Lampipentu
Kirjoittaja: Auroora
Päivä, josta Lampipentu oli ikuisuuden unelmoinut, oli viimein koittanut. Tuhkajuova oli vaikuttanut olevan hyvällä tuulella, ja hopeanharmaa naaras oli viimein päättänyt viedä pentunsa käymään tarhan ulkopuolella. Lampipentu ei ilmaissut innokkuuttaan suurin elein, mutta hänen silmiensä säihkymisestä saattoi päätellä, että sisimmässään nuori naaras oli suorastaan täpinöissään. Pentutarha oli jo kauan aikaa sitten käynyt tylsäksi ja joka päivä Lampipentu harkitsi karkaamista yhä vakavammin. Hän ei halunnut suututtaa Tuhkajuovaa, mutta halu päästä seikkailemaan suureen maailmaan oli alkanut painaa mittakupissa enemmän kuin emon tyytyväisyys. Onneksi kuningatar oli kuitenkin suostunut leirissä vierailuun, ennen kuin Lampipentu oli tosissaan alkanut suunnittelemaan pakoa.
Jännittyneenä vaaleanharmaa naaras asteli emonsa ja siskojensa perässä pentutarhan suuaukon ja sitä peittävän jäkäläverhon läpi. Hänen sydämensä tuntui sykkivän oudon nopeasti, ja Lampipentu kuuli verensä kohisevan korvissaan. Samaan aikaan hän oli sekä innostunut että peloissaan: pentu ei tiennyt ollenkaan, mikä häntä odottaisi tarhan tuttujen vaikkakin tylsien seinien takana. Lampipentu hengitti syvään ja otti viimeisen askeleen ulos pentutarhan suojasta. Kun leiri viimein avautui hänen edessään, naaraspentu henkäisi ihmeissään.
Kaikkialla oli valkoista, mikä sai Lampipennun siristämään vihreitä silmiään. Lumi kimalteli auringon säteiden heijastuessa sen pinnasta, eikä harmaa pentu voinut vastustaa kiusausta upottaa tassuaan hankeen. Hän värähti hiukan tuntiessaan lumen kylmyyden ensimmäistä kertaa, mutta painoi pian tassunsa takaisin kylmään maahan. Oli ihmeellistä, miten erilaista leirissä oli lämpimään ja hämärään pentutarhaan verrattuna.
Lampipentu salli katseensa kiertää leiriä. Kissoja oli paljon, enemmän kuin hän oli osannut pelätä. Harmaa pentu kipitti nopeasti siskonsa Lätäkköpennun perään, jotta ei vain jäisi muista jälkeen.
Tuhkajuova halusi viedä pentunsa esittelykierrokselle leiriin. Se kelpasi Lampipennulle hyvin, sillä vaikka hän olisikin halunnut vaellella leirissä yksinään, ei hän ollut vielä kyllin rohkea siihen. Hopeanharmaa kuningatar johdatti kolmikkoa lumeen painunutta polkua pitkin kohti lampea ja pauhaavaa putousta. Lampipentu nielaisi hermostuneena, kun he lähestyivät äänekästä, nopeasti juoksevaa vesimassaa. Helpotuksekseen naaraspentu kuuli Tuhkajuovan kehottavan heitä olemaan varovaisia lammen lähellä. Olisi ollut noloa pelätä jotain, mitä ei ollut syytä pelätä – etenkin, kun Lätäkköpentu ja Lammikkopentu eivät vaikuttaneet lammen edessä pelokkailta ollenkaan.
Hetken emmittyään Lampipentu otti varovaisen askeleen kohti lammen reunaa. Vesi oli jäätynyt siinä, missä se kohtasi maan, ja harmaa pentu paloi halusta koskettaa hopeista kuuraa. Hän kuitenkin piti tassunsa visusti kuivalla maalla ja tyytyi tarkkailemaan lampea ja siihen laskevaa putousta turvallisen välimatkan päästä. Pari vesipisaraa osui hänen turkilleen, mutta Lampipentu huomasi, ettei tuntemus haitannut häntä.
Lampi ja putous olivat kuitenkin pennun mielestä hiukan pelottavia. Lammen vesi oli tummaa, lähes mustaa, eikä naaraspentu erottanut enää sen pohjaa kun hänen katseensa ajautui kauemmas rannasta. Putous oli äänekäs ja paiskoi vettä sellaisella voimalla, että kylmät väreet kulkivat Lampipennun selkää pitkin. Hän ei halunnut joutua tuonne.
Tämänkö mukaan hän oli saanut nimensä? Lampipentua oli aina kiinnostanut hänen nimensä alkuosan merkitys. Toiveikkaana hän oli kuvitellut lammen olevan kaunis ja seesteinen paikka, jonka luona kissat saattoivat rentoutua ja nauttia elämästään. Tämä lampi näytti kylmältä, vaaralliselta ja rauhattomalta. Putous oli villi ja kesyttämätön. Lampipentu ei kokenut olevansa mitään näistä asioista, mutta niin vain hän oli saanut nimensä tämän uhkaavan vesistön mukaan. Oliko hänen tarkoitus olla yhtä villi ja vaarallinen kuin lampi ja siihen laskeva putous olivat? Miksi kukaan ei uinut lammessa? Lampipentu katsoi hiukan nolostuneena, miten inho piirtyi Lätäkköpennun kasvoille, kun tämä vilkuili veden tummiin syvyyksiin. Hän kääntyi nopeasti pois lammen rannalta ja asteli emonsa luo.
Kun Tuhkajuova kertoi aikovansa opettaa kolmikon uimaan, Lampipentu löysi itsensä ristiriitaisten tunteiden keskeltä. Hän ei halunnut uida: vesi näytti kylmältä ja syvältä. Emon puheet lammessa kuolemisesta saivat hänet vain pelkäämään enemmän. Lampipentu ei kuitenkaan halunnut olla pettymys emolleen, ja hän tiesi miten tärkeänä Tuhkajuova piti uintitaitoa.
“Minä aion”, hän vastasi hiljaa, kun Lätäkköpentu kertoi kuiskaten, ettei opettelisi uimaan. Lampipennusta kaikuivat Tuhkajuovan sanat, kun hän katsoi vakavasti siskoaan. “Se on tärkeä taito. Mieti jos sinä olisit hukkumassa, eikä kukaan tulisi pelastamaan, koska kukaan ei osaisi uida.”
//Lätäkkö, Lammikko, Tuhka?
//KP-boosti
