Lauhapentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Pidä hauskaa!” huusin ystäväni perään juuri kun piikkihernetunneli oli nielaisemassa hänet sisäänsä, joten en ollut varma, oliko toivotukseni mennyt perille asti. Katsoin hiljentynyttä aukiota hieman harmistuneena – normaalisti olisin viettänyt aamupäivän Mahlatassun kanssa leikkien, mutta koska hänellä oli nyt tärkeämpiä juttuja meneillään, jouduin pärjäämään itsekseni. Toisaalta, olihan pentutarhalla vielä Sammalpentu, jonka kanssa en ollut hionut oikeastaan juuri minkäänlaista tuttavuutta koko tänä aikana, joten tämä päivä saattaisi olla siihen hommaan mitä parahultaisin.
Ennen kuin loikin takaisin pentutarhalle käännyin vielä katsomaan taakseni piikkihernetunnelin suuntaan, johon Mahlatassu oli kadonnut yhdessä mestarinsa Minttuvarjon kanssa. *Mahlatassu tulee takaisin nopeammin kuin tajuankaan. Sitten me voimme taas jakaa tuoresaalista ja leikkiä yhdessä – aivan kuten ennenvanhaan.*
Raotin pentutarhan suuaukkoa peittävää sammalverhoa tassullani ja kurkistin sisään. Ruostekukkakin oli poikkeuksellisesti ylhäällä; naaras suki ruosteenruskeaa turkkiaan, ja näytti vähät välittävän siitä, missä tämän jälkikasvu viiletti tähän aikaan. No, tässä minä nyt olin. Yksin. Mutta toivottavasti en kauaa. Siirsin katseeni toiselle puolelle pesää. Mäntyviiksikin siisti itseään parasta aikaa. Hänen vieressään Sammalpentu venytteli itseään jalkeille. Pentu oli aivan emonsa näköinen; tosin ainoa ero kaksikon ulkonäössä oli silmät, jotka Mäntyviiksellä olivat keltaiset ja tämän tyttärellä vihreät. Mutta molemmat omasivat kauniin mustan turkin, jota minäkin hiukan kadehdin.
Tassuttelin naaraiden luo. Mäntyviiksi kohotti katseensa minuun, ja hän tuuppasi hellästi kuonollaan Sammalpentua, jotta tämäkin tajuaisi havahtua. Nyt kaksikko tuijotti minua odottavan näköisenä.
Levitin kasvoilleni ystävällisen hymyn. ”Hyvää huomenta, Mäntyviiksi ja Sammalpentu. Olen tässä tuuminut, joskos Sammalpentu voisi leikkiä kanssani tänä aamuna”, esitin ehdotukseni hyvin kohteliaasti, sillä en halunnut pilata mahdollisuuksiani uuteen leikkikaveriin heti kertarysäyksellä.
Mäntyviiksi katsahti tyttäreensä hymyillen. ”No, miten on, Sammalpentu?” hän maukui hieman huvittuneen oloisena. Pienen naaraan silmät syttyivät. Hän nyökkäsi innokkaana ja kapusi ylös vuoteestaan.
”Mitä leikitään?” hän kysyi ja kallisti hiukan päätään. Mietin lyhyen hetken. Sitten sain idean.
”Leikitään sammalpallolla!” ehdotin. Naaras nyökkäsi ja juoksi hakemaan sammalta pesän perällä sijaitsevasta ylijäämäkasasta, joka nykyään toimi lähinnä pentujen ammusvarastona.
”Ota koppi!” Sammalpentu huusi ja viskasi pyörittelemänsä mytyn minulle. Pallo tuli kuin puskista, mutta onnistuin juuri ja juuri kurottamaan siitä kiinni kynsilläni, kun se liiti ylitseni.
”Vau, olet hyvä tässä!” kehuin yllättyneenä voimasta, jonka naaras oli onnistunut saamaan heittoonsa. Pentu näytti myös itse tyytyväiseltä suoritukseensa.
Kopittelimme pallolla hyvän tovin, kunnes Mäntyviiksi tuli siihen tulokseen, että Sammalpennun oli jo aika syödä jotakin. Sammalpentu tiputti pallon maahan ja tassutteli emonsa luokse. Hän ei selvästikään olisi halunnut mennä syömään vielä, mutta naaraan kurniva vatsa kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
”Tuletko sinäkin?” Sammalpentu kääntyi kysymään pesän suulla. Pudistelin päätäni.
”Ei kiitos. Söin jo aiemmin Mahlatassun kanssa”, sanoin, ja yhtäkkiä minulle tuli taas ikävä parasta ystävääni. Sammalpentu huiskautti minulle häntäänsä hyvästeiksi ja loikki emonsa perässä aukiolle. Jäin taas yksin.
