Lainetassu
Kirjoittaja: Käärmis
Lainetassu oli oikeastaan vain hyvillään, kun Tulisielu talsi pois oppilaan luota. Ainakaan hänen ei tarvinnut kestää naarasta taas hetkeen ja hän saisi pienen hetken aikaa olla rauhassa.
Lainetassu tassutti siis oppilaiden pesään. Ilta alkoi jo hämärtyä, joten oli parempi mennä nukkumaan, jotta auringon noustessa hän olisi virkeä. Naaras meni siis omalle sammalpedille ja meni hyvään asentoon sulkien silmänsä, kunnes nukahti.
Lainetassu heräsi, kun kuuli oman äänensä kutsuttavan. Hän näki Henkäystähden odottavan pesän suulla ja naaras oli silmänräpäyksessä pystyssä ja siistiytynyt
“Huomenta, Henkäystähti”, hän nyökkäsi mestarilleen juhlallisesti. Henkäystähti nyökkäsi takaisin tervehdykseksi.
“Lähdemme taistelu harjoituksiin”, hän naukaisi ja katsoi tarkasti Lainetassuun. Siniharmaa naaras nyökkäsi hymyillen.
“Mutta miksi näin aikaisin?” hän kysyi heidän tassutellessaan ulos leiristä.
“Koska aikainen lintu madon nappaa. Toisin sanoen kerkeämme sitten hyvin käydä vielä myöhemmin saalistamassa, jos heräämme aikaisin harjoituksiin”, päällikkö naukaisi pitäen katseensa kulkusuunnassa. Lainetassu nyökkäsi, vaikka tiesikin, että päällikkö ei voinut sitä nähdä.
“Mitä opettelemme tänään, jos saanen kysyä?” Lainetassu kysyi ja ylitti lumesta törröttävän kiven loikalla.
“Arvioin kuinka paljon olet jo oppinut ja katson mitä sinulle opettaa”, Henkäystähti naukaisi.
“Taistelenko minä sinua vastaan?” Lainetassu kysyi varovasti.
“Tietysti”, Henkäystähti vastasi vieläkään oppilaalleen edes silmäystä antamatta.
“Eikö olisi järkevämpää, jos taistelisin jotakuta enemmän ikäistäni vastaan, kuten vaikka Särötassua tai Tuiskutassua?” Lainetassu kysyi taas.
“Arvosteletko sinä päätöksiäni?” Henkäystähti naukaisi tiukasti luoden tiukan silmäyksen oppilaaseensa. Lainetassu jännittyi ja lähes kivettyi paikalleen.
“En tietenkään! En saattaisi koskaan tehdä niin! En saattaisi koskaan pettää sinua!” siniharmaa oppilas naukui nopeasti ottaen taas mestarinsa kiinni. Päällikkö nyökkäsi hieman.
“Hyvä. Ja vastaus kysymykseesi on helppo. He eivät tiedä tuskin enempää kuin sinäkään, jolloin et pääse soveltamaan taistelun aikana”, hän selitti katsoen taas eteenpäin.
“Aivan. Se käy järkeen”, Lainetassu naukaisi. Henkäystähti vain pysähtyi ja naaras meinasi törmätä mestariinsa.
“Harjoittelemme täällä. Jää tähän ja minä menen tuonne aukion puolelle. Sitten kun sanon, aloitamme”, kolli naukaisi ja lähti mitään vastausta odottamatta kohti aukion toista laitaa.
Lainetassu valmistautui ja asettui taisteluasentoon odottamaan, että hänen mestarinsakin olisi valmis. Pian kolli kääntyi häntä kohti, asettui asentoon ja nyökkäsi.
“Valmista. Nyt hyökkää”, hän naukaisi tasaisella äänellä. Naaras hengitti syvään ja lähti hiippailemaan lähemmäs Henkäystähteä. Hän piti katseensa koko ajan mestarissaan yrittäen samalla keksiä, miten hyökkäisi. Kun hän sitten oli tarpeaksi lähellä, naaras vain syöksähti kohti Henkäystähteä. Päällikkö väisti hänet helposti ja katsoi häneen haastavasti.
“Sinun täytyy olla nopeampi, ja arvaamattomampi. Ei hyökkäyksestä ole mitään hyötyä, jos on täysin selvää, mitä aiot tehdä”, kolli naukui. Lainetassu vain nyökkäsi nopeasti ja piti katseensa koko ajan päällikössä. Hän tassutti tämän ympärillä, kunnes oli hänen sivullaan. Silloin naaras lähti juoksuun. Hän liukui Päällikön taakse ja loikkasi tämän selkään. Se olikin ollut jotenkin oletettua helpompaa.
