Lampiväre
Kirjoittaja: Auroora
Lampiväre seurasi Särötassua katseellaan, kun nuori oppilas yritti etsiä ilmasta hajujälkiä. Lehtikato oli vielä pitkällä, ja vaikka säät olivat lämmenneet, antoi hiirenkorva vielä odotuttaa itseään: ei siis olisi ihme, jos saalista ei löytyisi. Hyvää harjoitusta tämä silti olisi Särötassulle, Lampiväre tuumi. Oppilaan olisi petrattava vaanimisessa, sillä hänen aiempi saalistusasentonsa oli jättänyt toivomisen varaa.
Lampiväre tunsi olonsa levottomaksi Särötassun seurassa. Hän ei voinut karistaa tunnetta, että oppilas arvioi ja tuomitsi häntä joka hetki. Lampiväre tiesi, ettei kuulunut klaanin kokeneimpiin sotureihin, eikä hän ollut lupaavakaan. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö hän voisi olla hyvä mestari. Hänen olisi vain oltava kuten Lätäkkölempi tai Tuhkajuova tai Pimentovarjo. Harmaa naaras ei kuitenkaan saanut päähänsä, mikä muu näitä kolmea naarasta yhdisti kuin heidän taitonsa toimia mestarina. Kenties he olivat kaikki ankaria ja vaativia? Lampiväre ei ollut varma, pystyisikö siihen. Voisi hän ainakin yrittää. Se kuitenkin onnistuisi vain, jos Särötassu kunnioittaisi häntä, ottaisi hänet tosissaan ja pitäisi todellisena auktoriteettina.
Lampiväre nielaisi hermostuneesti.
Särötassu ei selvästi ollut löytänyt hajujälkeä. Hän palasi takaisin Lampiväreen luokse sanaakaan sanomatta ja mitäänsanomaton ilme kasvoillaan. Lampiväreen hännänpää vääntyili hermostuksesta: yrittikö oppilas uhmata häntä? Hän ei tarjonnut mitään selitystä sille, että oli palannut hänen luokseen kesken tehtävän. Lampiväre huokaisi syvään ja yritti kanavoida sisäistä Lätäkkölempeään.
”Käskinkö sinua lopettamaan?” hän kysyi yrittäen kuulostaa tiukalta, mutta harjaantunut korva erottaisi naaraan äänen värähtävän. Särötassu ei onneksi tuntenut häntä: oli mahdollisuus, ettei nuori kolli näkisi hänen lävitseen.
”Tällainen ei kelpaa. Sinun on pystyttävä parempaan. Löytäisit kyllä hiiren jos toisenkin, jos et luovuttaisi niin helposti.”
//Särö?
