Lampiväre
Kirjoittaja: Auroora
Lampiväre seurasi ajatuksiinsa uppoutuneena kuinka lehdet leijailivat verkkaiseen tahtiin puista rusehtaville sammalille. Hän ei kokenut liiaksi painetta keskittyä hetkeen, sillä metsästyspartion jäsenet olivat erkaantuneet toisistaan kukin omaan suuntaansa. Ei ollut ketään patistamassa soturinaarasta töihin, joten hän saattoi rauhassa unohtaa tämän maailman ja matkata haaveisiinsa.
Hänen sydäntään kivisti yksinäisyys. Voi kuinka hän tarvitsikaan kumppanin! Tulevina lehtikadon huurteisina kuukausina olisi mitä ihaninta käydä levolle oman kumppaninsa lämpimän kyljen viereen. Lampiväre halusi täysin omistautua toiselle kissalle, ja hän halusi jonkun täysin omistautuvan hänelle. Mistä kolli tähän hätään?
Oikeastaan Lampiväre tiesi jo, kenet hän haluaisi. Salamasielu oli täydellinen: hän oli komea, vahva ja rohkea. Häntä Lampiväre voisi rakastaa. He olisivat yhdessä hieno pari, ja varmasti Lampiväreen vanhemmatkin hyväksyisivät Salamasielun. Naaras oli aivan varma siitä, että kolli oli hänelle se oikea. Nyt hänen oli vain saatava tämä omakseen.
Lopulta Lampiväre ei saanut kiinni yhtään mitään. Hän saapui tyhjin tassuin takaisin partion tapaamispaikalle. Paikalla ei ollut vielä muita kuin partion johtajana toimiva Varissulka, jonka jalkojen juuressa lepäsi orava. Tämä kohotti kulmiaan huomattuaan Lampiväreen saapuvan ilman tuomisia.
”Oletko tosissasi?”
Lampiväre ei uskaltanut kohdata isoveljensä pettynyttä katsetta, vaan katsoi hänen ohitseen puiden latvustoon.
”En saanut mitään kiinni.”
Varissulka maiskautti kieltään toruvasti ja pudisti päätään. Varissulka osasi sitten olla ärsyttävä! Lampiväre kimpaantui tarpeeksi, että rohkeni kohtaamaan nuo harmaat silmät, mutta siihen hänen uskaliaisuutensa loppui. Hän piti suunsa supussa ja tuijotti kollia uhmakkaasti.
”Nyt ei ole vielä edes niin kylmä, riistaa riittää. Ensi kerralla vähän yritystä, jooko?”
Kollin alentuva äänensävy loukkasi Lampivärettä. Miksi tämä kuvitteli olevansa parempi kuin hän? Lampivärehän sitä paitsi oli heistä parempi saalistaja, mikä normaalisti näkyi siinä, että naaras toi mukanaan enemmän saalista. Tämä oli vain poikkeus!
”Tuo ei tunnu kivalta”, Lampiväre yritti hiljaisella äänellä, mutta Varissulan ilme ei pehmennyt. Hän kallisti päätään.
”Mitä, tavallaanhan minä kehuin sinua? Sanoin, ettet tällä kertaa yrittänyt. Eli uskon, että osaat, jos lopetat laiskottelemisen.”
Lampiväre ei ymmärtänyt, mitä kolli selitti. Häntä vain hävetti, eikä hän enää jaksanut kuunnella ylimielistä veljeään. Kaikeksi onneksi paikalle saapuivat muut partion jäsenet, jotka veivät Varissulan huomion muualle.
Leirissä Lampiväre huomasi ilokseen Lätäkkölemmen. Hän kaipasi lohdutusta, ei pelkästään Varissulan kiusaamisen seurauksena, vaan myös yksinäisyyteensä. Lätäkkölemmelläkään ei ollut kumppania, miten hän oikein selvisi?
”Hei”, harmaa naaras tervehti rakasta siskoaan ja puski tämän päätä hellästi. Hän istuutui Lätäkkölemmen viereen ja huokaisi. ”Varissulka oli minulle ihan hirveä partiossa!”
Lätäkkölempi kurtisti kulmiaan.
”Ai. Mitä hän sanoi?”
Äkkiä Lampiväreen korvia alkoi kuumottaa, sillä jokin osa hänessä tunsi, etteivät Varissulan sanat oikeastaan kovin loukkaavia olleet. Häntä itseään vain hävetti se, ettei hän ollut saanut mitään kiinni pilvilinnoissa seikkailtuaan.
”No… En saanut mitään kiinni partiossa, ja hän ei pitänyt siitä. Mutta minusta hän olisi voinut olla ystävällisempi sen sanoessaan.”
//Lätäkkö?
