Lammikkoloikka
Säikähdin, kun Tuhkajuova ajatteli, että pidin häntä säälittävänä. En koskaan ajattelisi hänestä niin, naaras oli minusta koko metsän ja Kuolonklaanin historian paras soturi. En kuitenkaan voinut ilmaista asiaa niin, sillä emoni ei erityisesti pitänyt mielistelystä ja hirveästä ylistämisestä. Epäilin, että juovaturkkinen naaras piti sellaista turhamaisena enkä minä halunnut olla turhamainen. En ainakaan Tuhkajuovan silmissä, muiden kissojen ajatuksista minä en niinkään piitannut. Katsoin Tuhkajuovaa suoraan silmiin merkityksellisellä katseella. Vaikka en halunnut epäillä emoani valehtelusta, en ollut aivan varma puhuiko hän totta. Ainoastaan väsynyt? Mutta mistä ne jatkuvat painajaiset sitten saattoivat johtua? Meinasin taantua vanhoihin tapoihini ja anella soturia kertomaan minulle totuuden, mutta minun ei tällä kertaa tarvinnutkaan.
Leukani putosi maahan asti ja pelko alkoi pistellä turkkiani, kuin siellä olisi kipitellyt sadoittain muurahaisia. Henkäystähti piinasi Tuhkajuovaa Pimeyden Metsästä?!!? Ajatusteni myötä myös katseeni siirtyi väkisin tuikkivalle tähtitaivaalle. Olin kuullut joidenkin Eloklaanilaisten puhuvan Tähtiklaanista, mutta en itse pitänyt sitä hölynpölyä minään. Sen takia en katsonutkaan tähtiä, vaan synkkää taivasta. Jossain sen varjoissa Henkäystähti lymyili ja teki emoni elämästä silkkaa kauhua. Lausuin mielessäni kiroukset isälleni ja käännyin taas Tuhkajuovan puoleen. Otin muutaman varovaisen askeleen eteenpäin ja laskin häntäni naaraan lavoille. Emme olleet koskaan olleet erityisen läheisiä fyysisesti, mutta ehkä tässä tilanteessa naaras saattoi hyväksyä kosketukseni. Tai sitten ei, varauduin koko ajan siihen, että Tuhkajuova peruuttaisi pois ja musertaisi itsetuntoani taas. Sellainen naaras oli, häntä tai hänen arvostustaan ei koskaan voinut saada kokonaan.
“En tietenkään kerro tästä kenellekään!” sanoin säikähtäneenä ja lisäsin: “Turha huolia, en minä ole läheinen siskojeni kanssa.”
Kurja totuus, en minä edes muistanut milloin viimeksi olisin viettänyt heidän kanssaan kunnolla sisarusaikaa. Sen sijaan heidät kaksi näki kyllä yhtenään yhdessä. Onnekkaat, kai.
“Mutta tälle on tehtävä loppu, ei Henkäystähden voi antaa piinata sinua loputtomiin. Olet vahva, vahvin kaikista. Sinä et sekoa”, yritin rauhoitella Tuhkajuovaa, mutta totuus oli, että minulla ei ollut aavistustakaan mitä naaras voisi tässä tilanteessa tehdä. “Ehkä Pimentotähti voisi auttaa sinua saamaan yhteyden esi-isiin? Pääsisit puhumaan Henkäystähdelle ja tekemään lopun painajaisillesi. Eikä sinun tarvitse kertoa Pimentotähdelle minkä takia haluat tavata heidät?” ehdotin varovaisesti, vaikka en ollutkaan aivan varma toimisiko se näin.
//Tuhka?
