Lätäkköpentu
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkköpentu kuunteli, kuinka hänen siskonsa Lampipentu kertoi haluavansa emon tai isän mestarikseen. Hopeanharmaa pentu siristi epäluuloisena silmiään. Kun Lampipentu oli lopettanut puheenvuoronsa, Lätäkköpentu avasi suunsa korjatakseen pentuetoveriaan lempeästi, mutta selkeästi:
”Lampipentu, ei emosta tai isästä voi tulla sinun mestariasi.” Pentu katsoi kyseenalaistaen sisartaan ja kallisti päätään.
”Sanoin vain, että voisipa”, tabbykuvioinen pentu naukaisi hiljaisella äänellä. Lätäkköpentu ei halunnut pahoittaa sisarensa mieltä, joten hän yritti hymyillä ystävällisesti.
”Minä tahtoisin mestarikseni jonkun hyvän soturin kuten Pimentovarjon. Mutta se on isän päätös ja tärkeintä on, että meidän mestarimme ovat puhdasverisiä kuolonklaanilaisia”, pentu kertoi tärkeänä. Lampipentu ja Lammikkopentu nyökkäilivät merkiksi siitä, että he olivat samaa mieltä. Lätäkköpentu ei oikeastaan tuntenut Kuolonklaanin sotureita kovin hyvin. Vain harva heistä oli käynyt pentutarhalla katsomassa heitä tai muita pentuja. Joidenkin nimiä Lätäkköpentu oli kuullut mainittavan, muttei pentu ollut painanut niitä kovinkaan tarkasti mieleensä.
Pennun suu avautui isoon haukotukseen, voi miten häntä väsyttikään! Kun Lätäkköpentu haukotteli, se näytti tarttuvan myös hänen pentuetovereihinsa. Tuhkajuova huomasi pentujensa väsymyksen ja passitti heidät pentutarhalle.
”No niin, teidän on aika palata pesään. Pääsette uudelleen leiriin joku toinen päivä, kunhan käyttäydytte hyvin”, tabbykuvioinen kuningatar naukui ja komensi tyttärensä takaisin pesälle. Koska kolme pentua olivat tottuneet elämään emonsa tiukan kurin alla, he tottelivat niskuroimatta ja siirtyivät emonsa edellä takaisin hämärään, maidontuoksuiseen pentutarhaan.
Tuhkajuovan nuorimmat pennut olivat jo kolmen kuun ikäisiä. He olivat päässeet jo monta kertaa leirin pääaukiolle ja se tuntui Lätäkköpennusta mahtavalta! Ahdas ja hämärä pentutarha alkoi käydä jo pieneksi, kun siellä pentujen ja kuningattarien lisäksi asuivat myös klaaninvanhimmat. Mitä useammin Henkäystähti oli käynyt tervehtimässä jälkikasvuaan, sitä tiukemmin tämän säännöt ja ajatukset upposivat pentujen mieliin. Kun isä oli kertonut ei-puhdasveristen kuolonklaanilaisten olevan vaara Kuolonklaanin tulevaisuudelle, Lätäkköpentu uskoi isäänsä sokeasti. Pentu oli alkanut vältellä niitä kissoja, jotka eivät olleet puhdasverisiä kuolonklaanilaisia. Poikkeuksena tietysti Lokkipentu, koska hän oli Lätäkköpennun vanhemman siskon Sulkavirran pentu, eli Lätäkköpennun perhettä. Isä oli kertonut, että Lokkipennun isä oli kuollut ja että hän oli ollut vereltään puoliksi kuolonklaanilainen. Se harmitti kovasti Lätäkköpentua, joka ei vain voinut inhota sukulaisiaan. Lätäkköpennun mielestä perheen oli pidettävä aina yhtä ja huolehdittava toisistaan.
Savupentu, Kettupentu, Räntäpentu ja Susipentu olivat myös osittain kuraverisiä, mutta heidänkin molempien vanhempiensa suonissa oli virrannut Kuolonklaanin veri – kuulemma heidän nyt jo kuollut emonsa oli myös puoliverinen kuten Lokkipennun isäkin. Lätäkköpentu oli päättänyt, että ennen kuin hän puhuisi kenellekään, hän selvittäisi oliko kissa puhdasverinen vai ei. Kaikki klaaninvanhimmat ja kuningattaret olivat puhdasverisiä, mutta oppilaista ei Lätäkköpennun kuuleman mukaan ollut kuin puolet. Oli hurjaa ajatella, miten monta kuraveristä kissaa klaanissa oikein oli!
