Lauhalaukka
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Katsoin punertava turkkista pentua hitusen huvittuneena. Nuorukaiselle tuntui tuottavan vaikeuksia muistaa ystäväni nimeä, joten päätin avittaa häntä siinä hiukan.
”Toki. Minä ja Mahlahalla kerromme siitä sinulle mielellämme”, kehräsin. Minttupennun silmät syttyivät ja hän nyökytteli innokkaasti päätään.
”Kuolonklaanin kotipaikka on oikein kaunis”, Mahlahalla aloitti. ”Suurin osa reviiristämme on havupuumetsää, ja reviirin itäosassa, lähellä rajamerkkejä, sijaitsee laakso, jossa kasvaa lehtikuusia. Paikka onkin saanut nimekseen Lehtikuusilaakso, ja kunhan olet oppilas, pääset varmasti tutustumaan mestarisi kanssa siihen paremmin.”
”Minun ehdoton suosikkini on Hehkulampi. Se on yhteydessä leirissä olevaan pienempään lampeen, jonka takana on sinun isäsi pesä”, kerroin omalla vuorollani. Minttupentu näytti siltä, kuin hän olisi kyennyt näkemään kuvailemamme paikat omin silmin. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen: se oli täynnä ihmetystä ja polttelevaa uteliaisuutta, jonka avulla pennut hankkivat tietoa itseään ympäröivästä maailmasta.
”Reviirin eteläosassa on kuitenkin vaaranpaikka”, Mahlahalla maukui hieman varoittavaan sävyyn. ”Siellä on Ukkospolku, jota pitkin juoksee päivittäin lukuisia hirviöitä ärjyen vertahyytävästi. Ei kannata mennä liian lähelle, sillä muuten saatat joutua parantajan pesälle Hehkuaskelen paikattavaksi.” Kuuntelin ystäväni kertomusta ja yritin näyttää mahdollisimman vakavalta, vaikka pokan pitelemisessä olikin kova työ.
”Mutta ei huolta: hirviöt pysyttelevät yleensä Ukkospolulla, joten niistä ei ole harmia, mikäli et härnää niitä”, nau’uin hilpeästi. Mahlahalla vilkaisi minuun nauravin silmin.
”Alkaa olla myöhä. Eikö emosi kaipaile sinua jo yöunille?” kermanvärinen soturi kääntyi sanomaan Minttupennulle, joka oli kuunnellut juttujamme hyvin keskittyneesti. Naaras nyökkäsi pikaisesti ja pomppasi tassuilleen.
”Kiitos, kun kerroitte minulle reviiristä. Öitä!” Tämän sanottuaan pikkuruinen kissa käännähti kannoillaan ja kipitti aukion poikki pentutarhalle, josta kantautui reipas vikinä ja miu’unta. Kuningattaret kaiketi paimensivat pikkuisia tutimaan.
”Pitäisikö meidänkin mennä nukkumaan?” Mahlahalla ehdotti. Nyökkäsin vähän ja nousin seisomaan, mutta varoin varaamasta liikaa painoa toiselle etutassulleni. Ystäväni tuntui huomanneen liikuntarajoitteisuuteni.
”Mikä siihen kävi?” hän kysyi.
”Vihollisklaanin kissa kävi päälle”, virnistin ja viittasin hännälläni maasta nouseviin kiviin. ”Leikimme Minttupennun kanssa jotain hänen keksimään leikkiä, ja minä onnistuin telomaan itseni aivan viime hetkillä.”
Mahlahalla katsoi minua ensin hieman huolestuneen näköisenä, mutta nähdessään hymyilevät kasvoni, hänkin rentoutui lopulta. Puskin hänen rintaansa päälläni ja kehräsin.
”No niin, arvon mestari. Eiköhän painuta yöpuulle, sinulla on oppilas koulutettavanasi.” Nilkutin ystäväni rinnalla soturien pesälle ja suunnistin nukkuvien kissojen ohitse omalle paikalleni. Huomasin Villisielun nukkuvan kerällä vuoteessaan, ja käperryin itse omille sammalilleni melkein Mahlahallan viereen.
Annoin silmieni painua kiinni ja uppouduin uneen, jossa jahtasin hiirtä kuin paraskin saalistaja. Siinä unessa jopa Karhumyrsky kalpeni nopeudelleni – olin voittamaton.
//Minttu tai Mahla? Tai oikeastaan ihan kuka vaan, joka haluaa jatkaa xd
//382 sanaa