”Taidat kaivata ystävääsi, pikkuinen”, joku totesi takaani. Käännähdin ympäri. Sumusilmä ja Naarmunenä makasivat vieretysten sammalpedillä ja katselivat minun suuntaani. Tai no Naarmunenä lähinnä, sillä olin kuullut Sumusilmän olevan sokea.
”Niin kaipaan”, tunnustin ja tassuttelin lähemmäksi vanhuksia. Istahdin hieman epäröiden alas, mutta iäkkäät kissat eivät näyttäneet ottavan siitä pahakseen, joten uskalsin rentoutua.
”Eikös sinunkin pitäisi kohta päästä jo oppilaaksi?” Naarmunenä tiedusteli.
”Kuun tai parin päästä”, arvelin vastaukseksi. ”Pelkään, että Mahlatassu ehtii päästä soturiksi ennen kuin minusta tulee -tassu.”
”Älä ole huolissasi”, Sumusilmän ääni oli rauhoittava. Tunnistin sen myös ääneksi, joka äsken oli kiinnittänyt huomioni vanhimpiin. ”Te ehditte kokea yhdessä vielä monta seikkailua.” Naaraan sanat kuulostivat lohdullisilta, ja halusin todella uskoa niitä.
”Mitäpä jos yrittäisit nukkua, kunnes Mahlatassu palaa?” Naarmunenä haukotteli. Minun ja Sammalpennun mesoaminen oli selvästi valvottanut häntä koko aamupäivän, mistä olin kovin pahoillani.
”Selvä. Ja kiitos!” mau’uin vielä ja kipitin sitten pesän poikki Ruostekukan luo. Naaras raotti laiskasti silmäluomiaan ja teki minulle tilaa, kun kömmin hänen viereensä sammalille.
Käperryin hänen kylkeään vasten kerälle ja hautasin kuononi tämän pehmeisiin karvoihin. Suljin silmäni saman tien ja odotin, että uni sieppaisi minusta.
Kului jonkin aikaa, ja joku kuulosti kutsuvan minua. Ensin yhdesti. Sitten toisen kerran. Ja kolmannella kerralla avasinkin silmäni nähdäkseni kuka minua puhutteli.
Vilkuilin ympärilleni hiukan hämilläni. Sitten huomasin Mahlatassun seisomassa vähän matkan päässä ja katseeni kirkastui. Nousin varovasti ylös varoen herättämästä emoa. Tosin tiesin hänen omaavan rautaiset unenlahjat, joten tuskin häntä pikku liikehdintä häiritsi. Seurasin Mahlatassua ulos pesästä.
”No, miten minä?” kysyin voimatta peitellä innokkuuttani. Olin odottanut ystäväni paluuta koko pitkän päivän, ja siinä hän viimein oli. Halusin kuulla kaiken!
”Kävelimme läpi kaikki rajat. Minä näin ukkospolun ja Hehkulammen. Se oli paljon upeampi millaiseksi yksikään kissa on sen meille kuvaillut! Vesi oli kirkkaansinistä, ja se ärsyttävä Tuhkajuova oli uimassa”, Mahlatassu kertoi myöskin kovin innokkaasti, vaikka huomasinkin, että hän yritti pysytellä rauhallisena puhuessaan – varmaankin oppilaiden pesän lähistöllä pörräävien ikätoveriensa takia.
”Kuulostaa mahtavalta! En malta odottaa, että pääsemme kiertämään rajoja yhdessä!” hihkaisin ja tein nopean kunniakierroksen Mahlatassun ympäri. Kuulin vaimeaa tirskuntaa takaani, ja tajusin Jäätassun katsovan meitä parin kaverinsa kanssa oppilaiden pesältä päin. Karhutassu oli myös heidän seurassaan. Se sai minut kummastumaan, mutten piitannut siitä, vaan päätin keskittää kaiken huomioni Mahlatassuun.
”Sillä välin kun sinä kiersit rajoja, minä leikin sammalpallolla Sammalpennun kanssa ja juttelin klaaninvanhimmille. Sitten meninkin torkuille ja toivoin, että aika kuluisi nopeammin”, selitin. Tarinani ei ollut ehkä yhtä kiinnostava kuin Mahlatassun, mutta juuri nyt minulla ei ollut mitään parempaa tarjottavanani.
”Mitä tehdään seuraavaksi?” kysyin hymyillen. En malttanut odottaa, mitä huisia tekemistä paras ystäväni keksisi meille!
//Mahla?
//841 sanaa
