Lätäkköpentu
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkköpentu oli innoissaan, ja hänen oli vaikeaa pitää leveä hymy poissa kasvoiltaan. Emo oli viemässä heitä ensimmäistä kertaa ulos pesästä! Puolentoista kuun ikäinen pentu oli asettunut riviin emonsa taakse. He kaikki olivat valmiita astumaan ensimmäistä kertaa koskaan ulos synkästä pentutarhasta ihmeelliseen, suureen maailmaan. Emo muistutti vielä säännöistä, joita heidän oli toteltava pesän ulkopuolella. Lätäkköpennulla ei ollut mitään sitä vastaan. Hän rakasti emoaan – ja koko muuta perhettään – ja halusi antaa hänelle hyvän kuvan itsestään.
Hopeanharmaa Tuhkajuova lähti johdattamaan kolmea pentua ulos pesästä. Lätäkköpentu pidätti hengitystään astelemalla Lammikkopennun perässä jäkäläverhon ali kirkkaalle aukiolle. Pikkuruiset pennut siristelivät silmiään katsellessaan valkoisena hohtavaa aukiota. Korkealla loistava, kylmä ja kirkas aurinko loi säteensä leirin aukiolla oleviin hankiin. Auringonsäteet heijastuivat hangesta inhottavan kirkkaasti, ja Lätäkköpennulla meni tovi totutella siihen. Kun hänen pienet silmänsä olivat tottuneet kirkkaaseen valoon, pentu kykeni silmäilemään suurta aukiota.
Se näytti aivan valtavalta ahtaaseen ja täyteen ahdattuun pentutarhaan verrattuna! Joka paikassa oli niin paljon tilaa, eikä Lätäkköpentu ollut koskaan nähnyt sellaista. Hän oli välillä yrittänyt kurkkia aukiolle jäkäläverhon alta, mutta emo oli aina komentanut hänet pois. Tällaiseksi nuori pentu ei ollut osannut kuvitella leiriä. Leirin oikeasta laidasta kantautui voimakasta pauhunaa, joka kuului hieman vaimeampana myös pentutarhalle. Lätäkköpennun katse kääntyi pauhun lähteeseen, eli vesiputoukseen. Pentu katseli uteliaana, kuinka vesi putosi korkealta kalliolta ajas leirin pohjalla sijaitsevaan lampeen. Lammen vieressä oli kaatunut kuusi, jonka Lätäkköpentu tiesi toimivan oppilaiden ja sotureiden pesänä; emo oli kertonut siitäkin aiemmin. Leirin vastakkainen seinämä ei ollut muiden tavoin kalliota. Valkea lumi oli peittänyt pensaat, mutta pensaan piikikkäät oksat pilkistivät sieltä täältä lumen alta.
Tuhkajuova kääntyi pentujensa puoleen:
”No niin, eiköhän aloiteta. Seuratkaa minua.” Lätäkköpentu lähti sisarustensa välissä kävelemään polkua pitkin emon perässä oikealle kohti putousta. He kulkivat leirin kallioseinämän viertä pitkin. Ensin emo esitteli heille putouksen sekä lammen, joka oli jäätynyt reunoiltaan.
”Teidän on varottava lampea. Pysytelkää sopivan etäisyyden päässä siitä, sillä jos putoatte lampeen, saatatte kuolla sinne. Kuolonklaanilaiset eivät osaa uida, ja harva uintitaidoton riskeeraisi oman henkensä pelastaakseen pienen pennun hengen”, emo ilmoitti kylmällä äänellä. Lätäkköpentu katsoi inhoten vettä.
”Minä en aio koskaan mennä lähelle vettä, se ei näytä lainkaan houkuttelevalta”, pentu vastasi nopeasti, kokien suurta tarvetta tuoda oman mielipiteensä julki muillekin. Emon vihreä, terävä katse kääntyi Lätäkköpentuun.
”Kun olette kyllin vanhoja, minä opetan teidät uimaan. Se on tärkeä taito, vaikkei Kuolonklaanissa sitä arvostetakaan”, Tuhkajuova ilmoitti ja jatkoi matkaansa, antamatta Lätäkköpennulle enää mahdollisuutta vastustella. Pennut seurasivat emoaan, mutta Lätäkköpentu ei ollut tyytyväinen. Jos vesi oli niin vaarallinen, miksi emo halusi vartavasten pakottaa heidät sinne?
”Minä en kyllä aio opetella uimaan, se ei kuulosta järkevältä”, Lätäkköpentu kuiskasi pentuetovereilleen, jotta vähän matkan päässä kuuleva emo ei kuulisi häntä.
//Lampi tai Lammikko?
//KP-boosti
