Kylmäliekki
Kirjoittaja: Aura
Kylmäliekki ei halunnut kertoa todellisia ajatuksiaan Pyräkkäpirulle. Olisi parempi, että kukaan ei tietäisi. Kolli ei kyennyt luottamaan muihin kissoihin tarpeeksi kertoakseen, että sisimmässään hänkin toivoi rauhaa. Ei hän todellisuudessa edes niin vihannut erakkoverisiä, osa heistä vaikutti oikein kunnon kissoilta. Savunharmaa kollikissa oli kuitenkin järkeillyt, että hänen asemansa olisi turvattu, jos Jääviilto luulisi hänenkin vihaavan Eloklaania. Osittain Kylmäliekki vihasikin, he olivat tappaneet Ruusutuikkeen eikä hän voisi koskaan antaa sitä anteeksi vihollisklaanille. Kollilla oli niin ikävä emoaan, että hän tuntui halkeavan. Kylmäliekki vilkaisi sivusilmällä tabbykuvioista kollia, joka oli keskittynyt silmäilemään luontoa, joka oli puhkeamassa jälleen kukkaan. Toinen oli menettänyt isänsä, miltähän nuorukaisesta mahtoi tuntua? Pyräkkäpiru jatkoi sitten sotakeskustelua ja kysyi, että eikö Henkäystähden tarkoitusperät olleetkin tekopyhät. Siitä Kylmäliekki oli samaa mieltä. Olihan se hieman outoa liittoutua erakkoverisiä vastaan, mutta ottaa sitten kokonaan erakoilta apua vastaan.
”Niin, onhan se kummallista. En oikein luota kujakissoihin, mutta se ei siis johdu heidän erakkotaustastaan”, Kylmäliekki naukaisi lopulta hitaalla ja takeltelevalla äänellä. Kääntäessään katseensa soturikolliin, sai hän toiselta epäilevän katseen.
”On tämä taistelu minustakin turha”, Kylmäliekki sai lopulta naukaistua Pyräkkäpirulle ja karaisi sitten kurkkuaan. Hän ei halunnut puhua aiheesta enempää ja hänestä tuntui, että hän oli jo nyt puhunut liikaa. Se ei ollut Kylmäliekille tyypillistä, hän oli harkitsevainen tapaus.
”Odotatko jo hiirenkorvaa? Luonto alkaa taas näyttämään kauniilta ja luonnoneläimet palailevat taas metsiimme”, savunharmaa kissa naukaisi hieman haikealla äänellä. Hänen mieleensä tulvahti Huomenkyyhky, joka oli rakastanut tutkia luonnon eri ihmeitä.
”Huomenkyyhky rakasti metsässä asuvia eläimiä. Hänestä mikään ei ollut yhtä kiinnostavaa ja mukavaa, kun tutkia linnunpoikasten kasvua tai muurahaisten käyttäytymistä. Hän kerran jopa ehdotti, että emme söisi enää lainkaan riistaa, vaan metsästä löytyviä marjoja”, Kylmäliekki naurahti kertomuksensa päätteeksi. Huomenkyyhky todella oli ollut aikamoinen pakkaus, toista tuskin tulisi koskaan. Korkeintaan naaraan pennuista joku voisi periä emonsa erikoisen luonteen.
”Huomenkyyhkyllä oli jopa metsässä puussa oma kolo, jossa hän säilöi aarteitaan. Puusta oli kuulemma parhaat näkymät lintujen tiirailuun ja siellä asui myös liskoja. Huomenkyyhky kertoi nähneensä monta pikkuruista liskoa aina viherlehden aikaan käydessään siellä. Ne olivat kuulemma suloista katseltavaa, minäkin näin siellä muutaman käydessäni”, Kylmäliekki kertoi Pimentovarjon pojalle, jonka katse oli muuttunut uteliaaksi ja kiinnostuneeksi.
//Pyräkkä? >:D
