Lainetassu
Kirjoittaja: Käärmis
Lainetassu tassutti mestarinsa Henkäystähden perässä metsästä takaisin leiriin. He olivat pitäneet taisteluharjoitukset ja lopuksi vielä lyhyen hetken saalistaneet. Lainetassu oli tyytyväinen omaan suoritukseensa. Henkäystähti oli sanonut, että hänellä oli mennyt melko hyvin jo taisteluharjoituksissa ja sen jälkeen siniharmaa oppilas oli napannut itselleen hiiren, jota hän kantoi nyt ylpeästi leiriin.
“Voit ottaa tuoresaaliskasasta itsellesi jotain syötävää samalla, kun viet hiiresi”, Henkäystähti naukaisi nopeasti ja lähti sitten astelemaan toisaalle. Lainetassu katsoi hetken ajan silmät säkenöiden tämän perään, mutta lähti sitten viemään hiirtään pois.
“Hei! Kuka sinä olet?” kuului nuoren kissan ääni Lainetassun jalkojen juuresta, kun hän laski hiirensä tuoresaaliskasaan. Hän kääntyi katsomaan, kuka oli tullut ja huomasi yhden klaanin pennuista, Lummepennun. Hän oli puoliverisen Aamuraidan ja puhdasverisen Hiljaisuusvarjon pentu, joten hän ei ollut täysin puhdasverinen kissa.
“Lainetassu, minulla on kuitenkin muuta tekemistä nyt riiviö, joten haluan, että annat minun olla yksin”, siniharmaa naaras vastasi yrittäen välttää suoraa kiusaa tätä pientä erikoisen väristä naarasta. Hän nosti kasasta itselleen kottaraisen. Hän nyökkäsi nopeasti Lummepennulle hyvästit ja lähti marssimaan matkoihinsa.
Lummepentu katsoi hetken ajan hänen peräänsä surullisen näköisenä, mutta ei lähtenyt jahtaamaan vanhempaa naarasta. Lainetassu vain tuhahti. Hän oli viime aikoina yrittänyt välttää joutumasta hirveän huonoihin väleihin ei-puhdasveristen kanssa, koska ei halunnut aiheuttaa enää uutta samanlaista häslinkiä, kuin silloin Tulisielun kanssa, kun hänet teloitettiin.
Lainetassu laski kottaraisensa maahan ja kävi aterioimaan sitä. Hän otti hienostuneita haukkuja saaliista, pureskeli ne varovasti ja nieli sitten. Hän jatkoi sitä kaavaa tovin verran, kunnes kottarainen olikin jo kaluttu ja hänellä ei ollut siitä oikein mitään jäljellä. Naaras ottikin eläimen ruhon, vei sen pois ja hautasi sen, jotta se ei houkuttelisi muita saalistajia osingoille ja lähti sitten oppilaiden pesään.
“Hei, Lainetassu!” Maatassu tervehti häntä, kun hän asteli sisään pesään. Lainetassu nyökkäsi tälle tervehdykset ja sanaakaan sanomatta meni omalle makuusijalleen pesässä. Hän asettui siihen hyvään asentoon ja ryhtyi sukimaan turkkiaan perusteellisesti. Hän kävi jokaisen hiirenmitan lävitse kielellään pitäen huolta, että hän oli tip top kunnossa pesuhetkensä lopuksi.
Kun siniharmaa naaras oli viimein valmis, hän huomasi jo Maatassun lähteneen. Sen sijaan paikalle oli saapunut sisaruskaksikko Säihkytassu ja Veritassu. He juttelivat rennosti keskenään eivätkä tuntuneen huomioivan Lainetassua lainkaan, mutta se kävikin siniharmaalle naaraalle oikein hyvin. Häntä ei lainkaan haitannut kuulostella muiden oppilaiden juttelua ja itse nukkua siinä sivussa.
Lainetassu laskikin päänsä tassujensa päälle ja sulki silmänsä ryhtyen unille, koska hänellä ei oikein parempaa tekemistä oikeastaan ollutkaan.
