Lätäkkölempi
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkkölempi oli kiittänyt jo lukuisia kertoja mielessään esi-isiään siitä, ettei ollut sairastunut tuohon katalaan tautiin, joka lähes jokaisena lehtikatona riisti monen kissan hengen tai vei heidät moneksi päiväksi parantajan huomaan. Tänään soturi ei ollut pahoillaan heikoista saalistustaidoistaan, sillä nyt hän saattoi auttaa Sumutuulta sairaiden kanssa. Koska Lätäkkölemmen yrtti- ja sairaustietämys oli lähestulkoon olematonta, ei hänestä ollut paljoa apua parantajalle sairaiden hoitamisessa. Siispä naaras oli auttanut kantamalla vedessä kostutettuja sammalia sairastuvan ovelle, josta parantaja oli kantanut ne sairastuneille. Mitä harvempi oli kontaktissa sairastuneiden kanssa, sen paremmin viheryskän leviäminen saatiin estettyä.
Lätäkkölempi oli huolissaan emostaan, joka oli joutunut viheryskän vuoksi leirin ulkopuolelle rakennettuun sairaspesään. Hän oli myös äärimmäisen surullinen, sillä vain paria päivää aiemmin viheryskä oli riistänyt hänen sisarensa hengen. Sulkavirta oli sairastunut ja saman päivän aikana nukkunut levollisesti kenenkään huomaamatta pois. Naaras oli nyt Pimeyden Metsän luona, eikä hänellä ollut siellä mitään hätää. Mutta koska perhe oli Lätäkkölemmelle kaikki kaikessa, hän tunsi syvää surua ja ikävää sisartaan kohtaan, vaikkei koskaan ollut oppinut tuntemaan Sulkavirtaa erityisen hyvin.
Suru ja ikävä olivat olleet viime aikoina vahvasti läsnä harmaaturkkisen soturinaaraan elämässä. Hän käänsi kaipaavan katseensa yötaivaalle ja sulki silmänsä. Viimeisten vuodenaikojen aikana hän oli menettänyt paljon. Ensin Sähkötuho, jota seurasi hänen isänsä Henkäystähti, ja nyt Sulkavirta. Naaras pelkäsi, että heidän sukunsa oli kuolemassa. Yksi kerrallaan Pimeyden Metsä otti riveihinsä heidän klaaninsa jäseniä. Erityisen paljon Lätäkkölempi kuitenkin kaipasi isäänsä. Hän ei ollut saanut edes hyvästellä häntä, sillä Henkäystähti oli hukkunut, eikä ruumista koskaan löydetty. Hän tiesi, ettei hänen isällään ollut uintitaitoa, joka oli takuulla johtanut siihen, ettei hän ollut selvinnyt jouduttuaan veden varaan. Toivo oli menetetty, sillä Pimeyden Metsä oli antanut Pimentovarjolle yhdeksän henkeä, tehden hänestä Pimentotähden, Kuolonklaanin uuden päällikön. Jos Henkäystähti olisikin ihmeen kaupalla selvinnyt veden varasta ja päässyt jossain kauempana nousemaan rantaan, ei Pimeyden Metsä olisi antanut yhdeksää henkeä Pimentotähdelle. Se oli todiste siitä, että isä todella oli kuollut. Lätäkkölempi tapaisi hänet uudelleen Pimeyden Metsässä.
”Miksi sinä olet yhä hereillä?” tuttu ääni havahdutti Lätäkkölemmen syvistä mietteistään. Hän käänsi katseensa Lampiväreeseen, joka katseli sisartaan silmiään räpytellen.
”En saanut unta, joten tulin tänne miettimään. Mitä sinä teet täällä tähän aikaan?” naaras kysyi. Lampiväre kohautti lapojaan.
”Minäkään en saanut unta”, hän naukui rauhallisella äänellä. Lätäkkölempi väläytti pentuetoverilleen lempeän hymyn ja otti askeleen lähemmäs. Heidän turkkinsa koskettivat toisiaan, ja sisaren lämpö säteili Lätäkkölemmen iholle.
”Siinä tapauksessa voimme siis valvoa yhdessä”, Lätäkkölempi hymyili ja puski kuonollaan sisarensa poskea. Lampiväre vastasi naaraan hymyyn. Molemmat soturit antoivat kehräyksen päästä ilmoille. Vaikka Lätäkkölempi olikin menettänyt paljon, hän oli yhä valtavan onnekas, sillä hänellä oli maailman paras perhe.
KP-boosti käytössä
