Lainetassu
Kirjoittaja: Käärmis
Kissojen päästyä leiriin Tuiskutassu kysyi Lainetassulta mitä hän haluaisi tehdä. Lainetassu vastasi tietysti haluavansa kiusata puoliverisiä. Siniharmaa naaras vilkaisi sisareensa samalla, kun sanoi sen. Hän tiesi, että Tuiskutassu ei ollut järkevä. Hän tiesi, että naaraalla oli tapana kaveerata eri puoliveristen kanssa.
Kuitenkin, kun Tulisielu tuli mainiosti paikalle juuri silloin, Tuiskutassu liittyi Lainetassun ilkkumiseen ja huuteluihin. Siitä Lainetassu oli iloisesti yllättynyt. Oliko hänen sisarensa viimein oppinut kunnon tavoille?
Tulisielu kuitenkin pian käännähti ympäri Tuiskutassun äänen kuullessaan ja alkoi räyhätä tälle siitä, että hän oli petturi. Lainetassu katsoi hetken ihmeissään mitä oli meneillään, mutta juuri kun hän oli aikeissa liittyä itsekin enemmän osaksi tilannetta, Tulisielu huitaisi kynnet esillä kohti Tuiskutassun naamaa. Nuori naaras rääkäisi ja hetken ajan Lainetassu saattoi vain tuijottaa.
Lainetassun kesti hetken ajan prosessoida mitä oli tapahtunut ja sitten hän syöksähti sähisten Tulisielun kimppuun.
“Kuinka kehtaat tehdä noin siskolleni!” oppilas rääkäisi kovaan ääneen ja sivalteli Tulisielua. Puoliverinen naaras onnistui saamaan Lainetassun pois kimpustaan ja pian loikkasi tämän päälle painaen häntä maahan. Lainetassu pyristeli ylös ja raateli liekinvärisen naaraan tassuja.
“Sinä ketunmielinen petturi! Tiesin aina, että petät klaanisi joku päivä! Olet maailman typerin ja turhin kissa!” Lainetassu kiljui. Tulisielu pian hellitti ja katsoi Lainetassua. Molemmat kissat valmistautuivat hyökkäämään uudestaan, mutta pian vasta soturiksi nimitetty Rosmariinikynsi tuli väliin.
“Rauhoittukaa! Rauhoittukaa. Tuiskutassua sattui tämän teidän typerän käytöksenne takia”, naaras murahti ja työnsi kaksikkoa etäämmälle toisistaan.
”T-tuiskutassu? Hän.. Hän.. E-en minä tiedä..! Mitä hänelle tapahtui?” Tulisielu takerteli vilkaistuaan Tuiskutassuun, joka makasi hervottomana maassa tuskin hengittäenkään.
”Hae parantaja! Verta! Apua!” Rosmariinikynsi huusi ohi kulkevalle Kärppämyrskylle huomatessaan missä kunnossa Tuiskutassu oli. Vanhempi soturi katsoi häntä hetken, nyökkäsi ja lähti juoksujalkaa hakemaan parantajaa.
Odotus tuntui kamalalta, mutta pian Hehkuaskel saapui paikalle nopeasti. Myös Henkäystähti saapui paikalle omalta pesältään. Hän oli ilmeisesti kuullut melun ja suuntasi nyt kohti Lainetassua, Tulisielua ja Rosmariinikynttä – sekä Tuiskutassua ja Hehkuaskelta, jotka olivat vähän matkan päässä.
Henkäystähden kylmä katse tuntui lävistävän Lainetassun ja hän painoi päätään nolona, vaikka ei ollutkaan tehnyt mitään. Jokin sai hänet tuntemaan itsensä syylliseksi. Oliko se ollut hänen vikansa, kun hän oli yllyttänyt Tuskutassun mukaan solvaamaan Tulisielua? Ei kai? Hän oli vain sanonut, että haluaisi tehdä niin, ei pakottanut sisartaan siihen mukaan!
“Mitä täällä on tapahtunut?” Henkäystähti kysyi tiukasti. Lainetassu nosti säpsähtäen katsettaan, mutta tajusikin, että päällikkö katsoi hänen sijaan Tulisielua ja Rosmariinikynttä. Tulisielu hengitti syvään ja alkoi selittää päällikölle, miten oli pimahtanut Tuiskutassun sanoista ja sitten vahingossa sivaltanut häntä naamaan. Siinä välissä Lainetassu keskeytti.
“Itse asiassa, hän kävi myös minun kimppuuni, kun yritin suojata sisartani sen enemmiltä vammoilta”, siniharmaa naaras naukaisi kuono pystyssä. Henkäystähti vilkaisi häneen ja katsoi sitten taas Tulisielua.
“Onko tämä totta?” päällikkö kysyi.
“Tavallaan”, puoliverinen naaras naukaisi. “Mutta hän kyllä hyökkäsi minun kimppuuni ja minä vain suojelin itseäni”, Tulisielu selitti.
“Ja pyh! Onko se itsesuojelua, että raastat selkääni ja kylkiäni kaikellä voimalla!?” Lainetassu kivahti.
“Vaiti!” Henkäystähti ärähti. “Pitäkää Tulisielua”, päällikkö naukaisi lähelle tulleille uteliaille sotureille. Lainetassu ymmärsi mitä oli tapahtumassa ja niin taisi Tulisielukin ymmärtää. Hän sanoi jotain Rosmariinikynnelle ja naaras nyökkäsi.
Lainetassu siirtyi hieman kauemmas mulkoilemaan, kun Henkäystähti viimein teloitti Tulisielun. Hän oli onnessaan. Hän oli viimeinkin päässyt eroon siitä petturista.
Seuraavaksi Lainetassu kuitenkin lähti parantajan pesälle. Hän kuuli kuinka Henkäystähti takanaan määräsi Tulisielun suoraan haudattavaksi ja Lainetassu näki Tattihallan, joka yritti pyrkiä kuolleen kumppaninsa luokse, kun oli saanut tietoonsa mitä oli tekeillä.
Lainetassu ei enää kuullut tai nähnyt muuta, kun hän meni sisään parantajan pesään. Hän huomasi sisarensa ja asettui hellästi tämän vierelle.
“Sinunkin haavasi täytyy hoitaa”, Sumutuuli naukui yhtäkkiä Lainetassulle. Naaras vain kohautti lapojaan.
“Tee se tässä samalla, kun odotan”, hän tokaisi ja jäi paikoilleen.
“Mitä on tapahtunut kun.. No.. En tavallaan ole ollut mukana tapahtumissa? Entä onko Tulisielu saanut rangaistuksensa? Mikä se on?” Tuiskutassun naukui sai Lainetassun taas keskittymään häneen. Hänen sisarensa ääni oli hieman mennyt, mutta sillä ei ollut väliä. Lainetassu oli maannut hänen vierellään lähes koko päivän vain odottaen ja toivoen, että hän viimein heräisi.
“Olet nukkunut lähes koko päivän ohitse. Pökerryt ja sinut kannettiin parantajan pesälle. Ja Tulisielu? Se Rotanmieli tuli teloitetuksi. Aivan oikein hänelle. Tiesin aina, että hän oli petturi”, Lainetassu naukui ja hieroi kuonoaan sisarensa poskeen.
“Olen kuitenkin niin iloinen, että olet kunnossa”, hän naukui hiljaa. Niin hiljaa, että toivoi, että edes parantajat eivät häntä kuulleet. Vain hänen sisarensa. Hän ei halunnut näyttää liian kiintyneeltä tai heikolta huolehtiessaan Tuiskutassusta.
//Tuisku?
