Lätäkkötassu
Kirjoittaja: Elandra
// TAISTELUTARINA
Lätäkkötassu alkoi käydä väsyneeksi ja tehdä typeriä virheitä, muttei hän ollut valmis luovuttamaan. Hän oli vannonut taistelevansa Kuolonklaanin puolesta täysillä, eikä suostunut häviämään edessään seisovalle, aivan kokemattomalle eloklaanilaisoppilaalle. Kuolonklaanilaisnaaras piti päänsä kylmänä. Häntä ärsytti suunnattomasti se, miten vihollinen yritti kaiken aikaa päättää taistelun Lätäkkötassun kanssa. Oppilas ei voinut käsittää, mitä vaaleanruskea naaras edes teki taistelussa, ellei välittänyt taistella ja puolustaa klaaniaan.
*Sellaisia eloklaanilaiset ovat, heikkoja*, Lätäkkötassu mietti hiljaa mielessään. Vihollinen oli saanut Lätäkkötassun hetkeksi maahan ja onnistunut jakamaan tälle muutaman väsyneen iskun, mutta kuolonklaanilaisoppilaan onnistui irtaantua toisen otteesta vapaaksi ja kammeta itsensä pystyyn. Hänen terävä katseensa kohdistautui suoraan vihollisen harmaanvihreisiin silmiin. Naaras ei yllättynyt lainkaan kuullessaan ruskeaturkkisen vihollisensa seuraavat sanat:
“Joko riittää?”
Vastustajan katse oli hiukan väsynyt, mutta tyyni. Lätäkkötassukin piti ilmeensä hänelle tyypilliseen tapaan melko ilmeettömänä ja kylmänä. Naaras ei tuntenut lainkaan myötätuntoa edessään seisovaa vihollista kohtaan.
”Ei, tämä ei riitä minulle alkuunkaan”, Lätäkkötassu naukaisi kylmänviileästi silmiään haastavasti siristellen, ”minä olen todellinen kuolonklaanilainen, enkä aio luovuttaa.”
Lätäkkötassu ei jaksanut jäädä jaarittelemaan vihollisensa kanssa kauemmaksi aikaa. Jokainen paikoillaan vietetty hetki oli lepoaikaa vaaleanruskealle eloklaanilaiselle, eikä Lätäkkötassu voinut antaa vihollisen levätä kesken taistelun. Tabbykuvioinen soturioppilas loikkasi varoittamatta, kynnet ojossa kohti vihollista. Siihenpä ei eloklaanilainen ollut varautunut, joten Lätäkkötassu pääsi ketterästi yläkynteen. Juuri kun Lätäkkötassu oli saanut kiepautettua vihollisen sopivasti selälleen maahan iskeäkseen hampaansa tämän pehmeään vatsaan, joku keskeytti taistelun. Toinen – oletettavasti eloklaanilainen – iskeytyi voimalla vasten oppilaan kylkeä. Lätäkkötassun suusta pääsi pihahdus, kun hän iskeytyi voimalla vastustajansa edellä vasten pehmeää maata. Naaras oli valmis taistelemaan vihollista vastaan, mutta taistelemisen sijaan hyökkääjä irtaantuikin hopeisesta oppilaasta ja loikkasi taaemmas. Hyökkääjä oli ollut punertavaturkkinen kuolonklaanilaiskolli, joka omasi vihreät silmät. Kissa oli Lätäkkötassua hieman suurikokoisempi ja selvästi myös jonkin verran vanhempi, muttei se saanut oppilasta pelkäämään. Hän kampesi itsensä nopeasti pystyyn ennen kuin vastustaja ehti hyökätä uudestaan ja valmistautui vastaanottamaan tämän hyökkäyksen.
Viha ja pettymys sekoittuivat toisiinsa Lätäkkötassun mielessä, kun punaturkkinen eloklaanilainen käänsikin hopeanharmaalle naaraskissalle selkänsä. Soturioppilas joutui näkemään vaivaa pysyäkseen rauhallisena. Hänen vihansa eloklaanilaisia kasvaan vain voimistui. Nämä kissat olivat pelkureita. Soturitkin väistelivät pientä oppilasta minkä kerkesivät!
”Lätäkkötassu! Täällähän sinä olet!” Lammikkotassun tuttu ääni kantautui oppilaan ympärillä raivoavien taistelun äänien ylitse. Soturioppilas käännähti ilahtuen siskonsa puoleen. Kun hän tunnisti myös Lampitassun toisen pentuetoverinsa vierellä, hymy sen kuin vain levisi. Naaras oli onnellinen, että hänen sisarensa olivat selvinneet hengissä taistelusta tabbykuvioista eloklaanilaiskollia vastaan.
”Pahoitteluni, että jätin teidät ilmoittamatta”, Lätäkkötassu naukui kohteliaasti, vilkuillen samalla ympärilleen. Vaaleanruskea naaraskissa oli kadonnut tiehensä, muttei se tullut yllätyksenä Lätäkkötassulle. Tietysti eloklaanilainen oli paennut heti, kun oli saanut tilaisuuden.
”Ei se mitään”, Lampitassu vastasi ja loikkasi eteenpäin väistellessään kissoja, jotka holtittomasti riehuivat toistensa kimpussa aukiolla. Kolmikko päätti taistella taas yhdessä, sillä he tiesivät olevansa voimakkaampia yhdessä kuin erikseen. Samalla Lätäkkötassu voisi pitää huolta pentuetovereistaan, jotka olivat naaraalle kultaakin kalliimpia.
Seuraava taistelupäivä oli koittanut, eikä taistelua oltu saatu vieläkään päätökseen. Lätäkkötassu sisaruksineen olivat joutuneet jossain vaiheessa edellisenä päivänä isänsä pelastamaksi, ja harmaaturkkinen kolli oli ohjannut pentunsa nopeasti lepäämään. Isän mukaan väsyneet ja nälkäiset taistelijat eivät olisi hyödyksi Kuolonklaanille, eikä Lätäkkötassu halunnut olla isälleen pettymys. Kolmikko oli luvannut lähteä lepäämään ja niin he olivat tehneetkin. Lätäkkötassu oli nauttinut täysin rinnoin joka hetkestä, jonka hän sai viettää metsässä sisarustensa kanssa. He olivat yhteistuumin siirtyneet saalistamaan ja onnistuneetkin saamaan kiinni kaksi hiirtä Kuolonklaanin rajan tuntumasta. Syömisen jälkeen pentuetoverit olivat käyneet lepäämään. Vuorotellen jokainen vartioi kahden sisarensa unia, kunnes kaikki olivat levänneet riittävästi.
”Oletteko te valmiita?” Lätäkkötassu kysyi pentuetovereiltaan päättäväisellä äänellä, ”mennään näyttämään kaikille, mistä todelliset kuolonklaanilaiset on tehty!”
//Lampi tai Lammikko saa halutessaan jatkaa
KP-boosti käytössä
