Lätäkkölempi

394 sanaa | 10 kokemuspistettä | ⚡ KP-boosti käytössä (1.15x)

Kirjoittaja: Elandra

”Et voi rangaista muita omista virheistäsi. Oli sinun virheesi alun alkaen poistua Lehtikuusilaaksosta. Sinä ja sinun tekosi ovat syypäitä sille, että jaarittelemme tässä edelleenkin ja jäämme takuulla ilman saalista. Mene takaisin omalle metsästysalueellesi tai vien tämän asian eteenpäin”, Lätäkkölempi esitti tiukan varoituksen, mutta piti ilmeensä ja äänensä rauhallisena. Hilleripilvi siristi epäilevästi silmiään. Kolli tuntui kuitenkin tulevan äkkiä järkiinsä, sillä hän pyöräytti silmiään.
”No, selitä itse sitten Henkäystähdelle, miksi me molemmat jäimme ilman tuoresaalista”, ruskeaturkkinen kolli tokaisi.
”Ilomielin”, Lätäkkölempi vastasi ja jäi katselemaan, miten nuorempi kolli käveli pois paikalta. Lätäkkölempi oli ärsyyntynyt, vaikka hänen ulkokuorensa olikin tyyni. Hän ei pitänyt siitä, miten Hilleripilvi ajatteli ja näki koko tilanteen. Jotkut soturit uskoivat voivansa tehdä mitä itse halusivat ajattelematta lainkaan klaanin etua saati sitten muita sotureita.

Saalistuspartio meni niin pieleen kuin vain saattoi. Hilleripilven poistumisen jälkeen harmaaturkkinen soturi ei löytänyt yhtäkään saalista ja joutui palata muiden luokse tyhjin tassuin. Samoin kävi Hilleripilvelle, kollikaan ei ollut saanut kiinni yhden yhtä saalista. Lätäkkölempi tunsi nuoren soturin pistävän katseen niskassaan, kun he kävelivät partion kanssa kohti Kuolonklaanin leiriä. Leiriin päästyään Lätäkkölempi erkani välittömästi muusta partiosta, joka jatkoi matkaansa tuoresaaliskasalle jättääkseen saaliinsa kasaan. Lätäkkölempi ei ollut nälkäinen, joten hän päätti jättää ruokailun myöhemmälle. Naaraan katse kääntyi parantajan pesän suuntaan, jossa hän tiesi oppilaansa Tuiskutassun majailevan toistaiseksi. Naaras oli menettänyt toisen silmänsä, kun kuraverinen soturi, Tulisielu oli käynyt tämän kimppuun. Henkäystähti oli näyttänyt klaanille, miten kurittomien kuraveristen käy, kun päällikkö oli teloittanut soturin koko klaanin silmien alla. Lätäkkölempi ei tuntenut sääliä sellaista kissaa kohtaan, joka oli kuraverinen ja kävi kaiken lisäksi klaanitoverinsa päälle ilman pätevää syytä. Tulisielu oli ansainnut kohtalonsa.
Tabbykuvioinen soturi suuntasi rauhallisin askelin kohti parantajan pesää. Jo pesän sisäänkäynnillä naaraan nenään tulvahti yrttien kitkerät tuoksut. Hän nyrpisti nenäänsä, mutta astui inhottavista hajuista huolimatta sisään. Soturi joutui hetken aikaa totuttelemaan pesän hämäryyteen. Hän silmäili sairasaukiota ja tunnisti vaivatta mustaturkkisen Tuiskutassun. Oppilas lepäsi silmät kiinni sammalvuoteellaan, joten Lätäkkölempi lähestyi tätä rauhallisesti kävellen.
”Hei”, naaras tervehti nukkuvaa oppilastaan, joka avasi hitaasti silmänsä, ”tulin vain katsomaan, miten sinä voit.”
Tuiskutassu katsoi mestariaan silmiään räpytellen.
”Onko Hehkuaskel antanut mitään arviota sille, miten kauan joudut vielä olemaan täällä? On harmi, että jäät niin paljon jälkeen koulutuksessa tämän vuoksi”, Lätäkkölempi naukui. Häntä harmitti itseäänkin, että juuri hänen oppilaansa oli joutunut tällaiseen tilanteeseen. Vaikkei vika ollutkaan Tuiskutassun tai Lätäkkölemmen, naaraasta tuntui pahalta, että hänen oppilaansa nimitettäisiin todennäköisesti myöhemmin soturiksi kuin hänen pentuetoverinsa.

//Tuisku?

KP-boosti käytössä

Author: Elandra