Kylmäliekki
Kirjoittaja: Aura
Kylmäliekki nilkutti irvistäen kohti Kuolonklaanin leiriä. Kollin keltaiset silmät hapuilivat hänen etutassuunsa, joka oli hieman vinksallaan. Kolli ei vieläkään ollut täysin varma mitä hetki sitten oli tapahtunut, tietenkin hän ymmärsi Tyrskytassua mutta… Kylmäliekki valehtelisi, jos väittäisi ettei olisi pelästynyt. Ei hän omaa oppilastaan pelännyt, mikä syy kollilla olisi hänet tappaa? Parhaansa mukaan Kylmäliekki halusi ymmärtää toisen kokemia kauheuksia, soturi olikin ajatellut, että puhuisi Tyrskytassulle. Hän ajatteli puhua toiselle oikein pitkään, kuulostella kollin tuntemuksia ja kokemuksia. Niin hän voisi olla parempi mestari toiselle ja sitä hän halusi. Kylmäliekki ei halunnut myöskään antaa Jääviillolle yhtäkään uutta aihetta ilkeilyyn ja totta kai hän halusi, että Tyrskytassusta tulisi hyvä soturi. Kylmäliekki kuuli lähestyviä askelia ja arvasi välittömästi, että sieltä ne muut saapuivat. Kollisoturi kulki keltavihreä katse maassa, hän ei halunnut kohdata muiden katseita. Kuinka heikko hänkin oli ollut, lähteä nyt parantajalle pienestä vammasta? Hetken hän harkitsi, että juoksisi muiden perään ja kertoisi, että he jatkaisivat harjoituksia. Mutta ei, Kylmäliekki pysyi hiljaa ja jatkoi nilkutustaan. Matka kului hitaasti, suorastaan tappavan hitaasti. Sen aikana hänen ajatuksissaan kävi niin Tyrskytassu, kuin myös Jääviilto. Savunharmaa kolli suorastaan pelkäsi toista, vaikka toinenhan oli vain hänen veljensä. Yksi kissa muiden joukossa, eikö?
Pian kolli saapuikin kuin saapuikin takaisin leiriin. Kylmäliekki huokaisi helpotuksesta ja luimisti korviaan, kun astui piikkihernetunneliin. Kollin suusta tuli pieni höyrypilvi, kun hän hengitteli syvään ja ulos. Toivottavasti Hehkuaskel ei pahastuisi hänen näyttäytymisestään, harmaaturkki ei halunnut olla vaivaksi muille. Kylmäleikin suusta tuli pieni vinkaisu, kun hän yritti astua käpälällään. Miksi hänen oli pitänyt mennä horjahtamaan sen päälle? Kollia ärsytti oma pieni virheliikkeensä, taistelussa hän ei olisi saanut armoa vaan kuonoon. Kylmäliekki linkutti suoraan parantajanpesälle ja yrttien tuoksu tulvahti välittömästi hänen nenäänsä. Kylmäliekki oli siitä poikkeuksellinen soturi, että hän piti yrttien tuomasta tuoksusta. Vaikka hänellä olikin heikko hajuaisti, yrttien ja kukkien tuoksussa oli jotain mukavaa. Kotoista? Sitä se varmaan oli. Jääviilto ei saisi koskaan nähdä häntä kukkien ympäröimänä, siitä pilkasta ei tulisi edes Pimeyden Metsässä loppua. Ja tuskin asiat siellä helpottaisivat, hän katselisi siellä kissoja ikuisesti. Ei Kylmäliekki halunnut uskoa siihen, mutta ei hän uskotonkaan halunnut olla. Huomaamattaan hän oli jäänyt seisoskelemaan parantajanpesän edustalle, puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona. Pian hänen katseensa kohtasi kysyvän Hehkuaskelen, pikimusta naaraskissa viittoi häntä tulemaan peremmälle. Kolli asteli varovaisesti naaraan perässä peremmälle, onneksi Hehkuaskelella oli hyvä maine ja hän tunnettiin helposti lähestyttävänä kissana. Kylmäliekin tarvitsi vain näyttää kipeää, vinksahtanutta käpäläänsä ja Hehkuaskel tiesi mitä tehdä. Nähdessään kollin huolestuneen katseen, naaras naurahti lempeähkösti.
”Ei se murtunut ole, jos sitä mietit. Epäilen, että se on mennyt sijoiltaan, ehkä revähtänyt. Palaan pian”, Hehkuaskel rauhoitteli potilasta ja Kylmäliekki nyökkäsi muutaman kerran tyynemmin. Sitä Kylmäliekki oli pelännyt, siinä olisi mennyt Tyrskytassun koulutus. Parantajanaaras palasi hetken päästä kera yrttien ja muiden tykötarpeiden. Ei Kylmäliekki käytettäviä yrttejä tunnistanut, kunhan antoi Hehkuaskelen hoitaa hänen käpälänsä. Kolli irvisti, kun naaras niksautti hänen käpälänsä paikoilleen, mutta Hehkuaskelen rauhoittava olemus tuntui hänestä hyvältä. ”Jos et saa nukutuksi kivun takia, niin tule käymään luonani uudelleen. Annan sinulle unikonsiemeniä, voit ottaa jo yhden”, Hehkuaskel ohjeisti ja työnsi pientä, mustaa siementä soturia kohti.
Kylmäliekki nyökkäsi kohteliaasti ja lipaisi siemenen nopeasti kitusiinsa. Kolli nousi sitten ylös, edelleen varoen etutassuansa. ”Kiitos avusta Hehkuaskel”, savunharmaa kolli kiitti hiljaisella, rauhallisella äänellä, mutta hymyili parantajakissalle. Hän sitten kääntyi ympäri ja katsoi naarasta silmiin. ”Ilo olla avuksi, muistathan levätä hetken ennen hyppelyiden ja taisteluharjoitusten jatkamista”, naaras muistutti pilke silmäkulmassaan ja kääntyi sitten taas yrttiensä pariin. Vaikkei Kylmäliekki mitään sanonut, hän lisäsi mielessään, että muisti kyllä. Kyllä hänen koipensa päivässä – parissa tokenisi entiselleen. Ei se nyt onneksi murtunut ollut, se tästä vielä olisikin puuttunut. Ja tuskin mikään murtuisi tuollaisesta kolauksesta? Niin, eipä Kylmäliekki parantaja ollut ja varmaksi sitä voinut sanoa. Epäili vain. Tyrskytassu voisi vaikka harjoitella Tuimakatseen ja Järkäletassun kanssa, ja kaipa joku muukin hänet huolisi mukaansa. Vaikka kollin pitäisi katsoa ettei hän viettäisi myös harjoituksissa aikaa Hentotassun kanssa. Soturi hymähti itsekseen, rakastavaiset.
//628 sanaa
