Lampipentu
Kirjoittaja: Auroora
Kolme kuuta oli ehtinyt vierähtää Lampipennun ja tämän sisarten syntymästä. Tuhkajuova oli uskaltanut päästää heidät vierailemaan pentutarhan ulkopuolella yhä useammin, ja Lampipentu nautti suuresti tästä kehityksestä. Vaikka leiri tuntui edelleen suurelta ja hiukan pelottavalta, Lampipennusta oli aina hauskaa päästä pois pentutarhan tylsästä harmaudesta. Hän piti leirin tapahtumien tarkkailusta, vaikka muut pennut pitivätkin sitä tylsänä ajanvietteenä. Lampipentu oli kuitenkin huomannut, että hänen hiljaisesta havainnoinnistaan oli ollut hyötyä: hän oli oppinut jo monien sotureiden ja oppilaiden nimet pelkästään kuuntelemalla klaanitovereidensa välisiä keskusteluja. Niihin hän ei kuitenkaan koskaan itse uskaltanut liittyä, ja jos joku vanhemmista kissoista erehtyi puhumaan hänelle, Lampipentu liukeni nopeasti paikalta.
Henkäystähti oli päättänyt pentujen olevan tarpeeksi vanhoja, jotta heille voisi alkaa julistamaan kuolonklaanilaisen veren tärkeyttä. Lampipennun isä teroitti pennuilleen aina heidän luona vieraillessaan, että kuraveriset olisivat vaaraksi ja haitaksi klaanille, ja että Lampipennun sisaruksineen tulisi olla ylpeitä puhtaasta verestään. Harmaa naaraspentu kuunteli aina tarkasti isänsä sanoja, vaikkei aivan ymmärtänytkään, mitä tämä tarkoitti. Savupentu, Kettupentu, Räntäpentu ja Susipentu eivät vaikuttaneet kovin vaarallisilta, vaikka heidän suonissaan virtaava veri ei ollutkaan aivan yhtä puhdasta kuin Lampipennun. Hän kuitenkin piti nämä ajatukset visusti omana tietonaan ja nyökytti kuuliaisesti isäänsä kuunnellessaan. Hän halusi, että isä pitäisi hänestä. Se tarkoitti, että hänen olisi oltava samaa mieltä. Sitä paitsi Lampipennun oli myönnettävä, että hän tunsi pientä ylpeyttä – tai kenties pikemminkin helpotusta – siitä, ettei hän ollut kuraverinen.
Koska monet pennuista olivat kuraverisiä, Lampipentu oli pysytellyt heistä varmuuden vuoksi turvallisen välimatkan päässä. Tietysti hän oli heille kohtelias ja ystävällinen, mutta hän ei koskaan itse tehnyt aloitetta esimerkiksi leikkeihin. Toisaalta tämä saattoi osaksi johtua siitä, että Lampipentu oli hiukan ujo. Joka tapauksessa hän ei ollut oikeastaan ystävystynyt muiden pentujen kanssa, mutta yllättävästi hän oli löytänyt tuttavuuksia Kuolonklaanin ikähaarukan toisesta päästä. Kerran Lampipentu oli sivukorvalla kuullut klaaninvanhimpien keskustelevan ajasta ennen Eloklaania, mikä oli kiinnittänyt naaraspennun huomion. Aika ennen Eloklaania tuntui aivan mahdottoman kaukaiselta! Lampipentu oli kiinnostuneena höristänyt korviaan yrittäen samalla näyttää keskittyvänsä vanhusten juttutuokion sijasta Kettupennun ja Savupennun leikkien seuraamiseen, mutta hän jäi pian kiinni salakuuntelustaan. Klaaninvanhimmat eivät tietenkään olleet vihaisia, vaan pikemminkin huvittuneita, mutta ei Lampipentu sitä ollut pelännytkään. Ennemminkin hän oli vältellyt sitä, että nuo kolme alkaisivat jutella hänelle. Lampipentu tunsi itsensä usein pieneksi ja typeräksi klaaninvanhimpien seurassa, sillä he tuntuivat tietävän maailmasta kaiken, kun Lampipentu itse ei ollut koskaan käynyt leiriä kauempana. Sitä paitsi Rapakynsi ja Hämypilvi vaikuttivat toisinaan hiukan pelottavilta.
Luminenään Lampipentu olikin ensimmäisenä tutustunut. Vanha naaras oli ystävällinen ja rauhallinen ja tuntui ymmärtävän arkaa pentua hyvin. Hän antoi Lampipennun vain istua hiljaa ja kuunnella heidän tarinoitaan eikä pelotellut tätä uteliailla kysymyksillä. Ei kestänyt kauaakaan, kun Lampipentu tunsi olonsa Luminenän seurassa turvalliseksi. Ajan myötä hän rohkeni esittämään omia kysymyksiään esimerkiksi maailmasta leirin ulkopuolella, Kuolonklaanin historiasta sekä elämästä näin yleensä. Kun Lampipentu oppi rentoutumaan myös Rapakynnen ja Hämypilven seurassa, ei hänen kysymysten tulvaansa ollut enää pidätteleminen. Niinä tylsinä päivinä, kun Tuhkajuova ei päästänyt kolmea pentuaan tarhan ulkopuolelle, Lampipentu löysi itsensä yleensä klaaninvanhimpien asuttamasta nurkasta tarinoita kuuntelemasta.
Tämä päivä ei kuitenkaan ollut sellainen. Lammikkopentu oli nimittäin pyytänyt Tuhkajuovalta, pääsisivätkö he kolme pentutarhan ulkopuolelle harjoittelemaan taistelemista. Emo oli selvästi ollut hyvällä tuulella, sillä hän oli suostunut. Lampipentu oli innoissaan päästessään jälleen tarkkailemaan leiriä, vaikka itse taistelemisesta hän ei ollut mitenkään täpinöissään. Hän oli huomannut olevansa kumpaakin siskoaan kehnompi: hänen taistelutaidoissaan ei ollut paljoa kehumista. Tietysti hän oli vasta pentu, mutta silti asia harmitti Lampipentua. Ei hänen olisi tarvinnut olla siskojaan parempi, mutta hän kovasti toivoi että voisi olla edes yhtä hyvä kuin he. Tuhkajuova oli sanonut, että hänen oli vain harjoiteltava ahkerasti, mutta Lampipentu ei ollut kovin luottavainen.
Nyt harmaa pentu katsoi jännittyneenä, miten hänen pentuetoverinsa ottivat yhteen. Pian olisi hänen vuoronsa taistella, ja Lampipennun sydän jyskytti niin kovaa, että hän pelkäsi vieressään istuvan Tuhkajuovan kuulevan. Hän ei halunnut näyttää heikolta emonsa edessä. Lampipentu oli päättänyt tehdä taistelussa parhaansa, sillä hän ei todellakaan halunnut Tuhkajuovan pettyvän häneen.
//Lammikko? Lätäkkö?
//KP-boosti
