Lätäkköpentu
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkköpentu oli vasta kuun ikäinen, mutta Kuolonklaani, sen toimintaperiaatteet ja koko maailma kiinnostivat pientä pentua jo kovasti. Lätäkköpentu kuunteli mielellään tarinoita. Pienen pennun mielestä hänen isänsä Henkäystähden tarinat olivat parhaimpia ja muutenkin pentu ihaili isäänsä kovasti. Kuolonklaanin harmaaraidallinen päällikkö oli opettanut pennuilleen heti, että he olivat parempiarvoisia kuin moni muu sen vuoksi, että he olivat puhdasverisiä. Lätäkköpentu ei ihan vielä ymmärtänyt mitä se tarkoitti, mutta hän oli sisäistänyt nopeasti isänsä sanat, joiden mukaan ei-puhdasveriset olivat klaanille uhka ja heitä oli hyvä vältellä.
Heti kun tabbykuvioinen pentu oli oppinut puhumaan, hän oli hyödyntänyt ääntään ja ilmaissut mielipiteensä aina, oli asia mikä hyvänsä. Pienen pennun oli aluksi ollut vaikeaa tuoda mielipiteitään julki rauhanomaisesti ja tämä oli karvat pystyssä sähissyt sanat ulos suustaan. Mutta kun emo oli tarpeeksi usein kertonut Lätäkköpennun käytöksen olevan raukkamaista ja epähyväksyttävää, pieni pentu oli hiljalleen oppinut hillitsemään tunnemyrskyjään. Joka päivä hän harjoitteli yhä vain kovemmin pysyäkseen rauhallisena, sillä Lätäkköpentu ei halunnut olla raukkamainen tai tuottaa emolleen pettymystä.
Sulkavirta – yksi Kuolonklaanin kuningattarista ja Tuhkajuovan vanhempi pentu – oli antanut pikkusiskolleen varsin oivan vinkin itsensä hillitsemiseen: ”Kun sinun tekisi mieli huutaa ja sanoa jotain sopimatonta, sulje silmäsi ja hengitä syvään. Mieti ennen kuin sanot mitään, jotta pystyt pysymään rauhallisena.” Lätäkköpentu oli kovasti yrittänyt muistaa vanhemman naaraskissan neuvon, ja toisinaan se oli jopa auttanut. Nyt Lätäkköpentu pystyi jo miltei aina pysymään rauhallisena, vaikka muut pennut toimisivat epäreilusti Lätäkköpentua tai hänen perhettään kohtaan.
Lätäkköpentu pentuetovereineen oli juuri saanut sammalpallopelin pelattua, kun Lampipentu ja Lammikkopentu palasivat takaisin emon luokse. Yksin jäänyt pieni naaraspentu oli huomannut Varissulan saapuneen pesään. Tumma soturi oli myös Tuhkajuovan pentu ja Lätäkköpennun veli eri pentueesta. Lätäkköpentu oli hyvin kiinnostunut perheestään ja suvustaan, joten tabbykuvioinen pentu jäi uteliaana tapittamaan veljeään, joka seisoi Tuhkajuovan pedin edessä. Soturin harmaat silmät kääntyivät pienemmän sisarensa suuntaan ja hetken kaksikko silmäili toisiaan aivan hiljaa. Lätäkköpentu yritti pohtia, mitä Varissulka mietti katsoessaan häntä. Suurin kysymys pennun mielessä oli se, että pitiköhän soturi edes uusista sisaruksistaan. Oli miten oli, Lätäkköpentu piti Varissulasta. Emo oli aina puhunut tummasta soturista kauniisti ja hänen mukaansa Varissulka oli hyvä ja kunniallinen soturi. Sellainen Lätäkköpentukin tahtoi olla.
”Mikähän sinun nimesi oli? Rapakkopentu? Tai jotain sinne päin…”, soturi mutisi ja katseli yhä Lätäkköpentua. Pentu oli hieman loukkaantunut siitä, ettei hänen veljensä muistanut edes hänen nimeään. Lätäkköpentu oli vähällä sylkeä ajattelematta sanat suustaan, mutta sen sijaan hän veti syvään henkeä ja yritti rauhoittaa myrskyävän mielensä.
’Varissulka pitää minusta vain vähemmän, jos nyt sanon jotain ajattelematonta’, Lätäkköpentu ajatteli hermostuksissaan. Pentu onnistui pysymään rauhallisena ja hän siristi silmiään.
”Minun mielestäni on kovin epäkunnioittavaa, jos et muista edes minun nimeäni, Varissulka”, harmaa pentu tokaisi terävästi. Hän ei kyennyt katsomaan enää Varissulkaa silmiin, sillä pentu pelkäsi isoveljensä suuttuvan. Lätäkköpentu ei halunnut olla liian töykeä, joten hän päätti kuitenkin kertoa oman nimensä:
”Minun nimeni on Lätäkköpentu. Toivottavasti muistaisit sen jatkossa, kuten minäkin muistan sinun nimesi.” Pentu nosti taas varoen sinertävän katseensa tummaan soturiin. Pentu väläytti veljelleen hennon hymyn toivoen, ettei tämä pahastunut sisarensa aiemmasta heitosta.
//Varis?
//KP-boosti
