Laineliekki
Kirjoittaja: Käärmis
Sairastuminen oli tehnyt Laineliekille vain kaikkea pahaa. Hänestä tuntui kurjalta. Naaras olikin päättänyt lähteä ulos kävelylle, jos hän saisi vaikka mielialansa kohennettua. Kuitenkin luminen maisema ja kylmä ilma eivät olleet mikään paras piristys hänelle.
Lumen paakkuuntuessa Laineliekin turkkiin kiinni alkoi matkan jatkaminen tuntua vain entistäkin raskaammalta. Hänen kaunis siniharmaa turkkinsa oli täynnä valkoisia lumipaakkuja, jotka lähtisivät vasta leirissä, kun hän putsaisi turkkinsa.
Metsässä kuului partion hiljainen puheensorina kauempana sekä jonkun yksinään kulkevan kissan rämpiminen lumessa. Laineliekki ei voinut muuta kuin puhahtaa. Tekisikö tämäkään yksilö mitään järkevää? Toki oli hänkin paras puhuja, kun ei itsekään ollut kuin ulkona jaloittelemassa.
Naaras pysähtyi paikalleen, kun kuuli yltään kumman onton äänen. Hän käänsi eripari katseensa ylös ja kerkesi vain juuri ja juuri nähdä alas tulevan suurikokoisen oksan ja kasan lunta, kun se iskeytyi jo voimalla hänen päälleen. Naaras parahti, kun iski päänsä kovaa, osittain oksaan, osittain voimalla tulevaan lumeen. Sitten hänen silmissään alkoi pimetä.
“Kirottu oksa”, hän sai vain kuiskattua, kunnes viiltävä kipu hänen päässään alkoi turruttaa hänen mielensä ja lähestyvien kissojen äänet alkoivat kuulostaa kuin tulisivat jään takaa. He olivat kai kuulleet hänen huutonsa.
Vaikka Laineliekki halusi uskoa selviämiseensä, hän tiesi kyllä itsekin paremmin. Tästä ei enää noustaisi. Maailma hänen ympärillään katosi ja hän tunsi veren noruvan päästään, kun hänen henkensä lipui Pimeyden Metsän maille.
//R.I.P
