Lätäkköpentu
Kirjoittaja: Elandra
Kesken leirikierroksen Lammikkopentu oli pyytänyt, jos he kaikki voisivat leikkiä aivan hiljaa jotain yhdessä. Ennen kuin emo ehti vastata mitään, Lammikkopentu esitti jo lisää kysymyksiä:
”Tai voimmeko me mennä etsimään jonkun soturin tai oppilaan, joka voisi näyttää meille liikkeitä, jooko? Tai voisitko sinä näyttää? Tai isä?”
Lätäkköpennun mielestä hänen pentuetoverinsa ehdotukset olivat hyviä. Myös Lampipennun kasvoilla oli pieni, innostunut hymy, josta Lätäkköpentu päätteli hänenkin tahtovan leikkiä tai opetella liikkeitä. Mutta kun Lätäkköpennun katse kääntyi emon suuntaan, emo ei ollut iloisen näköinen. Tuhkajuovan kasvoilla oli taas tiukka, aavistuksen verran pettynyt ilme. Lätäkköpentu ei pitänyt siitä, mutta hän ymmärsi miksi emo oli pettynyt. Emo oli ladellut selvät säännöt heidän lähtiessään ulos: ensin leirikierros ja sitten vasta hupi. Nyt Lätäkköpentua hävetti se, että hän ei ollut heti tajunnut sisarensa ehdotuksen olevan niin huono.
”Ei käy”, Tuhkajuova naukaisi kireällä äänellä ja siristi vaaleanvihreitä silmiään, ”me sovimme, että kierrämme leirin ennen mitään leikkejä. Ettekä te saa häiritä muita kissoja, elleivät he itse omatoimisesti tule luoksenne. Teidän on annettava sotureille ja oppilaille rauha levähtää aukiolla ilman häiriötekijöitä. Kun olette oppineet hallitsemaan kehoanne paremmin, voin opettaa teille yksinkertaisia liikkeitä.”
Lätäkköpennun katse kirkastui. Vaikka emo olikin tiukka ja ankara, hän oli maailman paras emo! Hopeanharmaan pennun kasvoille piirtyi tyytyväinen hymy. Pennut eivät väittäneet emolleen vastaan, sillä he kaikki tiesivät sen johtavan sanktioihin. Niinpä neljä kissaa jättivät piikkihernetunnelin taakseen ja suuntasivat leirin aukiolla lepäävän, kaatuneen kuusipuun luokse.
”Soturit nukkuvat täällä”, Tuhkajuova selitti pysähtyessään kuusen leveämpään päähän. Lätäkköpentu pentuetovereineen silmäili sisäänkäyntiä, mutta emo siirsi tassunsa pentujensa eteen.
”Kuten sanoin, he nukkuvat siellä. Pennuilla ei ole mitään asiaa sotureiden pesään, ei edes sen suulle”, tabbykuvioinen kuningatar ilmoitti.
”Mutta eihän se häiritse heitä mitenkään, jos me vain kurkkaamme!” Lätäkköpentu ilmoitti hiukan ärsyyntyneenä. Pennun häntä heilahti puolelta toiselle vauhdikkaasti, kun hän katsoi emoaan uhmakkaasti. Tuhkajuovan kasvoilla oli ankara ilme.
”Kyllä se häiritsee, sillä olette sitten sotureiden tiellä. Etkö muista, mitä pentujen tehtäviin kuuluu?” emo kysyi ja kumartui Lätäkköpennun luokse.
”Muistan!” tabbykuvioinen naaras ilmoitti terävästi, ”meidän tehtävämme on oppia klaanin tapoja ja pysyä poissa sotureiden ja oppilaiden tieltä.” Emo nyökytteli päätään.
”Niin, eli te ette voi mennä kurkkimaan muiden pesiin”, emo vastasi kylmällä äänellä ja viittoi pennut perässään kohti kuusen latvustoa, jonka Lätäkköpentu arveli olevan oppilaiden pesä. Pentu vilkaisi sisaruksiaan, jotka olivat seuranneet hiljaa Lätäkköpennun ja emon kireää keskustelua. Lätäkköpentu kyllä rakasti koko perhettään kovasti, mutta hän koki toisinaan tarvetta tuoda ilmi oman mielipiteensä, vaikka hän tiesikin muiden olevan siitä eri mieltä. Tällä kertaa emo oli kuitenkin onnistunut todistamaan, että Lätäkköpennun mielipide oli ollut väärä; he olisivat kirjaimellisesti sotureiden tiellä, jos he kurkkisivat sisään heidän pesäänsä.
Emo esitteli jälkikasvulleen vielä oppilaiden pesän, tuoresaaliskasan ja parantajan pesän. Parantajan pesään pennut saivat mennä sisään, mutta Lätäkköpentu ei voinut sietää sitä löyhkää, joka pesässä leijaili!
