Kylmäliekki
Kylmäliekki istui märällä mättäällä surumielisenä. Hän ei tiennyt kuinka kauan aikaa hänen kuolemastaan oli kulunut. Kuu, kaksi, kolmekymmentä? Kolli ei tiennyt, aika ei tuntunut kuluvan täällä. Kiakki oli samanlaista päivästä toiseen. Kolli vetäisi pienesti henkeä. Jos jotain, hän sai olla Huomenkyyhkyn kanssa. Ja pentujensa kanssa. Hänen pentunsa olivat harmaaturkkiselle todella tärkeitä. Kolli ei kuitenkaan voinut olla kantamatta huolta hänen pojastaan, Susimielestä. Susimieli oli ollut aina erityistapaus. Kylmäliekki oli huomannut jo pentuna, että Susimieli oli erilainen kuin sisaruksensa. Sen takia kollia huolestutti, että pärjäisikö Susimieli. Saisiko kolli tarpeeksi tukea ja rauhaa? Onneksi hänellä oli nyt Uiveloyö. Kylmäliekki toivoi, että he kaksi hieman erilaista sielua löytäisivät toisensa ja kenties voisivat perustaa perheen. Kylmäliekki oli hieman surullinen, että hän ei ollut koskaan saanut omaa perhettä. Hänen pentunsa olivat menehtyneet hyvin nopeasti, Savutassukin oppilaana. Ja Huomenkyyhky oli taas kuollut heti poikimisen jälkeen. Eivät he olleet saanut ikinä kokea sitä omaa perheonnea. Ehkä Pimeyden metsässä sitten?
