli tuhautti rinta röyheänä.
Kujekulta tuijotti poikaansa hieman epäuskoisena ja mietti mitä sanoisi. Hänestä oli hienoa, että Muurahaistassulla oli luottoa omiin kykyihinsä ja itsevarmuutta, vaikka muille jakaa, mutta rajansa kaikella. Kollin tulisi myös oppia nöyryyttä. Vaikka toisaalta, se saattoi tulla myös iän mukana.
“Sinähän voisit lähteä minun ja ukkisi kanssa harjoittelemaan. Nyt kun hänellä on oppilas, Sirutassu. Voisimme vaikka harjoitella saalistamista”, Kujekulta ehdotti mustanruskealle kollioppilaalle. Muurahaistassu ei kuitenkaan vaikuttanut kovinkaan innostuneelta harjoittamaan saalistamista nuoren Sirutassun kanssa..
//Murkku? 😀
