Lammikkotassu
Kirjoittaja: Aura
Lammikkotassu tassutteli mestarinsa perässä leiriin. Hän roikotti hiirtä hännästään ja piteli päätään mahdollisimman korkealla, jotta muut – erityisesti Tuhkajuova – huomaisivat hänen ihka ensimmäisen saaliinsa. Lammikkotassu oli hyvin surkea saalistamaan, sen hän oli huomannut jo ensimmäisissä saalistusharjoituksissaan. Onneksi taisteleminen sentään sujui paremmin, vaikka Lammikkotassu saalistamisesta pitikin kovasti. Kuin ihmeen kaupalla hän oli kuitenkin napannut tämän hiiren ja näin ollen todellakin saanut ensimmäisen saaliinsa! Lammikkotassu halusikin viedä sen emolleen näytille ja toivoi saavansa naaraalta paljon kehuja. Oppilas ei antanut yhden saaliin kohota hänen päähänsä, vaan piti ulkoiset tunteensa hyvin hallittuina. Olihan se hieno nappaus, mutta ei yhdellä hiirellä vielä koko klaania ruokittaisi. Silti Lammikkotassu oli ylpeä ja ilo hiirestä meinasikin vuotaa ylitse. Vaikka naaras halusikin, että koko klaani olisi hänestä ylpeä, todellisuudessa vain yhden kissan mielipiteellä oli hänelle väliä; Tuhkajuovan. Naaras ei kunnioittanut ketään muuta yhtä paljon ja halusi olla emonsa suosiossa. Lammikkotassu tunsikin pientä katkeruutta siitä, että Tuhkajuova tuntui suosivan Varissulkaa paljon enemmän. Varissulka oli oppilaan perhettä, hänen isoveli. Silti Lammikkotassusta välillä tuntui, että olisi parempi, jos tummanharmaata kollia ei olisi olemassa. Naaras ei kuitenkaan antanut tunteidensa kollisoturia kohtaan näkyä, vaan kohteli toista, kuten kaikkia muitakin kissoja. Hillitysti ja hyvin. Tuimakatse vapautti hänet vapaalle ja naaras nyökkäsi mestarilleen rauhallisesti. Missähän Tuhkajuova piileksi, Lammikkotassu pohti ja lopulta huomasi naarassoturin sukivan turkkiaan aukiolla. Vaaleanharmaa, kovasti isäänsä muistuttava oppilas suuntasi emonsa luokse ja laski saaliinsa kokeneen soturin jalkoihin. Sen tehtyään Lammikkotassu asettui hieman kauemmaksi Tuhkajuovasta ja katsoi toista kehuja odottaen. Tuhkajuova katsoi hiirtä ja sitten tytärtään; sama vakava ja kylmä katse kasvoillaan.
“Olen syönyt jo”, Tuhkajuova vastasi tapansa mukaan vähäsanaisesti ja räpäytti silmiään. Lammikkotassu ei antanut pettymyksensä näkyä naaraalle asti, mutta tunsi sisimmässään suuren pettymyksen. Hän oli toivonut, että naaras olisi halunnut syödä juuri hänen saaliinsa. Lammikkotassu tyytyi vain nyökkäämään Tuhkajuovalle ja siirsi hiiren hieman kauemmaksi toisen tassuistaan.
“Se oli minun ensimmäinen saaliini”, Lammikkotassu kertoi Tuhkajuovalle ja salaa toivoi toiselta kehuja. Soturitar ei kuitenkaan virkonut asiaan mitään, joten Lammikkotassu siirtyi seuraavaan asiaan:
“Tuimakatse on osoittautunut hyväksi mestariksi, isäni teki hyvän valinnan. Saalistaminen tuntuu hieman vaikealta, vaikka pidänkin siitä enemmän, kuin taistelusta. Minun vahvuuteni on ehdottomasti taistelemisessa, näin Tuimakatse sanoi. Aion harjoitella ahkerasti ja olla sinun, sekä Kuolonklaanin arvoinen soturi. Lupaan sen!” Lammikkotassu kertoi emolleen rauhallisella äänensävyllä ja hopeanharmaa naaras nyökkäsi tyttärensä sanoille.
“Sinun kannattaakin panostaa ja keskittyä vain koulutukseesi. Se on tärkeää, jos tahdot olla hyvä soturi ”, Tuhkajuova naukaisi ja katsoi sitten Lammikkotassua kysyvänä. Naaraskissa nielaisi. Hän toivoi, että Tuhkajuova voisi haluta joskus viettää hänen kanssaan emo-tytär-aikaa. Lähteä vaikka saalistamaan tai harjoittelemaan.
“Minä aion. Haluaisitko sinä lähteä kanssani joskus harjoittelemaan? Voisit näyttää vaikka liikkeitä? Olet hyvä saalistaja, minulla on paljon opittavaa, jotta voin tulla sinun veroiseksi soturiksi”, Lammikkotassu kysyi naaraalta toiveikkaana, mutta ei uskaltanut hymyillä Tuhkajuovalle.
“Niin sinulla on, olet vasta oppilas. Mutta katsotaan, minä olen kiireinen. Harkitsen asiaa”, Tuhkajuova naukaisi mietittyään hetken asiaa ja nousi sitten ylös. Hyvästelemättä Tuhkajuova poistui tyttärensä seurasta ja sai Lammikkotassun tuntemaan inhottavaa tunnetta rinnassaan. Voisipa Tuhkajuova olla hänestä ylpeä, mitään muuta naaras ei toivonut..
