Kyyhkypyrähdys
Kirjoittaja: Ninjanen
Häntäni sivalteli ilmaan kaaria samalla kun tarvoin ohuessa lumihangessa. Ärtymys kaiversi minua, sillä partio, jossa olin oli kertakaikkisen surkea. Ensinnäkin se oli saalistuspartio, enkä ollut kunnostautunut sillä alalla ja lisäksi kun olimme jakautuneet pareihin, Pikiturkki oli laittanut minut pariksi Aamuraidan kanssa ja meni itse Kärppämyrskyn kanssa. Toki Kärppämyrskykään ei ollut mikään Kuolonklaanin paras soturi, mutta olisi hän ollut parempi kuin Aamuraita, se saastainen kuraverinen katti. En kestäisi, jos naaraan kaltainen kissa näkisi minun epäonnistuvan jossakin. Sillä olinhan minä huomattavasti arvokkaampi ja parempi soturi kuin puoliveriset. Kynteni syyhyttivät päästä purkamaan turhautumista. Sentään puoliverisiä oli enään vain muutama, Henkäystähti, päällikkö ja minun ja siskoni Virtaviiman isoisä, oli suorittanut puhdistusta hyvin, mutta minun puolestani kaikki Kuolonklaanin puhtautta saastuttavat kissat joutaisivat karkoitetuksi tai vaikka kuolemaan. Toki päällikkökolli luotti eräisiin, mutta olin varma, ettei sellaisiin voisi luottaa yhteenkään. Joten nyt kävelin Aamuraidan edellä ärtyneenä etsien saalista.
“Pysy vauhdissa”, tuhahdin halveksivasti tummalle naaraalle mutten pysähtynyt odottamaan.
Kun olin kävellyt hetken, en enään kuullut Aamuraidan tassunaskeleita takaani. Käännyin katsomaan miettien, mitä hän nyt oli keksinyt.
“Tuolla on jotakin”, Aamuraita kuiskasi ja urahdin ja kävelin naaraan luo. Tosiaan, lumihangen keskellä kyhjötti mustarastas nokkimassa löytämäänsä pähkinää. Tuhahdin hiljaa mutta nyökäytin päätäni. En tahtonut kehua Aamuraitaa, mutta naaras oli löytänyt saalista.
Tassuttelin leiriin ihan Pikiturkin kintereillä. Olimme saaneet mustarastaan kiinni, mutta olin ollut säikyttää linnu tiehensä. Ja se oli raivostuttavaa, sillä muuten olin aika täydellinen soturi. Tahdoin päästä purkamaan tunteitani jollekkin joka ymmärtäisi, ja ensimmäisenä minulle tuli mieleen sisareni, mutta Virtaviimaa ei näkynyt missään. Mutta katseeni osui Matotaistoon, ihanaan tulevaan kumppaniini. Siitä tuli mieleeni että Virtaviima ei ymmärtänyt sitä, miksi meidän pitäisi hankkia hyvät, puhdasveriset meidän arvoisemme kumppanit ja hyvää jälkikasvua, jotta sukumme pysyisi elinvoimaisena. Emme olleet enään pentuja, emmekä voineet enään olla pentuja myöskään sillä saralla. Tassuttelin Mstotaiston luokse, joka väläytti minulle hymyn huomatessaan minut.
“Syödäänkö jotakin?” kysyin ja kallistin päätäni. “Tahdon puhua päivästä kanssasi ja olisi mukava syödä siinä samalla.”
Vaalea kolli nyökkäsi.
“Toki”, hän sanoi ja räpäytti silmiään.
“Menen hakemaan meille jotakin”, naukaisin ja menin tuoresaaliskasalle. Katselin sitä hetken ja otin sitten mustarastaan ja menin takaisin Matotaiston luokse, joka oli siivonnut meille lumettoman alueen, jossa ruokailla. Makailimme vierekkäin jakamassa rastasta ja juttelemassa päivästä. Matotaisto kuunteli kun kerroin, miksi partio oli ollut surkea, ja nyökytteli ymmärtäväisesti.
