Lainetassu
Kirjoittaja: Käärmis
Lainetassu tassutti Säihkytassun luokse hymyillen leveästi. Hän oli ajatellut kertoa jollekulle pienen tarinan. Hän olisi muuten kertonut sen sisaruksilleen, mutta heillä vaikutti koko ajan olevan kiire. Nyt oppilaiden pesässä oli täydellisesti hänen kanssaan Säihkytassu, jolle hän voisi helposti kertoilla tarinoitaan.
“Hei, Säihkytassu! Haluatko kuulla tarinan?” Lainetassu kysyi kolloppilaalta. Hän nyökkäsi hitaasti.
“Toki.”
“Hyvä. Minulla olisi tällainen karmea tarina sinulle, jos et siis ala pelkäämään liikaa”, siniharmaa naaras naukaisi ja virnisti hieman.
“Ei minua ala pelottamaan”, Säihkyassu sanoi rauhallisesti.
“Hmm. Noh, annas kun kerron sinulle tarinan Sielujen syöjästä. Hän oli kauan sitten elänyt kissa, joka ei vain pystynyt kuolla. Hän jäi hirviön alle, mutta eli. Hän joutui ketun kynsiin, mutta eli. Hän joutui veden varaan ja hengitti vettä keuhkoihinsa, mutta siitä huolimatta hän vain eli. Häntä ei ollut siis mahdollista tappaa, eikä häntä vastaan koskaan haluttu taistella, mutta joku yö, hän vain katosi. Kukaan ei tiennyt minne hän meni tai miksi, mutta häntä ei enää löydetty.
Eräs päivä kuitenkin, joku haistoi hänen tutun hajunsa. Hän kertoi siitä muille ja partio lähti etsimään kadonnutta ystäväänsä. Kuitenkaan, häntä ei löytynyt. Jokainen partion kissa sai kuitenkin oudon tuntemattoman taudin, jonka takia he päätyivät parantajan pesälle. Sitä tautia ei oltu koskaan ennen nähty koko klaanin historiassa! Kukaan näistä kissoista ei selvinnyt. He kuolivat yöllä päästäen kivuliaita huutoja.
Pian heidän kuolemiensa jälkeen, sielujen syöjän haju löydettiin taas. Taas kerran uusi partio lähti matkaan. Taaskaan kissaa ei löydetty ja jokainen heistä sairastui. Jokainen näistäkin kissoista kuoli, kuten aikaisemmatkin. Alettiin huhuta, että sielujen syöjä etsi aina uhreja. Se houkutteli heidät luokseen hajullaan ja sitten tappoi heidät kivuliaasti syöden heidän sielunsa.
Kaikista kauheinta tässä huhussa oli se, että yksikään näistä kuolleista kissoista ei koskaan matkannut Pimeyden metsään. Siksi sanotaankin, että sielujen syöjä söi heidän sielunsa, jotta saisi takaisin ikuisen elämänsä ja kuolemattomuutensa”, Lainetassu kertoili. Säihkytassu katsoi häntä rauhallisesti.
“Jos olisit kertonut tuon pentutarhan pennuille, olisit saanut varmasti monet kissat näkemään painajaisia”, kolli naukaisi. Hän siis viittasi siihen, että siniharmaan naaraan tarina ei ollut pelottava.
“Sinulla ei vain ole mitään arvostusta hyviä tarinoita kohtaan!” oppilas kivahti, nousi ylös ja marssi ulos pesästä suutuksissaan.
