Lammikkoloikka
Kirjoittaja: Aura
Harmaaraidallinen naaras suki turkkiaan tyynenä ja silmäili silmät viiruina aukion kissoja. Joku heistä oli petturi ja heitä Lammikkoloikka halveksi suuresti. Naaras tuhahti ja sukaisi etujalkaansa muutaman kerran. Ehkä hänen pitäisi puhua Tuhkajuovalle jälleen kerran. Lammikkoloikka oli miettinyt, että jos hän auttaisi Henkäystähteä selvittämään kuka petoksen takana, hänen asemansa pysyi hyvänä. Lammikkoloikka halusi olla pitää maineensa puhtoisena, kuin pulmunen. Vaikka Lammikkoloikka ei tavoitellut arvoasemia, soturius ja Tuhkajuova, ne olivat koko hänen elämänsä. Lammikkoloikka ei halunnut elämältään mitään muuta, kuin palvella Kuolonklaania ja emoaan. Naaraan suurin tehtävä oli saada Tuhkajuovasta ylpeä ja Lammikkoloikka janosi harmaaturkkisen rakkautta. Lammikkoloikka väräytti korvaansa ja kuunteli varovaisesti aukion kissojen keskusteluja, mutta hänen korviinsa ei osunut yhtikäs mitään mielenkiintoista. Lammikkoloikka oli kuitenkin päättänyt pitää kaikki aistinsa terästettyinä sen varalta, että hän saisi tietää kuka oli pettänyt Kuolonklaanin. Mutta kuka kumma se voisi olla? Lammikkoloikalle ei tullut ketään mieleen kuka voisi tehdä noin löyhämoraalisen ja järkyttävän teon. Naaraskissa pudisti päätään, Kuolonklaanissa oli pitkälti vain fiksuja kissoja, jotka keskittyivät klaaninsa palvelemiseen. Eikö? Niin hän ainakin halusi uskoa.
