Lampiväre
Kirjoittaja: Auroora
Lampiväre oli helpottunut siitä, ettei Lätäkkölemmen mielestä hänen salaisuuttaan ollut tarpeellista jakaa Lammikkoloikalle. Hän oli samaa mieltä siitä, että jos heidän siskonsa tulisi kyselemään asiasta, voisi hän kertoa tälle totuuden. Muussa tapauksessa heidän huulensa olisivat sinetöidyt: se tuntui reiluimmalta vaihtoehdolta jokaista kohtaan. Lampiväre halusi pitää salaisuutensa mahdollisimman pienessä piirissä, eikä hän samalla halunnut laskea sen taakkaa kenenkään muun viattoman niskaan. Lammikkoloikan ei tarvitsisi tuskailla Lampiväreen ja Tuhkajuovan valitsemisen välillä.
Vaaleanharmaa naaras nosti hiukan piristyneenä päätään, kun Lätäkkölempi kysyi hänen voinnistaan. Kaiketi hänen siskonsa yritti keventää raskaaksi käynyttä ilmapiiriä, mistä Lampiväre oli kiitollinen.
”Luulen”, hän vastasi lämpimän hymyn kera hopeanharmaalle soturille. ”Se olisi mukavaa.”
Hän huokaisi syvään ennen kuin nousi seisomaan tietäen, että liike saisi edelleen parantumassa olevat haavat valittamaan kivusta. Lampiväre oli vaatinut eloklaanilaisten haavoittavan häntä, jotta hän ei paljastuisi. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan yhtä voimattomaksi kuin silloin heidän iskuja vastaanottaessaan. Soturin unia piinasivat edelleen silloin tällöin näyt, joissa hänen kimppuunsa hyökkäilivät vihollisklaanin kissat paljastettuine kynsineen ja terävine hampaineen samalla, kun hän ei itse kyennyt puolustautumaan. Muistot tapahtuneesta satuttivat enemmän kuin sen jättämät haavat.
Lätäkkölemmen katseessa näkyi huolta, kun hän seurasi katseellaan Lampiväreen matkaa parantajan pesän suuaukolle. Lampiväreen olo oli edelleen hieman heikko, mutta selvästi paranemaan päin, vaikka hän ei siltä päällepäin näyttänytkään. Askeleet olivat hitaat ja pienet, jotta parantuvat haavat ja naarmut eivät aukeaisi uudelleen. Hän tunsi huojuvansa, mikä saattoi johtua pitkästä vuodelevosta. Naaras ei ollut noussut paikaltaan moneen päivään, joten pieni huimaus oli odotettavissa. Joka tapauksessa hetki tuntui Lampiväreestä oikealta ottaa ensimmäinen askel takaisin soturin velvollisuuksiin.
Hän astui sisarensa kanssa ulos parantajan pesästä aukiolle. Lampiväre siristi hieman silmiään lehtisateen auringon häikäistessä puiden paljaiden oksien välistä. Hän huomasi siskonsa silmäilevän häntä kuin peläten, että naaras kupsahtaisi maahan hetkenä minä hyvänsä.
”Olen kunnossa, ainakin tarpeeksi jaloitellakseni. Minusta on mukavaa päästä hetkeksi ulos parantajan pesältä, siellä on tunkkaista ja yrtit haisevat”, Lampiväre naurahti pienesti. ”Sitä paitsi haluan kuulla, miten sinulla menee. Minusta tuntuu, että unohdin hetkeksi kaiken muun tiedät-kyllä-kenen takia. Entä sinä, oletko löytänyt jonkun, jossa olisi kumppaniainesta?”
//Lätty?