Lainetassu painoi päällikköä maahan ja yhtäkkiä hän valahti veltoksi. Mitä oli tapahtunut? Oliko Lainetassu jotenkin onnistunut lyömään mestarinsa? Naaras katsoi hetken liikkumatonta päällikköä ja hellitti sitten otettaan voitonriemuisesti.
Kuitenkin juuri, kun Lainetassu oli lähdössä hänen päältään, Henkäystähti ponnahti pystyyn kaataen oppilaansa maahan ja painaen tassunsa tämän rinnalle.
“Tuo on yksi tärkeimmistä liikkeistä, jota soturi koskaan oppii. Se hämää vastustajan päästämään irti, mutta silloin pitää olla täysin liikkumatta. Pienikin lihaksen värähdys voi paljastaa sinut”, hän naukui ja päästi oppilaan nousemaan pystyyn.
Lainetassu pudisteli turkkiaan. Siihen oli paakkuuntunut lunta, joka painautui hänen ihoaan vasten inhan kylmästi.
“Haluatko nyt itse kokeilla puolustusta?” Henkäystähti kysyi ja puhdisti itsekin hieman lunta turkiltaan.
“Mielelläni”, Lainetassu kehräsi. Hänen mestarinsa nyökkäsi ja tassutti takaisin paikalleen. Lainetassu teki samoin. Hän asettui sinne, missä oli aikaisemmin hyökkäyksen aloittanut.
Henkäystähti lähti lähestymään oppilasta pelottavan näköisenä. Hän hiipi varovasti eteenpäin kuin saalista vaaniessa. Lainetassu odotti jännittyneenä mitä hänen mestarinsa tekisi. Kun tämä pääsi lähelle, naaras odotti jännittyneenä hyökkäystä. Kuitenkin Henkäystähden silmät suurenivat ja hän tuntui katsovan peloissaan Lainetassun taakse. Nuori naaras käänsi päätään nähdäkseen, mikä oli päällikön säikäyttänyt, mutta juuri silloin Henkäystähti teki hyökkäyksensä. Hän tarttui yllättyneeseen oppilaaseen ja kaatoi tämän maahan. Lainetassu älähti ja yritti kamppailla vastaan.
Hetken ajan hän kamppaili päällikön otteessa, kunnes hän valahti veltoksi hengittäen vain hyvin kevyesti ja tuskin liikkumatta. Henkäystähti hellitti hieman otettaan ja silloin Lainetassu tarttui tämän etutassuihin kaataen kollin maahan ja ponkaisten kauemmas.
“Aika hyvin. Alat kehittyä”, päällikkö naukui ja nousi ylös katsoen oppilastaan hyväksyvästi. Ylpeys kumpusi Lainetassun sisällä. Hän ei voinut uskoa, että oli saanut kehuja itse Henkäystähdeltä.
“Palataan leiriin. Ensimmäinen metsästyspartio on varmaan jo palannut, joten voit ottaa kasasta jotain. Kuitenkin muista, että lähdemme hieman ennen auringonlaskun aikaa saalistuspartioon. Parempi tulla ajoissa”, kolli naukui ja lähti tassuttamaan pois. Oppilas katsoi häntä innoissaan ja lähti perään.
Lainetassu huomasi Tulisielun taas leirissä tullessaan ulos oppilaiden pesästä. Siitä oli jo aikaa, kun hän oli viimeksi jutellut puoliveriselle soturille. Naaras siis otti suunnakseen sen leirin osan, jossa puoliverinen liekinvärinen naaras istui. Hän olisi vaikuttanut hyvältä soturilta, ellei olisi ollut puoliverinen, joka oli Lainetassusta hieman sääli. Hänelle olisi kelvannut hyvin kaikki hyvät soturit, mutta naaraan puoliverisyys pilasi kaiken.
Lainetassu aloitti tietysti kaskustelun ärsyttämällä naarasta. Tulisielu ei ollut tietenkään lainkaan innoissaan hänen tulostaan tai hänen sanoistaan. Siniharmaa oppilas saattoi nähdä vihan leiskuvan hänen silmissään, kun tulen liekit.
“Tiedätkös, on sääli, että et ole täysiverinen. Sinussa saattaisi hyvällä opetuksella tulla vielä hyvä soturi, mutta puoliverisyytesi kyllä pilaa kaiken. En edes ymmärrä miten löysit itsellesi kumppanin, kun olet puoliverinen, ei vaan kyllä sittenkin tajuan. Tattihalla on aivan yhtä naurettava kuin sinäkin”, siniharmaa oppilas tuhahti eripari silmänsä viiltäen leiriä sen varalta, jos näkisi puoliverisen naaraan kumppanin sattumalta, mutta tämä ei ollut leirissä.
“Ei täällä, varmaankin pettämässä klaania ja punomassa jotain juonia klaania vastaan, jotta voi pettää sen”, hän naukaisi halveksuvasti ja käänsi katseensa taas Tulisieluun.
//Tuli?
