Kylmäliekki
Kirjoittaja: Aura
Kylmäliekki ei varsinaisesti yllättynyt Sulkavirran vastauksesta. Olihan naaras lähtenyt aiemmin erakoksi päästäkseen tutkimaan vierasta, klaaneja ympäröivää maailmaa. Sulkavirta oli aina vaikuttanut kollin silmiin uteliaalta kissalta.
“Millaista se muuten oli? Siis se, kun sinä lähdit tutkimaan maailmaa. Mikä oli mielenkiintoisin asia mihin törmäsit? Entä jännittävin?” savunharmaa kissa kysyi leppoisalla ja ystävällisellä äänellä, josta kuitenkin hehkui pieni uteliaisuus. Kylmäliekki uskoi, että hän ei uskaltaisi ikimaailmassa lähteä tutkimaan vierasta, kylmää ja tuntematonta maailmaa. Tiedä mitä sieltä löytyisi.. Mutta jollain tapaa hän kyllä ihaili raidallisen naaraan kykyä heittäytyä tuntemattomaan ja palata sieltä ehjin nahoin. Kylmäliekki piti myös Sulkavirran uteliaisuutta positiivisena ja kiehtovana asiana. Hänestä oli hienoa, ettei kissa aikuisenakaan kadottanut uteliasta tapaa katsoa maailmaa. Savunharmaan kollin ajatukset harhailivat Huomenkyyhkyyn. Naaras ei ollut paras soturi, niin Jääviilto oli saanut Kylmäliekin uskomaan ja kolli oli kadottanut todelliset mielipiteensä naarasta kohtaan. Kuitenkin valkokirjokilpikonnakuvioinen naaras oli ollut aina hyvin utelias kissa, jolla oli ollut omintakeinen tapa katsoa ja ihailla maailman kauneutta. Kaikki pienetkin hyvät ja iloiset asiat olivat saaneet edesmenneen naaraan räpättämään linnun lailla. Jollain tapaa Kylmäliekki kaipasi rinnalleen kissaa, jossa olisi edes ripaus Huomenkyyhkyn positiivisuutta. Kolli tunsi itsensä usein yksinäiseksi ja toivoi löytävänsä joskus rinnalleen kissan, joka olisi aina hänen puolellaan. Huomenkyyhky oli ollut, Kylmäliekki oli taas kääntynyt naarasta vastaan. Kolli halusi kuitenkin uskotella itselleen, että niin oli parempi. Huomenkyyhky ei ollut hyvä kissa sukunsa vuoksi, Kylmäliekki muistutti itselleen. Kylmäliekki ja Sulkavirta jatkoivat vartion loppuun, rupatellen välillä niitä näitä. Vartion päätyttyä kaksikko lähtivät suorinta tein kohti Eloklaanin rajaa. Kylmäliekin kita avautui suureen haukotukseen, tuntui niin hyvältä päästä verryttelemään jähmeitä koipia! Että vartiointi olikin rankkaa puuhaa ja paikallaan pönöttäminen tuntui kyllä kollin tassuissa! Kylmäliekin keltavihreät silmät katsoivat kaunista, viherlehden värittämäää maisemaa haltioituneena. Viherlehden kauneus lumosi kollin kerta toisensa jälkeen. Kaikki tuntui silloin niin levolliselta. Kolli jolkotteli Sulkavirran kanssa joelle ja kastoi kuononsa siihen. Viileä vesi tuntui niin hyvältä ja raikkaalta vartioinnin jälkeen. Kylmäliekki latki vettä ahnaasti ja kääntyi sitten Sulkavirran puoleen ystävällinen hymy kasvoillaan.
“Sinähän osaat uida, etkö vaan? Se on varmasti hieno taito. Itse en pysyisi pinnalla hetkeäkään, vaan uppoaisin kiven lailla pohjaan”, kolli naukaisi vitsaillen ja katseli tyyntä jokea levollisena. Se oli niin kaunis ja joen liplatus sai Kylmäliekille hyvän olon.
“Pitäisikö meidän myös saalistaa, mehän voisimme vaikka kisata? Tai seikkailla? Jos täällä nyt on jotain seikkailtavaa”, savunharmaa ehdotti klaanitoverilleen ja heilautti häntäänsä hyväntuulisena. Kylmäliekki asettautui leikkimieliseen asentoon ja odotti naaraan vastausta toiveikkaana.
//Sulka?
