Lätäkkötassu
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkkötassu katsoi tarkkaavaisesti, kuinka Virtaviima opetti hänelle rajojen merkkaamista. Oppilas seurasi mestarinsa ohjeita ja teki kuten hänkin oli tehnyt. Raidallinen naaraskissa katsoi ensin arvioiden nuorta oppilastaan, kunnes nyökäytti hyväksyvästi päätään.
Mestari heilautti taas häntäänsä. Lätäkkötassu tiesi sen olevan käsky seurata. Kaksikko lähti kauemmas rajalta syvemmälle Kuolonklaanin reviiriä. Nuori oppilas ei tiennyt, mitä heidän eteensä seuraavaksi tulisi, mutta Virtaviima selvästi tiesi. Sen nuorukainen päätteli mestarinsa päättäväisistä ja itsevarmoista askeleista. Lätäkkötassu silmäili katseellaan ympäristöään. Puut olivat harvenneet ja tiheä metsä oli jäänyt taaksepäin. Tällä alueella puita kasvoi vain harvakseltaan. Jossain kaukana edessäpäin Lätäkkötassu näki maan kohoavan kahdeksi pieneksi kukkulaksi. Isä oli joskus puhunut niistä ja Lätäkkötassu tiesi, että he olivat lähellä Hehkulampea. Siispä hopeanvärisen oppilaan katse alkoi etsiä suurta, kivistä koostuvaa kukkulaa ja lampea, jonka veden kerrottiin olevan kirkkaansinistä viherlehtisin. Se kuulosti Lätäkkötassun mielestä aivan höpötykseltä, mutta kaikki puhuivat siitä niin vakavissaan, että sen täytyi olla totta.
”Tuolla on Hehkulampi”, Virtaviiman katse kääntyi lammen suuntaan. Sen pinta oli reunoilta jäässä, mutta lammen keskiosa oli sulaa. Vesi ei tosin ollut kirkasta, vaan hyvin tummaa. Lätäkkötassu nyrpisti nenäänsä; vesi ei näyttänyt houkuttelevalta.
”Sen takana näkyy Kivikukkula. Ennen sotaa Kuolonklaani ja Eloklaani tapasivat siellä öisin täydenkuun aikaan”, mestari lisäsi pistävällä äänensävyllä. Ilokseen Lätäkkötassu huomasi, että hänen ja Virtaviiman ajatusmaailmat kohtasivat edes jossain suhteessa; myöskään Lätäkkötassu ei nimittäin välittänyt eloklaanilaisista. Jo pentuna Lätäkkötassulle oli opetettu, että Kuolonklaani oli metsän ainoa ”oikea” klaani, ja etteivät eloklaanilaiset olleet oikeita sotureita. Lätäkkötassu ei koskaan ollut osannut epäillä, etteikö niin olisi. Olihan se hyvin epäkohteliasta tulla noin vain Kuolonklaanin rajanaapuriksi ja perustaa uusi ”klaani”, joka oli täynnä erakoita ja kotikisuja. Kaiken kukkuraksi Eloklaaniin oli kuulemma sen perustamisen jälkeen karannut useita kuolonklaanilaisia.
Kaksikko kulki Hehkulammen ja Kivikukkulan ohi ja jatkoi matkaansa taas kohti etelää, joskaan Lätäkkötassulla ei vielä olleet ilmansuunnat hallussa. Hän vain seurasi mestariaan ja yritti painaa mieleensä reitin, mitä kautta he olivat tänne tulleet.
Jossain vaiheessa Virtaviima johdatti Lätäkkötassun paikkaan, jossa leijaili kitkerä haju. Mitä edemmäs kaksikko kulki, sitä voimakkaammaksi haju kävi.
”Onko tuo Ukkospolku?” Lätäkkötassu osasi arvata. Hän oli kuullut pahankatkuisesta ukkospolusta, jolla hirviöt juoksivat edestakaisin.
”On se”, Virtaviima tokaisi, ”tarvitseekohan armas oppilaani lisäinfoa ukkospolusta vai onko sinulla tarpeeksi tietoa jo omasta takaa?”
Lätäkkötassu siristi silmiään kuullessaan mestarinsa äänensävyssä kireyttä. Oliko hän loukkaantunut siitä, että oli aiemmin ollut liian epäselvä ja tehnyt typeriä oletuksia tai siitä, että Lätäkkötassu oli joutunut arvostelemaan häntä? Lätäkkötassu päätti pysyä rauhallisena, sillä olihan kyseessä hänen verisukulaisensa. Naaras nyökkäsi tyynesti ja väläytti Virtaviimalle ystävällisen hymyn.
”Minä luulen, että olen kuullut siitä tarpeeksi. En toki pistä pahakseni, jos tahdot välttämättä kertoa minulle sinunkin tietosi”, Lätäkkötassu tokaisi rauhallisella äänellä.
”Ehkä minä tämän kerran luotan sinuun, niin saat jonain toisena kertana todistaa tietosi jotenkin”, Virtaviima totesi kylmänviileästi ja viittoi taas Lätäkkötassun perässään kauemmas ukkospolusta. Kaksikko kulki kantojen ohi ja jatkoi matkaansa taas aukealle, miltei puuttomalle alueelle.
”Jos joskus etsit jäniksiä, kannattaa tulla tänne. Avara maasto vetää niitä pitkäkorvia puoleensa”, harmaaraidallinen naarassoturi kertoi kääntämättä katsettaan Lätäkkötassuun. Oppilas painoi sen visusti mieleensä. Kenties hän voisi hyödyntää tätä tietoa myöhemmin.
Kierroksen päätteeksi Lätäkkötassu palasi mestarinsa johdolla takaisin tuttuun ja turvalliseen leiriin. Nuoren oppilaan jalat olivat hellinä pitkästä kävelymatkasta, mutta siitä huolimatta hän oli hyvin motivoitunut koulutukseen. Kun Virtaviima ilmoitti heidän jatkavan huomenna aurinkohuipun aikaan harjoitusten parissa, Lätäkkötassu nyökkäsi. Mestari antoi oppilaalleen luvan syödä ja kaksikon tiet erkanivat Virtaviiman suunnatessa kohti sotureiden pesää ja Lätäkkötassun jatkaessa matkaansa tuoresaaliskasalle.
Oppilas valikoi kasasta itselleen hiiren, jonka hän kiikutti kaatuneen kuusipuun latvuston luokse. Ilokseen Lätäkkötassu pääsi liittymään Lampitassun ja Lammikkotassun seuraan. Kolmikko alkoi vaihtaa kuulumisiaan ja kertoa päivästään. Lätäkkötassu selitti iloisena reviirikierroksesta. Lampitassu oli kuulemma joutunut olemaan koko päivän leirissä, kun Jääviilto oli päättänyt jättää reviirikierroksen myöhemmälle. Harmaa naarasoppilas oli tehnyt itselleen vuoteen oppilaiden pesään. Myös Lammikkotassu oli käynyt leirin ulkopuolella. Selvästikään hänen kierroksensa ei ollut ollut yhtä pitkä kuin Lätäkkötassun, sillä myös Lammikkotassu oli jo ehtinyt tehdä itselleen vuoteen oppilaiden pesään.
Syötyään myös Lätäkkötassun olisi tehtävä oma petinsä, ellei hän halunnut nukkua kovalla ja kylmällä pesän pohjalla.
