Lainepentu
Kirjoittaja: Käärmis
Lainepentu jakoi saaliin sisarensa kanssa ja pian sen jälkeen poistui parantajan pesästä tämän pyynnöstä, vaikka olisikin halunnut jäädä vielä vahtimaan tätä ja varmistamaan, että kaikki oli hänellä hyvin.
Nuori siniharmaa naaras antoi katseensa haravoida leiriä, mutta ei keksinyt mitään tekemistä itselleen. Hän olisi todella halunnut olla jo oppilas. Se olisi ollut niin paljon mielenkiintoisempaa.
Huokaisten hän kuitenkin suuntasi kohti pentutarhaa. Eihän hänellä oikein muutakaan tekemistä ollut. Ainoa asia, mitä pentu kuten hän saattaisi tehdä leirissä oli joko leikkiä tai nukkua, eikä häntä huvittanut muiden seura.
Lainepentu asettui makuulle pentutarhaan makuusammalille. Hän painoi päänsä etutassujensa päälle, sulki silmänsä ja asetti häntänsä kuonolleen. Se oli siniharmaan naaraan mielestä rennoin ja paras asento nukkua, joten hän nukkui monesti sillä tavoin.
//Uni//
Lainepentu katsoi Henkäystähteen. Hän katsoi pentua arvioivin katsein ja heilautti häntäänsä.
“Tule. Lähdet ulos kanssani. Sillä tavoin arvioin olisiko sinusta minun oppilaakseni”, päällikkö naukui. Lainepennun tassuja kutkutti, kun hän katsoi päällikköön. Hän heilutti häntäänsä innoissaan, mutta yritti muuten peittää intonsa.
“Mainiota, kiitos”, hän naukaisi yrittäen kuulostaa järkevältä soturilta eikä innokkaalta pikkupennulta. Henkäystähti lähti siis johdattamaan häntä ulos leiristä metsään. Lainepentu keskittyi koko ajan vain Henkäystähteen. Jos tällä olisi hänelle jotain tärkeää asiaa, hän ei halunnut haaveilla ja ohittaa hänen puheitaan täysin.
“No niin. Lainepentu, sinun tehtäväsi on näyttää mitä sinä jo osaat. Näytä mihin pystyt ja mitä olet saanut opittua ollessasi pentu”, Henkäystähti naukui pysähtyen. Lainapennun piti pinnistellä, ettei törmännyt suoraan päällikköön tämän pysähtyessä. Hän väisti hänet ja kiersi hänen vierelleen.
“Mitä teen ensiksi?” Lainepentu kysyi arvokkaalla äänellä katsoen klaaninpäällikköön. Hän yritti näyttää arvokkaalta ja vahvalta hänen edessään. Henkäystähti katsoi häneen hievahtamatta.
“En tiedä. Etsi vaikka jotain riistaa. Sinun piti näyttää taitojasi, joten näytä jotain”, päällikkö naukui pitäen katseensa koko ajan Lainepennussa. Pentu nyökkäsi ja asettui vaanimisasentoon. Hän haisteli ilmaa ja pian löysi hiiren.
Hän nappasi sen nopeasti ja toi sen päällikön luokse. Pian hän nappasi myös oravan ja sen jälkeen linnun. Henkäystähti näytti yllättyneeltä. Hän katsoi vaikuttuneesti Lainepentuun.
“Mainiota, tämä riittää”, hän naukaisi, nappasi oravan ja lähti suuntaamaan taas kohti leiriä. Lainepentu ahtasi linnun ja hiiren suuhunsa ja loikki päällikkönsä perään.
Lainepentu katsoi leirin laidalla kohti päällikön pesää. Olisipa hän oikeasti päässyt todistamaan itseään. Olisipa hän jo oppilas. Hänellä oli niin kamalan tylsää. Muut sentään pääsisivät kokoontumiseen, mutta hän ei. Tai ei kyllä monet muutkaan päässeet, mutta silti. Se ei muuttanut asiaa!
//Joku?