”Emo, voisimmeko mennä leiriin harjoittelemaan taistelemista?” Lätäkköpentu havahtui ajatuksistaan kuullessaan Lammikkopennun kysymyksen. Myös Lätäkköpentu käänsi kysyvän katseen emoonsa, toivoen hänen suostuvan Lammikkopennun pyyntöön. Tuhkajuovan kasvoille piirtyi mietteliäs ilme. Pimeyden Metsälle kiitos, emo suostui ja nyökkäsi!
”Hyvä on, mutta minä tulen mukaanne ja kerron, jos teette jotain väärin. En tahdo, että klaani näkee minun pentujeni harjoittelevan ihan mitä sattuu”, Tuhkajuova lausahti kylmästi ja nousi ylös sammalvuoteeltaan. Lätäkköpentu oli innoissaan. Hän piti harjoittelemisesta, sillä se oli kivaa vaihtelua tylsään pennun elämään. Pennut kipittivät emonsa vanavedessä ulos pentutarhalta. Pääaukiolla oli kirkas sää. Aurinko oli noussut korkealle pilvettömälle taivaalle ja sädehti oikein kauniisti. Lätäkköpentu oli huomannut, että kirkkaan auringon säteet olivat alkaneet lämmittämään hänen hopeista turkkiaan erityisesti aurinkohuipun aikaan. Emon mukaan se oli merkki siitä, että lehtikato alkoi lähestyä loppuaan.
”Minä tahdon hyökätä ensimmäisenä”, Lätäkköpentu ilmoitti topakasti ja katsahti emoon päin, ”käyhän se?”
Tuhkajuova nyökkäsi ilmeettömänä.
”Lampipentu katsoo aluksi, kun Lammikkopentu ja Lätäkköpentu taistelevat. Muistakaa, että ette saa hosua miten sattuu. Miettikää mitä teette ja suunnitelkaa tekemisenne etukäteen. Lätäkköpentu hyökkää”, emo jatkoi yhtä ilmeettömänä kuin aiemminkin. Lätäkköpentu ihaili omalla tavallaan sitä, millainen hänen emonsa oli. Tuhkajuova oli rauhallinen, uskollinen ja kylmähermoinen. Lätäkköpennun mielestä emo ajatteli kuitenkin liian vähän itse ja kuunteli turhan paljon Henkäystähden mielipiteitä ja yhtyi niihin aina ja poikkeuksetta. Hopeanharmaa pentu oli sanonut asiasta emolleen, joka oli rankaissut pentua tämän suorapuheisuudesta jättämällä Lätäkköpennun kerran yksin pesään, kun emo ja pentuetoverit olivat menneet leiriin. Lätäkköpentu ei voinut käsittää sitä, miksi emon oli täytynyt antaa rangaistus niin pienestä asiasta! Pentuhan oli vain kertonut oman mielipiteensä, vaikkei emo itse osannutkaan tehdä sitä.
Lätäkköpentu keskittyi Lammikkopentuun. Pennut olivat asettuneet leirin laidalle niin, etteivät he olisi sotureiden tiellä. Lätäkköpentu kumartui maata vasten ja alkoi heilautella häntäänsä puolelta toiselle. Pentu ei ihan vielä käsittänyt sitä, mitä emo tarkoitti sillä, että hänen pitäisi suunnitella tekemisensä. Pennun oli vielä hieman haastavaa ajatella niin vaikeita asioita. Lätäkköpentu teki vain aina kuten parhaaksi näki ja yritti siten tuhota vastustajansa. Usein hän onnistuikin siinä, koska Lätäkköpentu oli emonkin mukaan hyvä hyökkääjä. Mutta jos Lammikkopentu hyökkäsi, Lätäkköpennulla oli harvemmin mitään saumaa ja hänen oli nieltävä tappionsa.
Nyt pentu syöksähti hieman holtittomasti kohti pentuetoveriaan leikkisästi ärähtäen. Taisteluharjoitukset eivät olleet Lätäkköpennulle liian vakavia, vaan hän otti ne enemmänkin leikkinä. Pentu pudottautui Lammikkopennun eteen ja teki heti uuden syöksyn kaataen pentuetoverinsa maahan. He kierivät hetken maassa toistensa kimpussa näykkien vuorotellen toisiaan. Lätäkköpentu oli iloinen, kun hän sai painettua sisarensa lunta vasten maahan niin, ettei Lammikkopentu päässyt liikkumaan.
”Voitinpas”, Lätäkköpentu ylpeili.
//Lammikko tai Lampi?
// KP-boosti
