Lammikkoloikka
Kirjoittaja: Aura
Suurikokoinen varis pyrähti oksalta lentoon ja päästi ilmoille käheän ‘kraa’-äänen. Se havahdutti Lammikkoloikan ajatuksistaan, joihin ei taaskaan ollut mahtunut mitään muuta, kuin Tuhkajuova ja naaraan miellyttäminen. Hänen vanhempi veljensä oli saanut jo kuita sitten pennun ja se kiristi naaraan hermoja. Tuhkajuova oli varmasti Varissulasta ylpeämpi ja se naarasta risoi. Hän halusi olla se lempipentu.. Ja Lammikkoloikka oli myös päättänyt, että hän saavuttaisi sen aseman. Vaikka se vaatisi likaisiakin keinoja. Lammikkoloikkaa harmitti myös se, että hänen elämänsä tuntui junnaavan paikoillaan. Olikohan Lampiväreellä tai Lätäkkölemmellä kiehtoisammat elämät? Naaras ei tiennyt, koska hän ei ollut hetkeen viettänyt aikaa sisarustensa kanssa. Mutta ainakaan hänen korviinsa ei ollut kiirinyt juoruja naaraiden mahdollisista kumppaneista. ‘Vaikka en minä kyllä koskaan kenenkään kanssa aikaa vietä, että mistä minä edes juoruja kuulisin?’, naaras ajatteli hieman harmistuneena ja tunsi yksinäisyyden painavan sydäntään. Hänellä ei ollut ainuttakaan ystävää kenelle avautua tai kenen kanssa jakaa riista pitkän päivän jälkeen. Hän oli aina joko yksin, siskojensa kanssa tai useimmiten hän vain yritti saada emonsa huomion; usein turhaan. Ei Tuhkajuovalta hirveästi kehuja tai hymähdyksiä liiennyt.
“Lammikkoloikka, kuulitko?” kuului ystävällinen naukaisu hänen viereltään. Lammikkoloikka kääntyi toisen puoleen, hän oli taas vaipunut omiin ajatuksiinsa. Naaras räpäytti silmiään ja hymähti hieman vaivaantuneena. Mistä Särösärinä oli hänen viereensä tupsahtanut?
“Pimentovarjo määräsi meidät Kärppämyrskyn ja Aamuraidan kanssa saalistuspartioon”, mustavalkoinen kolli lisäsi ja katsoi vanhempaa soturia odottavaisena. Lammikkoloikka kömpi pystyyn, venytteli takajalkojaan ja sukaisi nopeasti lapaansa. Hänen turkkinsa oli siisti, kuten aina, joten hän oli valmiina.
“Ai, anteeksi. Olin ajatuksissani. Minne me menemme saalistamaan?” harmaaturkkinen kysyi kohteliaasti ja hymyili hennosti.
//Särö?
