Lätäkkötassu
Kirjoittaja: Elandra
Lätäkkötassu seurasi mestariaan kuusimetsän halki ja joen yli sekametsään. Siitä matka jatkui reippain askelin alueelle, jossa puut kasvoivat harvemmin. Tuuli toi mukanaan nummilta Lätäkkötassun luokse täysin uusia tuoksuja. Hän kyllä tunnisti ne kissojen tuoksuiksi, mutta sen hän tiesi, etteivät ne kuuluneet kuolonklaanilaisille. Naaras oli oppinut tuntemaan klaaninsa jäsenille ominaisen hajun, johon sisältyi muun muassa havupuiden pistävä tuoksu.
Nämä Lätäkkötassun nyt haistamat hajujäljet olivat jo melko laimeat, mutta niissä ei ollut lainkaan samaa havupuiden tuoksua kuin kuolonklaanilaisten ominaistuoksussa. Kun Lätäkkötassu pentuetovereineen olivat olleet vielä pentutarhalla, heidän emonsa oli opettanut heitä käyttämään hajuaistiaan, muttei naaras ollut koskaan ollut kovin hyvä siinä.. Lohtua nuorelle kissalle oli tosin tuonut se, ettei myöskään Lammikkotassu ollut pärjännyt sen paremmin. Lampitassu oli ollut jonkin verran sisariaan parempi hajujen kanssa, mutta emo näytti olleen myös hänen suoritukseensa hieman pettynyt. Lätäkkötassu ei pitänyt siitä, että häneen petyttiin. Hän halusi olla hyvä ja kunniallinen soturi.
”No niin, ensimmäisen pienen testin aika. Mitä haistat?” Virtaviima kysyi kuin tilauksesta. Lätäkkötassu vilkaisi mestariaan ja käänsi sitten katseensa takaisin eteenpäin. Lätäkkötassu halusi vielä kerran haistella ilmaa, jos hän kykenisi arvaamaan sen, keille hajut kuuluivat. Vaihtoehtoja oli kolme; kujakissoille, eloklaanilaisille tai klaanin ulkopuolisille kissoille. Naaras oli melko varma, että he olivat Kujakissayhteisön tai Eloklaanin rajalla. Naaras ei kuitenkaan halunnut alkaa arvailla kummalle hajut kuuluivat, joten naaras tyytyi kertomaan yksinkertaisemman vastauksen:
”Vieraita kissoja.”
Virtaviima siristi silmiään, mutta näytti kuitenkin hyväksyvän vastauksen.
”Niin. Eloklaanilaisten hajut tulevat nummilta ja kujakissojen tuolta metsästä”, raidallisen naaraan äänestä paistoi pienoinen tyytymättömyys ja nuori oppilas huomasi hänen hännänpäänsä nykivän. Se ärsytti Lätäkkötassua, mutta naaras piti päänsä kylmänä päättäen kuitenkin kertoa terävän mielipiteensä mestarinsa käytöksestä.
”Et sinä voi olettaa, että minä tietäisin heti kaiken. Tämä on vasta ensimmäinen päiväni oppilaana ja mielestäni minun vastaukseni oli aivan riittävän hyvä”, Lätäkkötassu tokaisi ja käänsi sinisen katseensa mestarinsa silmiin.
”Oletin vain, että jo pennuille kerrottaisiin, ketkä Kuolonklaanin rajanaapureita ovat. Sen perusteella olisi ollut helppo päätellä, keille hajut kuuluvat”, Virtaviima vastasi hännällään huiskaisten ja pyöräytti vaivihkaa silmiään.
”Kyllähän minä tiedänkin, mutta arvuutteleminen ei ole tietämistä. Jos olisin vain arvannut, olisit luullut minun tietävän, että tiedän miltä Eloklaanin tai kujakissojen hajut tuoksuvat. Tosiasia on se, etten minä tiedä ja että sinä olet minun mestarini ja sinun tehtäväsi on kertoa se minulle. Et voi olla tyytymätön siihen, etten tiedä jotain, mitä et itse ole edes vielä kertonut minulle”, Lätäkkötassu paransi ryhtiään ja katsoi puhuessaan Virtaviimaa suoraan silmiin. Oppilas pyrki pitämään äänensä ja olemuksensa mahdollisimman rauhallisena, vaikka häntä suoraan sanottuna ärsytti hänen mestarinsa käytös. Hän arveli, että Virtaviima voisi olla asiasta eri mieltä ja toivoi, ettei nuori soturi alkaisi omavaltaisesti jakamaan oppilaalleen rangaistuksia niskoittelusta. Silloin Lätäkkötassu menisi kyllä isänsä juttusille, sillä vaikka Virtaviima olikin soturi ja Lätäkkötassun sukulainen, hänen olisi kyettävä käyttäytymään sen mukaan.
//Virta?