”Hyi! Ihan kamala haju!” Lätäkköpentu ilmoitti nyrpistäen nenäänsä, kun he astuivat sisään hämärään pesään, joka sijaitsi pentutarhan tavoin kallionseinämässä, ”mistä tämä haju oikein tulee?”
”Minä luulen, että se tulee yrteistä. Eikö niin emo?” Lammikkopentu kysyi ja käänsi katseensa heidän edessään seisovaan emoon. Tuhkajuova nyökkäsi tyytyväisenä.
”Kyllä, parantaja hoitaa yrteillä sairaita kissoja. Ne haisevat pahalta, mutta niillä voidaan pelastaa sairaan tai loukkaantuneen kissan henki”, Tuhkajuova selitti rauhallisella äänellä. Lätäkköpentu näki, kuinka Lammikkopennun silmät säihkyivät, kun tämä oli vastannut oikein. Lätäkköpennun katse kääntyi pesässä olevaan onkaloon, josta asteli esiin musta hahmo. Mustan kissan keltaiset silmät kiiluivat hämärässä, kun hän tassutteli kohti pentuja ja heidän emoaan. Naaras – joka kai oli parantaja – hymyili ystävällisesti Tuhkajuovalle ja tämän jälkikasvulleen.
”Hei, minä olen Kuolonklaanin parantaja Hehkuaskel. Oletteko te ensimmäistä kertaa leirissä?” musta naaras kysyi ystävällisesti hymyillen. Lätäkköpentu oli kuullut isän puhuvan, että parantaja oli klaanille hirmuinen taakka, kun hän ei osallistunut saalistamiseen tai klaanin puolustamiseen. Lätäkköpentu oli kuitenkin eri mieltä. Hänen mielestään parantaja korvasi tekemättömät tehtävänsä sillä, että hän paransi niitä klaanin jäseniä, jotka puolustivat ja ruokkivat klaania.
”Olemme me. Emo esittelee meille leiriä”, Lammikkopentu selitti. Myös Lätäkköpentu rohkeni puhumaan, kun hänen sisarensakin oli avannut suunsa.
”Minä olen Lätäkköpentu. Minun mielestäni sinun pesäsi haisee pahalta. Miten sinä voit asua täällä?” pentu kysyi. Lätäkköpentua alkoi puistattaa yrttien kitkerät tuoksut, mutta Hehkuaskel vain hymyili.
”Minustakin yrtit haisivat aluksi pahalta, mutta olen nyt tottunut niiden hajuun eivätkä ne haise enää pahalta”, musta parantajakissa selitti rauhallisella äänellä ja hyvin kärsivällisesti. Lätäkköpentu kohautti lapojaan.
”Kyllä ne haisevat”, pentu ilmoitti.
”Minä luulen, että sinulla on muutakin tehtävää kuin maleksia täällä pentujen kanssa”, Tuhkajuova keskeytti keskustelun kylmällä äänellä ja loi terävän katseen Hehkuaskeleeseen. Parantaja katsoi pahoitellen kuningatarta. Hän toivotti pennuille ja heidän emolleen hyvät päivänjatkot ja palasi vähin äänin takaisin samaan paikkaan, josta hän oli tullutkin. Lätäkköpentu jäi katsomaan parantajakissan perään ja käänsi katseensa emoon.
”Minun mielestäni sinun ei olisi pitänyt olla niin ilkeä hänelle”, Lätäkköpentu ilmoitti ja kohtasi emon terävän katseen, ”hän kuitenkin parantaa myös sinut, jos tulet kipeäksi tai haavoitut. Siitä pitäisi olla kiitollisempi.”
Tuhkajuova ei taaskaan näyttänyt iloiselta, mutta nyt hän tiesi, ettei emo voisi muuttaa hänen omaa mielipidettään. Siitä Lätäkköpentu pitäisi kiinni kynsin hampain, sillä hänen mielestään oli oikeasti epäreilua, miten muut kohtelivat Hehkuaskelta.
”En minä ollut ilkeä. Parantajalla on etenkin lehtikatoisin paljon tehtävää, eikä niihin kuulu pentujen kanssa höpöttely”, Tuhkajuova ilmoitti ja komensi pentunsa perässään ulos pesästä. Lätäkköpentu ei voinut pysyä hiljaa, joten hän oli pakko saada puhua pentuetovereilleen kuiskaten niin, ettei emo kuulisi ja suuttuisi:
”Minä en pidä siitä, että kukaan ei ymmärrä miten tärkeä parantaja on klaanille! Häntä pitäisi kunnioittaa enemmän, eikö niin?”
Pentu silmäili kysyvästi pentuetovereitaan toivoen, että he jakaisivat mielipiteen hänen kanssaan.
//Lammikko tai Lampi?
//KP-boosti
